Philips on esitellyt uudet PH805-kuulokkeet. Ne ovat korvan ympäröivää mallia ja sisältävät aktiivisen vastamelutoiminnon. Kuuloke-elementit ovat kooltaan 40 millimetriä ja niissä on neodyymimagneetit. Kuulokkeet ovat Hi-Res-sertifioidut ja ne yltävät valmistajan mukaan 5 Hz – 40 kHz toistoalueeseen.

Valmistajan mukaan vastamelutoiminto kykenee vähentämään melun tasoa 27 desibelillä ja noin 95 prosentilla. Sitä varten kuulokkeissa on neljä mikrofonia, joista kaksi on sisäpuolella ja kaksi ulkopuolella. Lisäksi muistivaahdolla täytetyillä pehmusteilla vaimennetaan passiivisesti.

Äänenvoimakkuuden säätö ja vastamelutoiminnon hallinta onnistuu hipaisupainikkeilla, toiston ja puheluiden hallinta fyysisillä näppäimillä. Lisäksi kuulokkeet tottelevat ääniohjausta. Painoltaan PH805-kuulokkeet ovat kevyet – 235 grammaa.

Kuulokkeet pystyy taittamaan kokoon kuljetusta varten ja mukana tulee myös suojakotelo. Langattomasti toisto sujuu Bluetooth 5.0 -yhteydellä, ja akunkestoa luvataan 30 tunniksi. Pikalatauksella kuulokkeisiin saa viiden minuutin latauksella virtaa kahden tunnin kuunteluun. Mukana tulee kaapeli myös langalliseen kuunteluun.

Kuulokkeet sijoittuvat parinsadan euron hintaluokkaan.

www.philips.fi