Huomaamaton ja mutkaton Philips OLED804 sopii mainiosti niille, jotka kaipaavat OLED-paneelin tarjoamaa kuvanlaatua Ambilight -taustavalaistuksella.

Teksti: Thomas Ytterberg ja Joni Nikkola Kuvat: Valmistaja ja Thomas Ytterberg

Philips on aina osannut paketoida televisionsa joksikin suuremmaksi kuin vain kaiuttimilla varustetuiksi näyttöpaneeleiksi. Hyvä esimerkki lähivuosilta on Ambilight-taustavalo, joka erottaa Philipsin kilpailijoistaan ja tarjoaa myös monien mielestä selvän parannuksen katsomiskokemukseen.

Viime vuosina Philips-brändi on ollut hongkongilaisen TP Visionin hallinnassa. Sinä aikana yhtiö on suurten innovaatioiden sijaan pikemminkin keskittynyt kohdistamaan panoksensa kuluttajiin, jotka etsivät riittäviä ominaisuuksia, eivät kaipaa äärimmäisintä tarkkuutta eivätkä myöskään halua maksaa liikaa.

Tarjolla on käytännössä kahden tyyppisiä televisioita – oled- ja lcd-paneelilla varustettuja. Kalliissa täyden palvelun malleissa on panostettu designiin ja äänentoistoon. Tällä kertaa otimme kuitenkin testiin Philips OLED804:n, joka sijoittuu oled-televisioiden vaatimattomampaan, yksinkertaisempaan ja myös edullisempaan laitaan.

Parempi prosessori

OLED804 esiteltiin viime vuoden 902- ja 803-mallien seuraajaksi – vuoden 2019 Philips-televisiot tunnistaa mallinumeron lopussa olevasta nelosesta. Kyseinen malli on tarjolla 55:n ja 65 tuuman kokovaihtoehtoina, joista testiimme päätyi pienempi malli. Ulkoisesti televisio on varsin huomaamaton, sillä ohuesta reunuksesta ei löydy edes logoa. Oledpaneeli kuitenkin tarjoaa juuri niin hyvää kuvanlaatua kuin siltä on totuttu odottaamaankin.

Ja tottakai ominaisuuksiin kuuluu Philipsin tavaramerkki, Amblight-taustavalaistus. Sen seinälle luoma väriloisto myötäilee ruudun kulloistakin värimaailmaa. Alla sijaitsevat ohuet jalat, mutta saatavilla on myös OLED854-nimeä totteleva variantti, joka on käytännössä sama televisio, mutta siinä on television keskellä sijaitseva pöytäjalusta.

Kaksipuoleinen kaukosäädin on erittäin hyvä, eikä vikapainalluksien riskiä ole olemassa. Näppäimet ovat usein puheohjausta kätevämpi tapa television hallintaan, esimerkiksi kun täytyy kirjoittaa salasanaa tai muuta tarkkuutta vaativaa.

Oled-paneeli on 804-mallissa teknisesti sama kuin viimevuotisessa 803-sarjassa, mutta tekniikkaa on muutoin uudistettu. Nyt sisuksissa jyllää kolmannen sukupolven P5-prosessori, jonka Philips lupaa parantavan kuvantoistoa merkittävästi. Paneelin heijastussuodin sen sijaan on edelleen sama hyväksi havaittu kuin aikaisemminkin.

Paremmat hallintaominaisuudet

Hyvän kuvan ja Ambilightin lisäksi televisio ei tarjoa juurikaan muita herkkuja. Sisäänrakennetusta kaiutinjärjestelmästä ei nimittäin ole paljon iloa. Ääntä se toki tuottaa, mutta se ei tarjoa tarpeeksi potkua ja yksityiskohtia elokuva- tai musiikkikäyttöön. Yleensä tällainen televisio kuitenkin liitetään joka tapuksessa erilliseen äänentoistojärjestelmään tai vähintään soundbariin.

Kuvasäädöistä ja -laadusta sen sijaan löytyvät merkittävimmät erot viimevuotiseen verrattuna. Tehdasasetukset on nyt saatu ruuvattua erinomaisiksi. Ainoa valituksen aihe on Elokuva- ja ISF-tilojen vahvahkot sinisen sävyt, jotka vivahtavat hieman pastellin suuntaan. Hienoinen postikorttivivahde on kuitenkin harmittomimmasta päästä värivirheitä.

Valikkoja on välillä hieman hankala käyttää, koska osa toiminnoista on hajautettu alavalikoihin. Mutta kun ne kerran oppii, ei ongelma ole suuri. Kielivalikoimaan kuuluu luonnollisesti myös suomi. Jutun kuva on ruotsalaisesta Hemmabio-lehdestä.

Halutessaan värikkäämpää ja räväkämpää katselukokemusta voi toki laittaa päälle Eloisa-kuvatilan ja korostaa liiketoistoa. Neutraali ja liioittelematon sävymaailma saadaan suoraan paketista ISF- ja Elokuva-tiloilla. Lähellä mustaa olevat sävyt toistuvat leikkaantumatta ja kohinattomasti. Pelitilassa television latenssi on 33 millisekunnin hujakoilla, mutta muutoin 73 millisekuntia. Lukema ei ole markkinoiden pienin, mutta ei häiritsevän suurikaan.

