The Informationin saamien tietojen mukaan Apple olisi pohtinut yhtiön sisäisesti, toisiko se markkinoille Google Chromecastin kaltaisen pienen mediasoittimen. Toistaiseksi ei ole tiedossa, mihin tulokseen pohdinnoissa on tultu.

Google Chromecast on suosittu mediatoistin, sillä se mahdollistaa suoratoistopalvelujen käytön edullisella alle neljänkymmenen euron hintaisella laitteella. Chromecastin etu on myös pienuus, jonka ansiosta laite mahtuu vaikka television taakse. Lisäksi sen ohjaaminen sujuu näppärästi mobiililaitteesta. Apple TV sen sijaan on selvästi suurempi ja 159 euron hinnallaan myös kalliimpi laite.

Viimeaikaisten tietojen mukaan Apple olisi tuomassa ensi vuonna markkinoille oman sisältöpalvelun. Melko varhaisessa vaiheessa se laajenisi yli sataan maahan. Palvelun suosion kannalta kuulostaisi järkeenkäyvältä, että Apple kaavailisi edullisempaa ja saavutettavampaa laitetta, jolla kuvan saisi suureenkin televisioon vaivattomasti.

The Informationin artikkelin voi lukea täältä.