JBL:ltä langattomat pelikuulokkeet vastamelutoiminnolla ja päänseurannalla
JBL esitteli Gamescom 2022 -tapahtumassa langattomat Quantum 910 Wireless -pelikuulokkeet.
Viihde-elektroniikan ja uuden tekniikan erikoislehti
JBL esitteli Gamescom 2022 -tapahtumassa langattomat Quantum 910 Wireless -pelikuulokkeet.
Yamaha on julkistanut useisiin AV-viritinvahvistimiinsa päivityksen, joka tuo mukanaan tuoreimpia HDMI 2.1 -peliominaisuuksia. Päivityksen myötä laitteet saavat vaihtuvan virkistystaajuuden (VRR) ja automaattisen matalalatenssitilan (ALLM).
Saksalainen hifivalmistaja Clearaudio on esitellyt spesiaaliversion Concept-levysoittimestaan. Se tulee tarjolle rajattuna 250 kappaleen painoksena.
Sony on tuonut 8K-tarkkuuteen pystyvän Z9K-television saataville Suomessa. Se perustuu Mini LED -tekniikkaan ja on tarjolla kahtena kokona – 75 ja 85 tuumaa.
Android Autossa on ilmennyt ongelmia uuden 7.8.6-version myötä. Monet älypuhelinmallit eivät ole enää saaneet yhteyttä Android Autoon.
Huippuluokan mikrofoneistaan ja nyttemmin myös monitorikaiuttimistaan tunnettu berliiniläisyhtiö Neumann on esitellyt uuden tarkkailukaiuttimen. Se on kooltaan valmistajan suurin, mikä mahdollistaa toiston ulottumisen aiempaa alemmas.
Grado on julkistanut kaksi uutta Statement X -kuuloketta – GS3000x ja GS1000x.
Sennheiser Hearing on esitellyt TV Listening -tuotemallistoonsa uudet langattomat RS 120-W -kuulokkeet. Ne tukevat ensimmäisinä markkinoilla tuoreinta Bluetooth LE Audio -teknologiaa ja LC3-koodekkia.
Cyrus Audio on uudistanut kaksi laitettaan osana koko Classic-sarjan uudistusta. Niin integroidun Classic AMP -vahvistimen kuin Classic PRE -esivahvistimenkin ulkoasu on säilynyt ennallaan, mutta sisuksissa on tapahtunut perusteellisia muutoksia.
Adidas on julkistanut uudet Adidas RPT-02 Sol -urheilukuulokkeet. Mielenkiintoista niissä on se, että kuulokkeet toimivat paitsi aurinkoenergialla myös keinovalolla. Niiden pitäisi siis toimia myös sisätiloissa sekä hämärämpinä vuoden- ja vuorokaudenaikoina.
Ultimate Ears on esitellyt uuden sukupolven pienikokoisesta Wonderboom-kaiuttimestaan. Wonderboom 3 on edeltäjänsä tavoin kannettava bilekaiutin.
Heco on julkistanut uuden Aurora 200 P -aktiivikaiuttimen. Sen pohjana on passiivinen Aurora 200 -kaiutin. Toisessa kaiuttimessa on vahvistimet molemmille kaiuttimille liitäntöineen.
Saksalainen kuulokevalmistaja Sennheiser on esitellyt Momentum 4 Wireless -vastamelukuulokkeensa. Design on muuttunut minimalistisemmaksi aikaisempien retrovaikutteiden sijaan.
Suomessa on tullut myyntiin uusi Insta 360 Link -verkkokamera, jota voi käyttää esimerkiksi etäkokouksissa ja striimilähetyksissä. Se hyödyntää tekoälyä kohteen tunnistamiseen ja seuraamiseen sekä eleohjausta muun muassa kuvaustilan vaihtamiseen ja zoomin ohjaamiseen lennosta.
Japanilainen hifivalmistaja Luxman on julkistanut L-507Z-vahvistimen ja PD-151 MK II -levysoittimen.
Kiinalainen älypuhelinvalmistaja Cubot on esitellyt minikokoisen Pocket-puhelimen. Pienen kokonsa ansiosta se mahtuu pienempään tilaan, vaikkapa pikkutaskuun.
Tänä vuonna 40 vuotta täyttävä brittiläinen highend-merkki Musical Fidelity on julkistanut uuden huippuluokan da-muuntimen. Valmistaja lupaa M6x DACin olevan teknisesti edistynein mitä se on koskaan tehnyt.
Kaikkien mp3-toistosovellusten äiti WinAmp on palannut. Huhtikuussa 25 vuotta täyttänyt soitin ehti olla 5.8 beta -versiossa syksystä 2018 alkaen. Moni ehti varmasti jo menettää toivonsa, mutta nyt laaman takamus saa jälleen runtua 5.9-version voimin.
Pro-Ject on täydentänyt True Balanced Connection -sarjaansa uudella X2 B -levysoittimella. Kuten asiaan kuuluu, se on varustettu balansoimattomien rca-liittimien lisäksi balansoiduilla viisipinnisillä mini-xlr-lähdöillä.
Romanialainen kuulokevalmistaja Meze Audio on esitellyt Lontoossa CanJam-kuuloketapahtumassa uudet 109 PRO -kuulokkeet. Kyseessä ovat valmistajan ensimmäiset dynaamiset avoimet kuulokkeet.
Lataus on käynnissä. Kun se valmistuu, löydät PDF-tiedoston selaimesi “Lataukset”-kansiosta.
OK