Sujuvaa elokuvatoistoa

Elokuvat ja muu 24p-nopeudella tallennettu materiaali liikkuu asiaankuuluvan sulavasti. Halutessaan liikeasetuksista voi valita myös jonkin muun kuin Elokuvaasetuksen, mutta lopputuloksena on silloin selvästi interpoloitunut kuva ja epätasaiset ääriviivat. Televisiossa ei ole vaihtoehtoa, joka antaisi kuvan toistua vain hieman pehmeämpänä. Liikeasetusten ollessa pois päältä liiketoisto takeltelee, ja muut kuin Elokuva-tila tarjoavat keinotekoisen tuntuista interpolaatiota, jossa liike tuntuu samanaikaisesti hitaalta ja liian nopealta.

Sama pätee kaikkiin tarjolla oleviin kuva-asetuksiin. Säädöt eivät olennaisesti vaikuta kuvan luonteeseen. Gammaliukusäätimellä saa säädettyä yleiskontrastia kirkkaammaksi tai tummemmaksi huoneen mukaan, mutta muut liukusäätimet eivät vaikuta paljonkaan.

Philipsin oled-paneelissa pienet valkoiset alueet voivat olla hyvinkin kirkkaita ja yltää selvästi yli 400 nitin tasolle. Jos taas vaaleita sävyjä on kuvassa samanaikaisesti paljon, niin kuin esimerkiksi talviurheilua katsoessa, kirkkaus tipahtaa alle 150 nitiin.

Rajalliset kirkkaussäädöt

Kirkkautta pystyy säätämään Philipsin televisiossa ainoastaan kontrastia säätämällä. Saatavilla ei ole tämän vuoden LG:n 9-sarjan televisioiden tai Sonyn ja Panasonicin oled-televisioiden tapaan mahdollisuutta hallita valon yleistasoa.

Jos kontrastisäätimen vetää liian alas, kuva alkaa vihertää, joten valontasoa ei voi säätää pimeimmille huoneille sopivaksi. Valon taso vaihtelee jatkuvasti intensiteetiltään, ja kuva soveltuu kenties parhaiten kevyesti tunnelmavalaistuun tai hieman sitä kirkkaampaan huoneeseen. Kuva toistuu sinänsä ongelmattomasti niin hdr- kuin sdr-materiaalilla, eikä mikään ole varsinaisesti pielessä. Jos kuitenkin kaipaa yksityiskohtaisempia kuvansäätömahdollisuuksia, niitä Philips OLED804 ei tarjoa. Televisio ei myöskään tarjoa selkeää informaatiota vastaanotettavasta signaalista. Se kertoo ainoastaan blu-ray-soittimen tai liitännän nimen, mutta ei esimerkiksi resoluutiota, virkistystaajuutta tai dynaamista aluetta. Hdr:stä ilmoittaa ainoastaan pieni laatikko ruudun oikeassa alakulmassa signaalin vaihtuessa ja valikoiden kuvatyylit, joiden nimiin ilmestyy hdr-kirjainlyhenne.

Tehdasasetukset toimivat erinomaisesti monissa television kuvatyyleissä. Värit ovat kohdallaan Elokuva- ja ISF-tiloissa. Toisinaan sinisimmissä kohdissa on havaittavissa pastellisoitumista, mutta se on vähiten häiritseviä värivirheitä.

Hdr-toisto on tarkempaa kuin vuoden 2018 malleissa. OLED804 sävyttää kuvan noin 4 000 nitin maksimikirkkauden mukaan. HDR Perfect -asetuksen kautta pääsee valitsemaan valoisamman tai himmeämmän valaistuksen materiaalille, joka on masteroitu yli 1 000 nitin kirkkauden mukaan.

Philips OLED804:n kuva-asetukset

Valikot avautuvat painamalla kaukosäätimestä rattaan kuvalla varustettua painiketta. Tarjolla on valmiita hyvin toimivia kuvatyylejä, kuten Elokuva- ja ISF-kuvatilat.

Tarkempia asetuksia löytyy Kaikki asetukset -valikosta. Valikkorakenne on mutkikas, mutta järjestelmä muistaa viimeksi käytetyn valikon, mikä nopeuttaa käyttöä. Jos säätöihin menee Smart TV -järjestelmän kautta, pääsee käsiksi kaikkiin vaihtoehtoihin. Silloin muutokset vaikuttavat ainoastaan tv-järjestelmän kuva-asetuksiin, ei esimerkiksi hdmi:n kautta toistettaviin.

Aiempien Philipsien tapaan valikot täyttävät koko kuva-alan, mutta asetuksia muutellessa valikko pienenee kolmannekseen vasemmasta reunasta, jolloin se voi toki edelleen peittää tärkeitä kohtia testikuvasta. Kolmasosan ruudusta valtaava valikko myös vaikuttaa oled-paneelin kirkkaustasoon.

Kuvatyyli: Tarjolla ovat Elokuva, ISF Päivä/yö sekä Oma asetus.

