Vanhassa on usein vara parempi, mutta toisinaan kehityskin yllättää positiivisesti. Niinkin perinteisen äänentoistolaitteen kuin integroidun vahvistimen voi suunnitella tämän päivän ja huomisenkin tarpeita silmällä pitäen.

Teksti: Heikki Kivelä Kuvat: Valmistaja

Jo vuonna 1972 perustettu NAD Electronics viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuottaan. Vuosien saatossa se on noussut yhdeksi tunnetuimmista tekijöistä erityisesti laadukkaiden vahvistimien kategoriassa. Useampaankin kertaan NAD on onnistunut tuomaan markkinoille laitteita, joissa on täysin uudella tavalla suunniteltuja teknisiä innovaatioita. Siispä kun tällä, puolen vuosisadan kokemuksella lähdetään tekemään 2020-luvun vahvistinta, lopputulos on takuulla mielenkiintoinen.

Mestaruussarjan vehkeitä
NAD M10 V2 on valmistajansa Masters-sarjan tuorein taidonnäyte, monipuolisilla verkko-ominaisuuksilla ja laadukkaalla digiosiolla varustettu integroitu vahvistin käyttäjäystävällisellä lisää vain kaiuttimet -periaatteella. V2 tuotteen nimessä kertoo, että kyseessä on kakkosversio alkuperäisestä M10:stä, joka puolestaan julkaistiin keväällä 2019. Edeltäjäänsä nähden V2 ei ole ulkoisesti muuttunut juuri lainkaan, mutta konepellin alla muutoksiin lukeutuu muun muassa parempi signaali–kohinasuhde sekä BluOS- järjestelmän kautta avautuneet Dolby Digital surround-äänentoistomahdollisuudet, jotka laajentavat M10 V2:n kanavapaketin tarvittaessa muotoon 4.2 – langattomasti totta kai.

Kuten ykkösversio myös V2 ei ole pelkkää kaunista kuorta, vaan sen ominaisuusluettelo on täynnä muun muassa ammattilaiskäytön edellyttämiä ohjausrajapintoja, laadukkaita komponentteja, tukea erinäisille verkko- ja suoratoistopalveluille ja niin edelleen. Teknistä kehittyneisyyttä tasapainottaa hienosti laitteen simppeli ja käyttäjäystävällinen ulkoasu. Käytännössä M10 V2 on painikkeista ja säätimistä vapaa, 7-tuumaisella kosketusnäytöllä tai kaukosäätimellä ohjattava laite. Lisäksi siihen kuuluu olennaisena osana integraatio jo mainittuun BluOS-järjestelmään, joka on tällä hetkellä yksi markkinoiden suosituimmista verkkotoistojärjestelmistä. Esimerkiksi AVPlus-toimituksessa on käytetty sitä Bluesound-tuotteiden kanssa jo vuosia ilman mitään ongelmia.


NAD on varustanut M10 V2:n monipuolisilla verkko-ominaisuuksilla sekä oikeastaan kaikilla keskeisillä liitännöillä erilaisille medialähteille, mutta vinyylisoitinotto siitä puuttuu.


Parempaa paremmaksi
Kuten moni muukin noin 3 000 euron hinta- luokkaan osuva vahvistin, myös M10 V2 sisältää huonekorjausoption, tässä tapauksessa Dirac Liven, jälleen kategoriassaan yhden markkinoiden parhaista. Lyhykäisyydessään Dirac Livellä on mahdollista optimoida äänentoistojärjestelmän suorituskyky kuuntelutilaan mikrofonilla suoritettavien mittausten ja digitaalisen signaaliprosessoinnin avulla. M10 V2 tarjoaa käyttäjälleen Dirac Liven lisenssin, joka on rajoitettu toimimaan 20–500 hertsin taajuuskaistalla. Käytännössä tämä riittää peruskäyttäjälle enemmän kuin hyvin, sillä keskeisimmät tilatoistoa sävyttävät korostumat tai vaimentumat sijaitsevat usein kyseisellä taajuuskaistalla.

