Voi olla vaikea kuvitella, että vanha välipyörävetoinen Lenco L75 on varmasti eräs tunnetuimpia levysoittimia hifiharrastajien parissa – ainakin eräs modifioiduimmista.

Teksti: Kari Nevalainen
Kuvat: Kuvalähteet

Sveitsiläisillä on varaa valita. On varaa valita esimerkiksi mistä pienteollisista tuotteista olla ylpeä. Ei tarvitse tyytyä Victorinoxin linkkuveitsiin tai Rolexin, Omegan, Patek Philippen, Zenith’n, TAG Heuerin ynnä muiden maailmankuuluihin rannekelloihin. Sveitsiläiset voivat yhtä hyvin onnitella itseään kotimaisista kelanauhureista (Revox/Studer, Nagra) ja levysoittimista.  

Hermann Thorens aloitti liiketoimintansa Sainte-Croixissa, Vaudin kantonissa vuonna 1883. Ensimmäiset Edison-tyyppiset Thorens-fonograafit lähtivät tehtaalta 1903, ensimmäinen sähkömoottorilla levylautasta pyörittävä Thorens-levysoitin vuonna 1928 ja klassikot, kuten Thorens TD 124 tai TD 150, syntyivät 1950- ja 1960-luvuilla.

Ehkä maailman kovin levysoitinvalmistaja EMT eli Elektromesstechnik (esimerkkinä vaikkapa EMT 927 vuodelta 1951 ja EMT 930 vuodelta 1958) on saksalainen, mutta sekin vahvalla Sveitsi-kytköksellä. EMT aloitti aloitti Studerin ja Revoxin Saksan jakelijana vuonna 1960, kunnes Thorens osti osake-enemmistön 1966.

Ja kukapa ei muistaisi geneveläistä Goldmundia ja sen T3-äänivarren ympärille rakennettua 200 kilogramman ja 200 000 euron Reference-levysoitinta vuodelta 1983.   

Sitten on vielä tämä Lenco. Lencon soittimet eivät ole koskaan pröystäilleet hinnallaan, mutta niiden suosio ja maine on ollut sitäkin ilmiömäisempi. Ne ovat synnyttäneet uskollisten seuraajien joukon, jonkinlaisen koulukunnan jopa.

Tehdas takahuoneessa  

Lenco AG:n perusti 75 vuotta sitten, vuonna 1946, tekniikasta kiinnostunut sveitsiläispariskunta Marie ja Fritz Laeng. Fritz aloitti sähkökaupalla Oberburgissa Bernin kantonissa jo 1925. Mariesta tuli kuitenkin Lencon primus motor, henki ja sielu, aina 1970–luvulle asti. Marie oli myös se, joka johti yrityksen nimen Laeng-sukunimestä.  

Vähittäiskauppa kasvoi pikku tehtaaksi kaupan takahuoneessa. Tästä tehtaasta Laengit tekivät globaalisti menestyvän yrityksen kolmessa vuosikymmenessä. Menestystä siivitti Lencon tuotteiden maine toimintavarmoina ja teknisesti luotettavina laitteina. Ne tekivät sen, mitä on luvattu – sveitsiläisen kellon tarkkuudella. Kuten Revoxilla ja Studerilla, myös tekninen tuki oli ensiluokkaista.

Vielä 1950-luvulla Lencolla oli katalogissaan kaikenmoisia sähköllä toimivia laitteita, mutta 1960-luvulla valikoiman huipulle nousivat tavaramerkiksi myöhemmin tulleet ja hyvin myyneet levysoittimet. Lencon kultakausi ajoittui välille 1960–1980.

Kehitys kulminoitui L75-levysoittimen lanseeramiseen 1960-luvun lopulla. Soitin on yksi kuuluisimmista koko levysoitinvalmistuksen historiassa.
Vielä 1970-luvun alussa Lencolla oli yli 1 300 työntekijää ja kolme eri tehdasta, joista yksi Italiassa. Nykymittapuunkin mukaan kyse oli merkittävästä elektroniikka-alan yrityksestä. Lencon tuotteita vietiin parhaimmillaan yli 80 maahan ympäri maailmaa.

Alamäki alkoi 1970-luvun puolivälissä. Marie Laeng kuoli 1974, tuli öljykriisi ja Euroopan markkinoita ahnaasti valtaavat japanilaiset hifivalmistajat edullisine mutta laadukkaine laitteineen. Lenco AG Burgdorfin tarina päättyi konkurssiin vuonna 1977.  

“Lencon soittimet jäivät elämään”

Lenco L75  

Lencon soittimista muistamisen arvoiset ovat kultakauden välipyörälliset mallit Lenco B52 ja Lenco B55, Lenco L70, Lenco 77, Lenco L75, Lenco L76 ja Lenco L78. Näistä tärkeimmät ovat niin sanotut heavy platter -mallit L70 – L78 (painava  levylautanen), ja näistä korkeimmalla korokkeella on kestosuosikki L75.

