Bassotoisto on äänen kivijalka, ja jotta toisto oikeasti puhuttelee, alakerran täytyy olla kunnossa. Helpoiten hommat saa reilaan laadukkaalla subwooferilla ja oikeilla säädöillä. SVS PB-2000 Pro on pitkälle kehittynyt bassokanuuna lähes kenen tahansa kukkarolle sopivalla hinnalla.


Kun kerran kuulee – tai tuntee – kunnollista bassotoistoa, ei paluuta entiseen enää ole. Olipa kyseessä sitten musiikki tai leffaääni, solutasolla tuntuvat matalat taajuudet tekevät kuuntelukokemuksesta aivan uniikin.

On kuitenkin selvä asia, ettei kunnollista bassotoistoa saa aikaan ilman subwooferia. Tai kyllähän markkinoilta löytyy esimerkiksi pitkälle kehittyneitä ja eksoottisia lattiakaiuttimia, mutta niistä saakin sitten maksaa todella pitkän pennin. Sen sijaan laadukas subwoofer ei ihan mahdottomia maksa, ja se voi hyvinkin saada oikein säädettynä pääkaiuttimetkin kuulostamaan paremmalta.

Oikein säätäminen on kuitenkin avainasemassa äänentoiston kokonaisuuden suhteen, sillä hyväkään subwoofer ei välttämättä pelasta koko settiä, jos säädöt ovat pielessä. Onneksi nykyään esimerkiksi monet av-viritinvahvistimet tarjoavat jonkinlaisen yhteensovitusmahdollisuuden koko kaiutinkokoelmalle, ja hyvän subwooferin tunnistaa siitä, että siitä löytyy vähintään perussäädöt toistovoimakkuudelle, vaiheelle sekä jakotaajuudelle. Muu on plussaa.

Jos kuitenkin käyttäjää halutaan palvella kunnolla, hienointa on, jos subwooferin toiston saa sovittaa pääkaiuttimiin suoraan kuuntelupaikalta älylaitteella. Tämän on huomannut subwoofer-spesialisti SVS, jonka refleksiperiaatteella toimiva PB-2000 Pro sisältää pitkälle kehittyneen digitaalisen signaaliprosessorin, jota ohjataan valmistajan omalla sovelluksella.

PB-2000 Pron keskeisimmät tekniset valtit ovat valmistajan päivittämä, pitkäiskuinen 12-tuumainen elementti, 550 watin rms-tehoinen vahvistin, peräti 1 500 watin piikkiteho sekä tarkkaan optimoitu refleksikotelo. Subwooferin toistokaistaksi ilmoitetaan 16–290 hertsiä ±3 desibelin rajoissa standarditilassa ja 17–290 (±3 dB) refleksiaukot tulpattuna. Mitoiltaan subwoofer on 53,2 senttimetriä korkea, 44 senttimetriä leveä ja 60 senttimetriä syvä, ja se painaa komeat 29,4 kilogrammaa.

Liitäntöinä on stereo-rca-linjaotto ja -anto sekä usb langattomalle vastaanottimelle. Takapaneelissa on lisäksi yksinkertaiset painikkeet ja ledit perussäätöjen tekemiselle, mutta kuten sanottua, käyttäjän kannalta kaikista kätevintä on määritellä PB-2000 Pron säädöt älylaitteella.

Ohjainsovellus tarjoaa muun muassa säädettävän alipäästösuodattimen rajataajuuden, vaiheen, polariteetin ja toistovoimakkuuden mutta myös kolme erilaista parametrista eq-profiilia esimerkiksi musiikille, leffoille ja vaikkapa yöaikaan kuunteluun.

Eikä kokonaisuus ole hinnalla pilattu, sillä SVS PB-2000 Pro maksaa vain kohtuulliset 1 399 euroa. Se sopii loistavasti säädettävyytensä ansiosta hyvin monenlaisiin kuunteluhuoneisiin ja erilaisten pääkaiuttimien kumppaniksi.

Katso tästä SVS 2000 Pro -sarjan esittelyvideo:


SVS PB-2000 Pro -subwooferin ja muut SVS-mallit löydät Audiokaupasta!