NAD C 399 on valmistajansa Classic-sarjan uusi lippulaiva, jonka ominaisuuslista vakuuttaa nyt ja huomennakin – muun muassa siksi, että vahvistin on päivitettävissä fiksuilla moduuleilla!


Mistä tunnistaa hyvän integroidun vahvistimen?

No, ensinnäkin sen täytyy kuulostaa hyvältä sekä tarjota tarpeeksi juuri sinun käyttöösi sopivia ominaisuuksia ja liitäntöjä. Toisekseen sen täytyy istua niin teknisesti kuin visuaalisestikin olemassa olevaan järjestelmään. Kaiken lisäksi vahvistimen täytyisi olla mahdollisimman pitkäikäinen – varsinkin, jos siitä maksaa pari tuhatta euroa.

Pitkäikäisyys tarkoittaa toki materiaalien ja komponenttien kestävyyttä, mutta myös ominaisuuksien on hyvä olla tulevaisuuden suhteen toimivia. Tällä saralla katse kääntyy erityisesti nykyaikaisiin verkko-ominaisuuksiin, joissa standardit elävät ja kehittyvät tietystikin ihan eri nopeudella kuin perinteisemmässä äänentoistotekniikassa.

Reilun parin tonnin hintaluokassa on valinnanvaraa joka lähtöön. Tarjolla on niin tehokkaita monikanavakoneita, siistejä mutta nykyaikaisia kaksikanavavahvistimia sekä nyt tarkastellussa olevan NAD C 399:n kaltaisia perusvarmoja työjuhtia, joiden taustalla on roppakaupalla perinnevalmistajan tietotaitoa.

C 399:n takapaneelista löytyy liitäntämahdollisuuksia joka lähtöön. Mukana on muun muassa hdmi arc televisioäänelle, kaksi optista toslinkkiä ja koaksiaaliliitäntää digilähteille, vinyylisoitintulo mm-äänirasioille, kaksi analogista rca-stereo-ottoa sekä pre- ja sub out -liitännät. Lisäksi tarjolla on RS-232-sarjaportti erilaisten viihde-elektroniikkalaitteiden ohjausta varten, trigger- ja infrapunaliitännät sisään ja ulos sekä neljä paria tanakoita naparuuveja kaiutinkaapeleille.

Varsinainen huomio takana kiinnittyy vasemman reunan MDC2-paikkoihin, joihin käyttäjä voi halutessaan lisätä esimerkiksi MDC2 BluOS-D -moduulin, jolla C 399:n ominaisuuspaletti laajenee monipuoliset verkkotoisto-ominaisuudet tarjoavalla BluOS-järjestelmällä sekä Dirac Live -huonekorjauksella. 

Alkujaan jo vuonna 2006 lanseerattu Modular Design Construction- eli MDC-moduulitekniikka esiintyy päivitettynä kakkosversiona ensi kertaa NAD-laitteissa juuri C 399:ssä. NAD lupaa, että moduulit tarjoavat käyttäjälle mahdollisuuden pitää vahvistimensa täysin ajan tasalla pitkälle tulevaisuuteen.

Itse vahvistintoteutus on C 399:ssä d-luokkaa, joka on brittivalmistajalle varsin tuttu. Muista vastaavan lajityypin näkemyksistä sen erottaa NAD:n oma, Hypexin kanssa yhteistyössä toteutettu nCore-teknologia. Sen avulla vahvistin on tasaisen tehokas kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

Tehoksi valmistaja ilmoittaa 180 wattia neljään tai kahdeksaan ohmiin, ja lisäksi C 399 kykenee tarjoamaan eräänlaisena purskeena 250 wattia. Mukana on myös tehokas kuulokevahvistin, jonka 6,3 millimetrin liitäntä löytyy C 399:n etumaskista. Lisäksi etupaneelissa on yksinkertaiset ohjainpainikkeet, lähteen valinta, äänenvoimakkuuden kiertosäädin sekä selkeä näyttö, joka osaa esittää haluttaessa informaatiota toistettavasta mediasta.

Koko komeus painaa kunnioitettavat 11,2 kilogrammaa, ja kotelon korkeus on 120 millimetriä, leveys 435 millimetriä ja syvyys 390 millimetriä. Viimeistelynä on NAD:lle tyypillisesti hillitty tummanharmaa.


NAD C 399:n suositushinta on 2 199 euroa. MDC2 BluOS-D -moduulin suositushinta on 599 euroa.

NAD:n maahantuoja ja edustaja Suomessa on AK-Hifisystems.