Denonin kompakti integroitu stereovahvistin ja Polk Audion näppärät hyllykaiuttimet muodostavat paketin, jonka toistossa on sekä persoonallisuutta että potkua.

Teksti: Heikki Kivelä / Kuvat: Valmistaja
Julkaistu AVPlus-lehdessä 9–10/2017.

Kaiuttimen ulkoinen olemus ja koko antavat usein osviittaa siitä, millä korvalla toistoa lähestyy. Silloin tällöin kohdalle sattuu kuitenkin poikkeuksia, jotka erottuvat joukosta. Hyvä esimerkki tästä on Euroopan-markkinoille rantautuvan, jo 40 vuotta alalla olleen amerikkalaisen kaiutinspesialisti Polk Audion Signature-sarjan S15-hyllykaiutinpari. Päällisin puolin melko napakoihin mittoihin saatu kaksitiekaiutin sisältää 5,25-tuumaisen mica-kiilteellä vahvistetun polypropyleenikalvoisen basso–keskiäänisen sekä tuuman diskantin, jonka alapuolella komeilevat sanat American hifi.
Mahdollisesti osin tämän vuoksi kaiuttimien toisto on helppo erottaa varsinkin eurooppalaisen perinteen hillityn neutraaleista ääni-ideaaleista. S15-parissa nimittäin erottuu hämmästyttävissä määrin reipasta ja rohkeaa persoonallisuutta, joka tuo musiikkiin kiehtovaa särmikkyyttä.
Polk Audion kyvyt on havaittu myös samaan Sound Unitedin yritysklusteriin kuuluvan Denonin puolella, ja odotettavissa onkin laajempaa yhteistyötä brändien välillä. Saimme nyt testiin Denonin yksinkertaisen ja näppärän PMA-30-stereovahvistimen, joka tarjoaa peruskäyttäjälle kaiken olennaisen astetta pidemmälle viedyillä teknisillä lisäominaisuuksilla. Myös PMA-30 erottuu kilpailijoistaan kekseliäällä toteutuksellaan. Elegantti ulkoasu, vain välttämättömimpiin rajatut ohjainpainikkeet sekä mahdollisuus sijoittaa vahvistin joko vaaka- tai pystyasentoon ovat valtteja, jotka puuttuvat monilta kilpailijoiden mustilta möhkäleiltä. PMA-30:n äänessäkin on tarvittavaa suoraviivaisuutta ja vääntöä melko laajan skaalan kaiuttimille, ja esimerkiksi Polk Audion S15-parin kahdeksalle ohmille tehoa irtoaa riittävät 30 wattia.


Pystyvä parivaljakko

Alle 300 euron kaiutinpariksi S15:n toisto on varsinkin hintaluokassaan poikkeuksellisen tanakalla pohjalla erityisesti muikean bassopuolen ja sopivan sähäkän diskantin vuoksi. Edullinen hinta ei kuitenkaan näy suunnittelun ja työn laadussa, sillä S15-parin kotelo vaikuttaa sopivan jämäkältä ja sen refleksiaukossa on hyödynnetty Polk Audion itse innovoimaa PowerPort-teknologiaa. Sen tulisi selkeyttää kaiuttimen bassotoistoa ja hillitä refleksiaukon suulla liikkuvan ilman vaikutuksia ääneen. Käytännössä PowerPort mahdollistaa myös kaiuttimen hiukan vapaamman sijoituksen paitsi tiiviiseen kirjahyllyyn myös paikkaan, jossa sen ympärillä on enemmän tilaa. Kuuntelussamme aivan alimmat bassotaajuudet saivat hiukan enemmän voimaa, kun kaiuttimet sijoitettiin nurkkaan hyllyn eteen, mutta matalien taajuuksien yleinen seurattavuus vastaavasti oli aavistuksen parempaa hiukan ilmavammalla sijoituksella. Joka tapauksessa valmistajan ilmoittaman taajuusvasteen 50 hertsin alarajan taajuudet olivat ilahduttavan luonnollisesti läsnä varsinkin sähköbasson äänessä. Paikoin tuntui jopa siltä, että alemmaskin päästiin. Myös diskantin puolella ulottuvuutta piisaa, sillä kaiuttimien kerrotaan sopivan myös korkearesoluutioäänen toistoon.
Hi res- eli korkearesoluutioääntä toistaa myös suositushinnaltaan 449,90 euroa maksava Denon PMA-30, jonka kyvyt riittävät aina 24 bitin ja 192 kilohertsin pcm-tiedostojen toistoon, mutta vain optisen tai koaksiaalisen digiliitännän kautta. Toisin kuin mallisarjan seuraavassa, karvan alle 600 euroa maksavassa PMA-60-vahvistimessa, PMA-30:ssä ei ole usb-liitäntää, joten sitä ei voi esimerkiksi kytkeä tietokoneeseen omaksi äänilaitteekseen. Myös verkko-ominaisuudet puuttuvat, mutta niiden sijasta mukana on Qualcommin matalan latenssin aptx-bluetooth-yhteys, joka pitää äänenlaadun hyvänä myös langattomassa toistossa. Televisio puolestaan on mahdollista kytkeä vahvistimeen digitaalisesti vain optisella tai koaksiaalisella kaapelilla, koska hdmi-liitäntöjä PMA-30:ssä ei ole.

