Vaikuttaa siltä, että omenalaakson mies oli oikeassa. Langattomat kuulokkeet taitavat nykyään liikkua kaupan hyllyltä ostajan matkaan jo langallisia vastineitaan useammin. Mutta ennustaja ei arvannut, ettei musiikkielämyksen toistamiseen tarvittaisi pian enää edes puhelinta äänilähteeksi! Kickstarterissa alkunsa saanut Fiil Canviis Pro on sisäisellä muistilla ja mediasoittimella varustettu langaton kuulokepari, joka tarjoaa höysteeksi vastamelutoiminnon ja muuta älykästä teknologiaa.

Teksti: Jemo Kettunen / Kuvat: Jemo Kettunen

Fiil Canviis Pro on näyttävä ja jämäkkä pari uusinta kuuloketeknologiaa. Yhtiön logo vilkkuu näyttävästi sisäisen ledivalon tahtiin, ja äänentoistoa voi ohjata joko logoa hipaisemalla tai juttelemalla kuulokkeille. Pienellä kikkailulla jopa vilkkuvan logon valoshow’n saa kytkettyä pois päältä.

Kuulokkeiden kupit taittuvat sankaa vasten jolloin Fiilit mahtuvat myös laadukkaaseen kovaan koteloon jonka kruunaa kiiltävän musta karbiinihaka. Musta nahka ja mattapintainen muovi luovat tyylikkään ja dynaamisen vaikutelman.

Vastamelutoimintoon Fiilillä on hyvä ote. Aktiivisessa vastamelutoiminnossa on tavallisen vastamelun ohessa myös tuulisen sään asetus, joka toimii erinomaisesti. Tuulen osuessa vastamelua havaitsevaan mikrofoniin saadaan musiikin päälle normaalisti yritteliäs puhahdus, mutta Fiil osaa filtteröidä nämä äänet pois. Kaiken hyvän lisäksi kuulokkeiden mikrofoni mahdollistaa myös puheluiden ottamisen suoraan kuulokkeet päässä.

Kuulokkeet osaavat pysäyttää toiston itsestään sankojen noustessa pois korvilta. Akunkestoksi valmistaja ilmoittaa jopa 32 tuntia, mihin vaikuttaa myös äänen taso sekä vastamelutoiminnon käyttäminen. Virran loppuessa musiikki voi kuitenkin jatkua, sillä Fiilit saa kytkettyä äänilähteeseen myös passiivisesti 3,5mm plugillisella piuhalla.


Miltä se tuntuu?

En ole suuri on-ear-kuulokkeiden ystävä, eikä Fiil anna syytä uudelleenarvioida suhtautumistani. Mainoksista huolimatta Canviis Pro ei tunnu sen tehokkaammin ilmastoidulta kuin muutkaan on-earit, ja nahkaiset reunukset hiostavat korvanlehteä sekä korvantausta etenkin lämpimällä säällä.

Sinänsä ohjaustuntuma ja äänenlaatu ovat siellä missä pitääkin. Hipaisutoiminto on yllättävän hyvä, ja soundissa on napakkuutta ja ulottuvuutta. Fiil ei hae halpoja efektejä kuten kumisevaa bassopäätä, vaan pyrkii melko särmikkääseen taajuusvasteeseen. Vaikka hifimielessä myös miellyttävämpiä kuulokepareja löytyy, on Fiil hintaluokassaan aivan kuunneltava on-ear-pari.

Kikka kolmonen

Fiil Canviis Pro eroaa kilpailijoistaan sisäisen muistinsa ansiosta. Neljään gigatavuun mahtuu valmistajan mukaan jopa 1000 biisiä, ja kuulokkeet tukevat myös häviöttömiä tiedostomuotoja kuten flacia ja wavia. Sinänsä näppärän kuuloinen ominaisuus kaatui omassa käyttökokemuksessani kahteen perimmäiseen kysymykseen: miten ja miksi? Musiikin siirtäminen Fiilien muistiin vaati PC:n ja usb-yhteyden, ja raitojen selaaminen ilman erillistä kansionäkymää on melkoisen 90-lukulaista puuhastelua. Lisäksi minulla on puhelimessani maksettu musiikin suoratoistopalvelu jonka myötä tallennustilan ja musiikkikirjaston päivittämisen kaltaiset haasteet ovat jääneet tyystin menneisyyteen. Täten lyhyen kokeilujakson jälkeen myös Fiilit palasivat käyttöön ennen kaikkea langattomina vastamelukuulokkeina.

Tietty halpuus

Viimeistelyyn on jäänyt hienoista klappia joka ei vaikuta välttämättä soivaan lopputulokseen mutta jättää käyttäjälle hieman aliarvioidun tunnun. Music play qualityn sijaan valikossa on music_paly_quality -asetus. Puheohjaus ei toimi oikeastaan sinne päinkään. Hello Fiil -tokaisun jälkeen tepevän femininiini robottiääni anelee käskyä jota se ei kuitenkaan aio noudattaa. Jimi Hendrixin sijaan sain korviini jotain kiinalaista carage rockia pikaisen arvion mukaan 64kbps mp3 -laadulla. Beatlesin tilalla soi kiinalaista easy listeningia ja Spice Girlsin sijaan kuulokkeistani tulvi… lisää kiinalaista easy listeningia. Kotvan päästä sain vahingossa Let It Ben soimaan, hetkeksi, mutta aivan toisen käskyn jälkeen. Tässä kohtaa lakkasin edes yrittämästä.

YHTEENVETO

Pätevää ja tyylikästä ääntä erikoistarpeisiin

Vastikään tehdyn suuren vastamelukuuloketesimme anti ei hävinnyt Fiileille merkittävästi äänenlaadullisesti, vaikka kuulokkeiden hintaluokka oli noin kaksi satalappuista alempi. Toki Fiil olisi pärjännyt myös tuossa asettelussa varsin edullisesti, mutta kalliimman hintalapun perusteena on kasa ominaisuuksia, joista suurinta osaa en itse tullut tarvinneeksi. Silti kyseessä on hyvä vastamelukuulokepari jonka design ja käyttötuntuma ovat pääosiltaan erittäin laadukasta ja miellyttävää koettavaa.

+ Kelpo äänenlaatu
+ Hyvä ohjaustuntuma
+ Näppärät erityisominaisuudet varauksin
- Puutteet viimeistelyssä
- Hinta


Fiil Canviis Pro

Hinta: 299,95€
Edustaja: www.e-ville.com
Lisätietoja: www.fiil.fi
Bluetooth- sekä langallinen vastamelukuulokepari sisäisellä mediasoittimella
Paino: 215 g
Koko: 178 mm x 157 mm
Akku: 32 tuntia (valmistajan ilmoittama)
Elementit: 32 mm titaaniseos
Taajuusvaste: 15 Hz – 22 kHz langaton, 10 Hz – 40 kHz langallinen
Koodekit: AAC, FLAC, MP3, APE, WAV, OGG, yms.
Bluetooth: versio 4.1
Puheohjaus: englanti ja mandariini