Lenco L75 esiteltiin maailmalle vuonna 1967 Lencon lopetettua L70- ja L77-soittimien valmistuksen. Soittimeen tehtiin vuosien varrella erilaisia pienempiä ja suurempia muutoksia. Esimerkiksi bakeliittiset säätövivut vaihtuivat muovisiin ja sen sellaista. Harmaakantinen puurunkoinen L75 on versioista tunnetuin. Sen tuotanto lopetettiin vuonna 1975, mutta L75 jatkoi vielä italian tehtaan versioilla L75 S-16 ja L75 D-16. Näissä kaikissa oli muoviplintti kuten L78:ssakin.

Lenco oli myös yhteistyössä muun muassa englantilaisen äänirasiavalmistaja Goldringin kanssa. Tämän seurauksena Lencon L75-levysoittimia alettiin myydä Goldringin äänirasioilla, ja ne saivat mallimerkinnäkseen GL75.  

Tunnetuimmassa kokoonpanossaan L75:ssä on jousitettu puuplintti, Lencon oma L75-äänivarsi, harmaa kansilevy ja savunvärinen pölysuoja. Soitinta mainostettiin “neljän kilogramman laatusoittimena eeppisellä äänivarrella ja huippuäänenlaadulla”.

Ainekset klassikolle

Syy miksi L75 on jäänyt elämään, on sen tekniikassa. Soitin tarjoaa pätevän laakerin/ripustuksen, raskaan, hyvin suunnitellun levylautasen ja vahvan, hiljaisen moottorin. Soittimen on väitetty kantavan ja pyörittävän aikuista miestä päällään.  

Kuten vintage-levysoittimissa usein, 75:ssäkin moottori on suuren vääntömomentin nelinapainen moottori. Pyörimisnopeus on iso: 1 500 kierrosta minuutissa. Moottori riippuu jousien varassa metallirungosta.

Levylautasen paino on 75 prosenttia koko soittimen painosta, mutta lautanen ei operoi pelkästään massalla vaan on suunniteltu niin, että suurempi osa efektiivisestä massasta on sen ulkokehällä. Lisäksi lautanen on dynaamisesti tasapainotettu (pyörimisliike ei tuota keskipakovoimaa), mikä edesauttaa vakaan pyörimisnopeuden saavuttamisessa. Moni harrastaja pitää ylimitoitettua ja tasapainotettua levylautasta soittimen teknisesti edistyksellisimpänä osana.

Moottori pyörittää levylautasta välipyörän välityksellä. Toisin kuin muissa kuuluisissa välipyörävetoisissa levysoittimissa, Lenco 75:ssä välipyörä on pystyasennossa. Sitä pitää paikallaan pieni jousi. Tässä asennossa välipyörä ei aiheuta rasitusta päälaakerille. Koska välipyörä työntyy ylöspäin, lautanen pyörii vapaasti laakeripesässä. Välipyörä koskettaa moottorin tappia toisella puolen ja samalla levylautasta toisella puolella, jolloin moottorin koko vääntömomentti välittyy suoraan levylautaselle. Moottori-välipyörä-levylautanen on eräänlainen suljettu järjestelmä, joka pyrkii olemaan mahdollisimman immuuni systeemin ulkopuolisille liikenopeuden vaihteluille.

Hyvän parantelua

Perus-L75 on suorituskykyinen levysoitin sellaisenaan – edellyttäen tietysti, että soitin on kunnossa. Näin onnellisesti asiat eivät aina ole yli 40 vuotta vanhassa soittimessa. Samalla kun soittimia huolletaan, niitä myös parannellaan. Ajatuksia siitä, miten 75:n koko potentiaali otetaan käyttöön, miten hyvästä soittimesta saadaan erinomainen, löytyy netistä mielin määrin. On myös skeptikkoja, jotka pitävät alkuperäistä soitinta riittävän hyvänä ja modattuja yliarvostettuina, mutta nämä ovat selvässä vähemmistössä. Lenco L75 saattaa hyvinkin olla maailman tarkimmin koluttu ja seurattu levysoitin. Lenco L75:n ympärillä on jopa oma verkkoyhteisö, lencoheaven.net !

Niin mitätöntä osaa L75:ssa tuskin onkaan, etteikö joku olisi yrittänyt tehdä sille jotakin, olipa kyseessä moottori, välipyörä, ripustus, kansilevy, plintti tai äänivarsi. Yleisimmät L75:een tehdyt muutokset koskevat kuitenkin plinttiä ja äänivartta. Hyvin suunniteltu, raskas plintti vähentää moottorin ja laakerin värinöiden vaikutusta. Erään ammattiparantelijan mukaan se myös tuo ääneen puoli oktaavia matalampia bassoja. Parannettu tai parempi äänivarsi yksinkertaisesti vain parantaa ääntä monin tavoin.