Väri: Jätä arvoon 50.

Kontrasti: Säätimestä voi hallita, miten kirkkaana oled-paneeli loistaa, kun se valaistaan referenssivalkoisella. Se kuitenkin vaihtelee kuvan keskimääräisen kirkkauden (APL) mukaan. Mittasimme television kirkkauden elokuvissa tyypillisellä 25 prosentin tasolla ja esimerkiksi talviurheilulajeja paremmin vastaavalla 80 prosentin arvolla.

Perussääntönä kannattaa yleensä tähdätä 120 nitin kirkkauteen, kirkkaissa huoneissa 200 nitiin ja erityisen kirkkaissa 300 nitiin. Siihen mittauksessa keskimäärin päästiinkin, mutta 55 tuuman OLED804:n kirkkaus tipahtaa, kun ruudulla on paljon kirkkaita kohtia. Samalla ruutu voi kuitenkin olla liian kirkas, jos elokuvia katsellaan pimeässä huoneessa. Kun taas kontrastisäädintä säätää alle 35:n, kuva muuttuu asteittain vihreämmäksi.

Terävyys: 2, harvoin enemmän.

Kirkkaus: Jätä arvoon 50. Säädin on liian suurpiirteinen tarjotakseen kunnollisia säätömahdollisuuksia. Vain joka toinen tai kolmas arvo muuttaa säätöä, ja silloin muutos on liian suuri.

Lisäasetukset-valikosta löytyy käytännöllisiä säätöjä, mutta myös sellaisia, joista ei ole juuri hyötyä. Tärkeimpiä ovat Gamma-säätö sekä HDR-säädöistä löytyvä HDR Perfect, joka vaikuttaa kontrasti- ja kirkkaustasoon.

Lisäasetukset/Väri -valikosta löytyy säädöt kalibrointi-instrumentteja varten. Värikirjon asetukseksi kannattaa valita normaali sdr-kuvaa katsottaessa ja laaja hdr-materiaalilla. Värien parannus kannattaa ottaa pois käytöstä.

Lisäasetukset/Kontrasti sisältää Gamma-liukusäätimen, jonka avulla voi säätää kuvan kontrastin luonnetta huoneen valoisuuden mukaiseksi. Esimerkiksi pimeässä huoneessa katsellessa voi säätää kuvaa tummemmaksi.

Kontrastitila: Säätää television kontrastia automaattisesti virran säästämiseksi. Asetus kannattaa jättää normaali-tilaan, sillä muilla tiloilla ei ole merkittävää vaikutusta.

Perfect Natural Reality: Säätää, miten sdr-kuva muunnetaan hdr-kuvaksi. Emme suosittele käyttämään tätä, mutta ominaisuutta voi halutessaan testata.

HDR Perfect: säätää hdr-sisällön kontrastitason ja samalla maksimikirkkauden toiston aikana. Automaattiasetuksen lisäksi vaihtoehtoina

YHTEENVETO

Huippukuva helposti

Philips OLED804 -television tarjoama kuva on erinomaista, kuten oledilta voi odottaakin. Kontrasti on huima aina pikselitasolle asti, musta on syvää ja kirkkaus riittää kaikkialle muualle paitsi kirkkaimmissa huoneissa käytettäväksi. Kuvassa ei siis ole juuri mitään huomautettavaa. Tarkkoja ja monipuolisia hienosäätöjä haluavalle Philips ei ehkä ole paras valinta, sillä niitä ei juurikaan ole.

Philipsin äänenlaatu jää kauas kuvasta – kuten oli ehkä odotettavissakin. Kaiuttimet ovat sangen huonot, joten jonkinlainen äänentoistojärjestelmä tv:n yhteyteen tarvitaan, ellei sellaista omista jo ennestään. Mitä todennäköisemminhän sellaisen yhteyteen tällainen televisio yleensä tulee.

Mukana on tunnelmaa luova Ambilight-taustavalaistus, joka ihastuttaa joka kerta. Jaksaako sitä katsoa pidemmän päälle onkin jo toinen juttu. Tv:n Androidkäyttöjärjestelmä toimii sujuvasti ja tarjoaa myös paljon erilaisia sovelluksia. Valikoiden selaaminen on hieman hankalaa, sillä ne kattavat usein liian suuren osan ruutupinta-alasta. Tarkkoja kuvasäätöjä kaipaaville tämä televisio ei välttämättä ole paras ratkaisu, mutta helposti hyvää kuvaa kaipaaville OLED804 on erinomainen valinta.

HYVÄÄ & HUONOA

Erinomainen kuvanlaatu
Helposti hyvä kuva
Ambilight-taustavalaistus
Vähäiset kuvasäädöt
Vaatimaton äänentoisto

Philips 55OLED804

Hinta: 1 999 €
Lisätietoja: www.philips.fi

Mitat: 1 228 × 713 × 280 (49) mm
Paino: 20 kg
Paneeli: OLED, 55”
Resoluutio: 3 840 × 2 160
Kuvasuhde: 16:9
3D: Ei
Käyttöjärjestelmä: Android TV Pie
HDMI-liitännät: 4