Liitäntäpuolen rajoitukset ovatkin ainoa asia, joka hiukan laskee muuten varsin sujuvasti toimivan PMA-30:n pisteitä. Periaatteessa paketti palvelee silti hyvin käyttäjää, joka tarvitsee vain yhden analogisen liitännän vaikkapa tietokoneelle, yhden digiliitännän televisiolle ja langattoman toiston mobiililaitteille. Lisäksi mukana on linjatasoinen subwoofer-lähtö sekä 6,3-millimetrisellä liitännällä toteutettu kuulokelähtö.
Yksinkertaisuudessa on myös omat hyvät puolensa, varsinkin PMA-30:n käytön kannalta. Virtakytkin, ohjelmalähteen valinta ja äänenvoimakkuuden säätö ovat käytännössä ainoat asiat, joihin vahvistimen käytössä voi tai ylipäätään tarvitsee kajota, sillä kaikki on kohdillaan heti kaiuttimien kytkemisen jälkeen. Mukana tulee myös kaukosäädin, joten vahvistinta voi komentaa myös sohvalta nousematta.


YHTEENVETO

Menevää ääntä moniin tarpeisiin

Vaikka monet kaiuttimet toistavat yleensä mukisematta kaiken niille syötetyn musiikin, liiallinen hienovaraisuus ja neutraalius voi tehdä esityksestä latistavan. Polk Audion Signature Series S15 -kaiuttimien kohdalla näin ei ole, vaan meininki on kauttaaltaan rohkeaa ja persoonallista. Napakan kokoisten kaiuttimien toisto on äärilaidoiltaan sopivan sähäkkää ilman, että ääni vaikuttaisi liian loudness-painotetulta. Hintaluokassaan S15 onkin erittäin mielenkiintoinen yllätys ja suositeltavaa kuultavaa.
Denon PMA-30 taas vakuuttaa elegantilla designillaan ja suoraviivaisella äänellään, jossa on riittävästi tehoa kaiuttimien ominaisäänen herättämiseksi. Vaikka vahvistimen liitäntäpuolella joitain vajavaisuuksia onkin, se täyttää perustarpeet aivan sujuvasti. Positiivista on myös PMA-30:n käytön riisuttu yksinkertaisuus.
Yhdessä laitteet muodostavat terhakan stereopaketin, jonka toisto ei hyydy vaativammankaan musiikin parissa. Niitä voi suositella myös erikseen, jos etsinnässä on täsmätyökalu kätevän kotiäänentoiston tarpeisiin.

Polk Audio Signature S15

+ Persoonallinen toisto
+ Helppo sijoitettavuus

+ Hinta–laatusuhde

 Denon PMA-30

+ Elegantti design
+ Yleinen yksinkertaisuus
– Rajalliset liitäntämahdollisuudet


Denon PMA-30
Hinta 449,90 €
Edustaja Simex oy (www.simex.fi)
Lisätiedot www.denon.fi

Toimintaperiaate 2-kanavainen vahvistin bluetoothilla
Teho 2 x 40 W @ 4 Ohm / 2 x 30 W @ 8 Ohm
Tulot 1 RCA, 2 optista, 1 koaksiaali, bluetooth aptx
Lähdöt Kaiutinlähdöt, linjalähtö subwooferille, 6,3 mm kuulokelähtö
Muuta Mukana kaukosäädin, takuu 24 kk, suomenkieliset käyttöohjeet
Mitat (l x k x s) 200 x 86 x 240 mm
Paino 2,7 kg

Polk Audio Signature S15
Hinta 299,90 € / pari
Edustaja Simex oy (www.simex.fi)
Lisätiedot www.polkaudio.com

Toimintaperiaate 2-tiekaiutin, refleksikotelo
Midbasso-elementti 5,25" mica-vahvistetulla polypropyleenikalvolla
Diskanttielementti 1" polyetyleenitereftalaatti-kalotilla
Jakotaajuus 2 500 Hz
Taajuusvaste 50 Hz – 40 kHz
Impedanssi 8 Ohm
Herkkyys 88 dB
Suositeltu vahvistinteho 20–100 W / kanava
Mitat (l x k x s) 191 x 305 x 260 mm
Paino 5,9 kg / kaiutin