Ehdotuksia L75:n uudeksi plintiksi on kymmenittäin. Kaikki ne pyrkivät yhtäältä minimoimaan moottorin/vetosysteemin resonanssien kulkeutuminen levylautasen kautta levyyn ja toisaalta äänivarren laakerin kautta äänivarteen. Tähän päästään kaikenlaisella vaimennuksella sekä moottorin ja äänivarren paremmalla eristyksellä. Hyvin yleinen käytäntö harrastajien keskuudessa on korvata L75:n alkuperäinen jousitettu plintti painavalla koivu- tai sekavanerista tehdyllä jousittamattomalla plintillä.

Äänivarren parantelu tarkoittaa joko kriittisten osien päivitystä tai varren vaihtamista kokonaan uuteen. Ensimmäinen vaihtoehto tarkoittaa lähinnä varren laakerin kuluneiden V-blokkien vaihtoa uusiin ei-muovisiin. Myös varsiputken takaosan liitoskohdan kumiset insertit on syytä korvata uusilla jäykemmillä.

Helpompaa on vaihtaa koko äänivarsi. Alkuperäinen L75-äänivarsi ei ole varsinaisesti huono, mutta parempiakin vaihtoehtoja on. L75-soittimesta on sellainenkin versio, jossa on Ortofonin lyhyt S-varsi. Suosittuja korvaavia vaihtoehtoja ovat muun muassa Rega RB300, LINN Basik ja Jelco 750.

Ei ole vain yhtä äänirasiaa, joka toimisi muita huomattavasti paremmin L75:n alkuperäisessä äänivarressa. Yleensä soittimessa käytetään hyvä-äänisiksi todettuja, suhteellisen edullisia mm-äänirasioita, kuten AT96E. Muita suosikkeja löytyy esimerkiksi Shurelta (M55, M75 ynnä muut) ja Denonilta (DL-110, DL-103). Uudemmissakin rasioissa on käyttökelpoisia vaihtoehtoja.

“Moottori pyörittää levylautasta välipyörän välityksellä”

Alkaen vain 200 euroa

Hyväkuntoisen Lenco L75:n saa parilla sadalla eurolla. Se on pikkusumma verrattuna hintaan, mitä pyydetään hyväkuntoisesta Thorens TD124:stä, Garrard 301:stä, puhumattakaan EMT 930:stä. Kiinnostus L75:tä kohtaan on kuitenkin yhtä innostunutta kuin näitä mahtisoittimia kohtaan. Suurin syy lienee siinä, että kaikki ovat välipyörävetoisia soittimia – ja sen kuulee. Varsin yksimielisen näkemyksen mukaan vaikutuksen kuulee transienttitoiston nopeudessa, makro- ja mikrodynamiikassa sekä bassotoiston tehossa, kontrollissa ja nuotikkuudessa. Jos L75-harrastajalta kysyy, nämä ominaisuudet ovat sellaisia, mihin harva hihnavetoinen kevytmoottorisoitin yltää. Laadukkaalla rasialla varustetut hihnavetoiset soittimet voivat olla hieman edellä resoluutiossa, mutta samanlaista tunnottomuutta nopeuden vaihteluille, samanlaista ajoituksen ja koherenssin mestarillisuutta tuskin löytyy. Ja ei. Välipyöräsoitin, jos se vain on kunnossa ja oikein asennettuna, ei päästele jyrinää.  

Tunnen harrastajan, joka luopui EMT 930:stä ja Garrard 301:stä mutta piti itsellään L75:n! Ei sen vuoksi, että tämä välttämättä pärjäisi noille kahdelle suurelle, vaan siksi, että L75 on “riittävän hyvä”, myös noihin kahteen verrattuna. Tästä osoituksena on myös se, että markkinoilla on muutama levysoitinvalmistaja, jonka soittimet ovat raskaasti modifioituja L75:iä ja hinta 5 000 euroa tai päälle.    

Tuotemerkillä ratsastusta

Lenco elää edelleen tuotemerkkinä, mutta se on lähinnä vitsi entisestä. Tuotemerkin omistaa hollantilainen Dutch Lenco STL Group, joka valmistaa Lenco-merkkisiä halpissoittimia Hongkongissa. Päätuotteina ovat parin sadan euron muoviset retro-, bluetooth- ja usb-levysoittimet. Näitä ei parhaalla tahdollakaan voi kuvata muuksi kuin irvikuviksi oikeista Lencoista, sellaisista kuin L75.

Moottori pyörittää levylautasta välipyörän välityksellä. Ratkaisun sanotaan olevan yhdessä painavan levylautasen kanssa äänellisesti ylivoimainen. Toisin kuin muissa kuuluisissa välipyörävetoisissa levysoittimissa, Lenco 75:ssä välipyörä on pystyasennossa. (kuva: www.lencoheaven.net)

Soittimesta on askarreltu varmaan tuhansia mitä erilaisimpia modifikaatioita. Lisää löytyy osoitteesta lencoheaven.net.