SnapAV on julkistanut uuden Neoo Remote for Control4 -kaukosäätimen. Käyttöönoton luvataan olevan helppoa ja käytön intuitiivista. Sillä voi säätää musiikin ja videon toistoa sekä älykodin toimintoja, jos käytössä on Control4 Smart Home OS 3 -käyttöjärjestelmällä pyörivä kodinhallintajärjestelmä.

Kaukosäätimessä on kolmen tuuman LCD-kosketusnäyttö, jolla pääsee yhdellä napautuksella käsiksi muun muassa suosikkistriimauspalveluihin, katsoituimpiin televisiokanaviin, soittolistoihin ja kodin automaatiotoimintoihin.

Fyysiset näppäimet löytyvät virrankatkaisuun, mykistykseen, äänenvoimakkuudensäätöön ja kodille. Yhdellä napautuksella toimivat ikonit ovat räätälöitävissä oman maun mukaan. Tarjolla on myös tuttuja hipaisutoimintoja, esimerkiksi videolähteet saa esiin sipaisemalla oikealle.

Alexa- ja Google Assistant -puheassistenttien avulla ohjaus onnistuu myös äänikomennoilla. Tarjolla on myös pikasilmäys kaikkiin järjestelmän laitteisiin Control4 -sovelluksen, kosketusnäytön tai television ruudun kautta.

Kaukosäädin on valmistettu alumiinista, ja värivaihtoehdot ovat musta ja hopeanharmaa. Mukana tulee myös matalaprofiilinen latausyksikkö. Täyteen ladattuna akun luvataan kestävän viisi päivää.

SnapAV hankki Control4:n elokuussa osaksi yhtiön älykotilaitteiden valikoimaa. Emoyhtiöllä on hallussaan nyt toistakymmentä asennuslaitteita valmistavaa teknologiabrändiä. Uuden kaukosäätimen Suomeen saapumisesta ja hinnoista Suomessa ei ole toistaiseksi tietoa.

www.control4.com