Motorolan reilun satasen Moto C Plus tarjoaa luokassaan harvinaisia ominaisuuksia, kuten puhtaan Android-käyttöjärjestelmän ja kestävän akun. Paperilla puhelin vaikuttaakin varsinaiselta löydöltä, mutta miten on käytännössä?
Teksti: Joni Nikkola / Kuvat: Valmistaja & Joni Nikkola
Julkaistu AVPlus-lehdessä 2/2018.
Motorola vannoo älypuhelimissaan puhtaaseen Android-kokemukseen. Se on fiksua etenkin budjettipuhelimissa, joiden suorituskyvyssä ja tallennustilassa ylimääräiset sovellukset eniten tuntuvat.
Moto C Plussan normaalihinta on 129 euroa, mutta puhelinta myydään halvimmillaan reilulla satasella. Se alkaa olla jo aika tiukka hinta älypuhelimesta. Esimerkiksi noin 150 euron Nokia 3:ssa on paljon samoja ominaisuuksia, mutta sen hinta on pysytellyt suunnilleen suositushinnan tietämissä. Motorolalta taas on olemassa vielä parikymppiä edullisempi Moto C, jossa on vaatimattomampi näytön tarkkuus ja kamera, hitaampi prosessori, pienempi akku ja vähemmän sekä tallennus- että keskusmuistia. Sen ominaisuudet ovatkin hintaan nähden huomattavasti vaatimattomammat.
Moto C Plussassa on irrallinen akku, mikä on harvinainen nykypuhelimissa. Runko ja kuori ovat muovia, mikä taas on luontevaa budjettimallissa. Vaikutelma on mustassa testipuhelimessamme halpa, mutta kultaisena tai valkoisena puhelin on jo näyttävämpi. Liitäntöinä ovat 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä sekä micro-usb-latausliitäntä.
Nano-sim-korttipaikkoja on kaksi. Sd-muistikortille on oma paikkansa, mikä on hyvä, sillä monissa kalliimmissakin malleissa se on yhdistetty toisen sim-korttipaikan kanssa. Sd-kortinlukija tosin tukee korkeintaan vain 32 gigatavun kortteja. Usb on the go ei ole tuettu ominaisuus, joten Moto C Plussaan ei voi liittää ulkoisia usb-lisälaitteita.
Bluetooth-versio on 4.2. Se ei ole aivan tuorein mutta tavallinen kylläkin. Yhteys on varustettu aptx:llä, mikä tarkoittaa parempaa äänenlaatua, kunhan kuulokkeet tai kaiuttimetkin ovat varustettu aptx:llä. Nfc-parinmuodostusta puhelimessa ei ole.
Puhelimen Android 7.0 Nougat -käyttöjärjestelmää ei ole kuorrutettu valmistajan räätälöinneillä. Käyttö on sujuvaa ja intuitiivista, koska puhelimessa ei ole juuri mitään ylimääräistä. Puhelimen sovellukset ovat lähes kaikki Googlen perusohjelmia. Pääosa sovelluksista on tulee esiin valikosta näytön alareunasta sipaisemalla.
Puhtaahkoon Androidiin uusimmat päivitykset tulevat yleensä nopeammin kuin viritellyissä versioissa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että puhelimeen tulisi varmasti tuoreimmat versiot. Uusinta Oreo-päivitystä ei ole Motorolan mukaan tulossa C Plussaan.
Hyvä näyttö, vaatimaton kamera
Moto C Plussassa on viiden tuuman kapasitiivinen kosketusnäyttö, joka on toteutettu ips-tekniikalla. Näytön ympärillä on kauttaaltaan melko leveät reunat. Resoluutio on 720 x 1280 pikseliä eli hd-tasoa. Kuvasuhde on hyvin tyypillinen 16:9.
Näyttö on niin hyvä kuin tässä hintaluokassa voi toivoa. Se on kirkas ja sävykäs. Vaikka puhelimen kääntää lähes kohtisuoraan, näytöstä saa vielä hyvin selvää ja väritkin pysyvät melko realistisina. Lasi ei tosin ole panssarilasi. Kosketusnäytössä on hyvä tuntuma paitsi keskellä myös reunoilla. Miinuspuoli on, etteivät näytön alapuolen kapasitiiviset näppäimet ole valaistut, mikä hankaloittaa käyttöä pimeässä. Sormenjälkilukijaa ei myöskään ole.
Takana on kahdeksan megapikselin kamera, jonka aukkoluku on f/2.2. Sen alapuolella on kahdella ledillä varustettu salamavalo. Takakamerassa on myös automaattitarkennus. Sillä pystyy videokuvaamaan 720p-laadulla 30 ruutua sekunnissa, mikä on perushyvä saavutus.
Edessä taas on vaatimattomalla kahden megapikselin kennolla varustettu selfie-kamera. Siinäkin on led-salama. Esimerkiksi Nokia 3:ssa etukamerakin on 8-megapikselinen ja varustettu 720p-tasoisella videokuvauksella.
Kameraohjelmassa on panoraama- ja videotilat, hdr-tila, perusasetukset salamalle, kaunistustoiminto ja sarjakuvaus. Esimerkiksi suljinaikaa ei pysty säätämään. Lisäominaisuuksia toki saa lataamalla ulkopuolisia kameraohjelmistoja. Hdr on hieman harvinaisempi tässä hintaluokassa. Se ei Moto C Plussan tapauksessa tarkoita kylläisiä karkkikauppavärejä. Pikemminkin hdr avaa varjojen sävyjä, mikä onkin käyttökelpoisempi ominaisuus.
Runsaassa valossa takakamera ajaa asiansa hyvin, kunhan välttää osoittamasta valonlähteeseen. Kirkkaat sävyt palavat melko helposti puhki, mutta keskivärisävyissä on mukavasti yksityiskohtia. Hämärässä kuva muuttuu nopeasti rakeiseksi. Etukameran laatu puolestaan on melko heikko, eikä kennon dynamiikka ole kehuttava. Hyvässä valossa silläkin silti selfien räpsäisee.
