Kuinka valita nykypäivänä oikeat laitteet nauttiaksesi elokuvien katselusta täysillä?
Nykypäivänä viihdeteollisuuden merkitys kasvanut entisaikoihin verrattuna. Tähän on monta tekijää, joista yksi on teknologiateollisuuden kehittyminen.
Viihde-elektroniikan ja uuden tekniikan erikoislehti
Nykypäivänä viihdeteollisuuden merkitys kasvanut entisaikoihin verrattuna. Tähän on monta tekijää, joista yksi on teknologiateollisuuden kehittyminen.
Philipsin televisioiden taustalla oleva TP Vision on esitellyt lippulaivamallistoonsa kaksi uutta televisiota. OLED937- ja OLED907-televisioissa on tammikuussa esitellyn OLED807-mallin tapaan perus-OLEDia kirkkaampi OLED-EX-näyttöpaneeli.
LG OLED Flex on maailman ensimmäinen taittuvanäyttöinen 42 tuuman OLED-televisio, jonka kaarevuutta voidaan säätää 20 eri asentoon. Se sisältää useita pelaajille suunniteltuja ominaisuuksia ja tarjoaa täysin uusia tapoja muokata peliympäristöä.
Sony on tuonut 8K-tarkkuuteen pystyvän Z9K-television saataville Suomessa. Se perustuu Mini LED -tekniikkaan ja on tarjolla kahtena kokona – 75 ja 85 tuumaa.
Televisiojätti TCL kertoo tuovansa Suomeen entistä edullisempia 4K LCD -televisioita.
Sharp ilmoittaa tuovansa EQ-televisiomallistonsa Pohjoismaiden markkinoille – myös Suomeen. Niistä kaikki on 4K-resoluutioon kykeneviä QLED-televisioita ja ne tukevat HDR10:ä, Hybrid Log Gammaa ja Dolby Visionia 12 bitin väriavaruudella. Käyttöjärjestelmänä on Android TV.
Digita on tuonut televisioihin käyttöön uuden HybridiTV-valikon. Nimitys tulee siitä, että se yhdistää perinteisen television ja netti-tv:n.
Harvassa televisiossa on enää äänelle perinteistä ja kauko-ohjaimella säädettävää analogista ulostuloa tai tavallista kuulokelähtöä. Ratkaisu saattaa olla hdmi-extractor, jolla ääni saadaan napattua hdmi-signaalista erilleen.
TCL on esitellyt Euroopassa tämän vuoden televisiomallistonsa. Tämänvuotisissa miniLED-televisioissa on viisi olennaista parannusta.
Loewen uusi Bild v.55 ei ehkä erotu massasta niinkään monipuolisilla ominaisuuksilla vaan yksinkertaisella ja hyvällä käytettävyydellä – ja erinomaisella kuvalla.
Xiaomi on tuonut Suomessa myyntiin 4K-version TV Stick -mediatoistimestaan. Vuoden 2021 lopulla esitelty laite muistuttaa ulkoisesti aikaisempaa TV Stickiä, joka tarjosi vaatimattomampaa Full HD -tasoista kuvaa.
Philips on julkistanut OLED807 4K -television, joka on seuraaja viimevuotiselle OLED806-televisiolle.
Televisiokonkari Nokian QLED 4K UHD Smart TV -mallisto saapuu kauppoihin Suomessa. Nykyisin valmistus ei kuitenkaan tapahdu Salossa, vaan yhtiön televisioista ja mediasoittimista vastaa itävaltalainen StreamView.
Liikenne- ja viestintävirasto (Traficom) on selvittänyt suomalaisten suoratoistopalvelujen käyttöä. Viime vuonna alle 45-vuotiaiden joukossa tapahtui merkittävä muutos: Suoratoistopalvelujen katsominen ohitti ensimmäistä kertaa perinteisen lineaarisen television.
LG esitteli tämän vuoden televisiomallistonsa, joka koostuu 8K-tarkkuuteen yltävistä OLED- ja QNED Mini LED -malleista sekä enemmän perustallaajille suunnatuista 4K-tarkkuuden OLED-, QNED- ja QNED Mini -televisioista.
Samsung esitteli ennen CES 2022 -tapahtumaa tämän vuoden uudet televisiomallinsa. Niihin kuuluu MicroLED- ja Neo QLED -paneeliin perustuvia malleja ja Lifestyle-televisioita.
Sony esitteli CES 2022 -kuluttajaelektroniikkamessuilla kolme uutta Bravia XR OLED -televisiomallia. Niistä erityisen kiinnostava on Master Series A95K, joka on ensimmäinen QD-OLED-paneelilla varustettu televisio.
Panasonic on julkistanut CES 2022 -kuluttajaelektroniikkatapahtumassa uuden LZ2000-television. Kyseessä on valmistajan uusi OLED-huippumalli, joka tuo viimevuotiseen JZ2000-malliin verrattuna parannettuja ominaisuuksia. Kokovaihtoehtoina on 55”, 65” ja ensimmäistä kertaa myös 77”.
CES 2022 -kuluttajaelektroniikkatapahtuman edellä on ilmestymässä uusi HDMI-standardi, The Verge kertoo.
HDMI Licensing Administrator on kehottanut laitevalmistajia siirtymään käyttämään HDMI 2.1 -merkintää siitä huolimatta, tukeeko laite tosiasiassa mitään luvattuja ominaisuuksia.
Lataus on käynnissä. Kun se valmistuu, löydät PDF-tiedoston selaimesi “Lataukset”-kansiosta.
OK