Vaikka yleensä käyttäjän pakottaminen säätämään kahdella eri sovelluksella on enemmän uhka kuin mahdollisuus, BluOS ja Dirac Live toimivat testissämme täysin moitteettomasti. Käytännössä järjestelmällä mitattiin kuuntelupaikan toisto yhdeksästä pisteestä siniaaltopyyhkäisyillä, ja lopputulos siirtyi vahvistimelle täysin viipeettä. Korjauksella sinänsä ei ollut mikään maailman radikaalein vaikutus toistoon, kun kaiuttimina oli tämän numeron vertailussa olleet Polk Audio ES55 -lattiakaiuttimet (lähinnä runsaan basso-osastonsa vuoksi), mutta lopputulos onnistui tasapainottamaan haasteellisimpia korostumia bassoalueella.


M10 V2:n ohjaus hoituu joko simppelillä kaukosäätimellä tai vielä paremmin markkinoiden parhaimpiin lukeutuvalla BluOS-käyttöjärjestelmällä ja -ohjainsovelluksella, joka on saatavilla älylaitteille ja tietokoneille.


Saumatonta ääntä
Vaikka nykypäivän digilaitteet ovat onnistuneet saamaan signaaliketjun hyvin puhtaaksi, lukuisien erilaisten ominaisuuksien, palveluiden ja prosessien ahtaminen saman koneen hoidettavaksi voi tuoda mukanaan omat ongelmansa, jotka näkyvät käytön takelteluna ja katkoksina. NAD M10 V2:n kohdalla mistään tällaisesta ei testin aikana ollut tietoakaan, ja käyttöönotosta fiilistelyvaiheeseen saakka kaikki pelasi moitteetta, oli palvelu tai medialähde mikä tahansa. Äänenlaatua erilaisin kaiuttimin arvioitaessa M10 V2 vaikutti tarjoavan kaikki ne hyvät puolet, mitä kategoriansa tuotteelta vaaditaankin: neutraalia ja tasapainoista ääntä, joka syttyy herkästi ja on dynaamista. Tarjolla olleille kaiuttimille tehoa riitti aivan tarpeeksi, ja kuuntelu niin hiljempaa kuin kovempaakin toi esiin luontevasti musiikin erilaiset sisällöt. Toisaalta vähempää ei oikein voisi vaatiakaan, kun miettii M10 V2:n hintaa.

NAD M10 V2: Hieno mutta hintava

Vahvistinspesialisti NAD on onnistunut monesti, eikä ote lipsu kakkosversioon päivitetyn M10:nkään kohdalla. Se on teknisesti huikean kehittynyt,
tyylikäs ja varmatoiminen integroitu vahvistin todella monipuolisilla verkko-ominaisuuksilla sekä Dirac Live -huonekorjausoptiolla. Äkkiseltään siis ei tule mieleen kohdetta, jossa M10 V2 ei olisi paikallaan, mutta toisaalta tähän hintaan toteutuksessa ei miinuspuolia pitäisi ollakaan. Yksi pieni kuitenkin sallittaneen, ja se on vinyylisoitinliitännän puute. Muuten M10 V2:sta on hankala löytää valittamista. Suosittelemme, jos etsinnässä on
huomispäivän tarpeisiinkin vastaava, luontevasti verkossa operoiva ja ulkonäöllään hämmästyttävä integroitu vahvistin!

HYVÄÄ & HUONOA

Ulkonäkö ja design
Käytettävyys
Ominaisuudet
Ei phono-tuloa

NAD M10 V2
Hinta 2 999 €
Edustaja AK Hifisystems
Lisätiedot nadelectronics.com ak-hifisystems.fi
Toimintaperiaate Integroitu vahvistin / verkkosoitin
Jatkuva lähtöteho 100 W (4/8 Ohm)
Da-muunnin ESS Sabre 9028
Sisääntulot 2 x rca-linjatulo, koaksiaalinen, toslink, hdmi earc,
Lähdöt Pre out (rca), 2 x sub out, kaiutinlähdöt
Muut liitännät Trigger out, ir in, ethernet, usb-a, huolto
Bluetooth Bluetooth aptX, kaksisuuntainen
Verkko-ominaisuudet Wifi, Airplay 2, Roon ready,
Tuetut suoratoistopalvelut Amazon Music, Spotify, TIDAL, Deezer, Qobuz, ym.
Kaukosäädin Kyllä
Ohjainsovellus BluOS
Huonekorjaus Dirac Live
Mitat (l x k x s) 215 x 100 x 260 mm
Paino 5 kg
Muuta Monihuone- ja monikanavatoisto- ominaisuudet, MQA-tuki

Juttu on lyhennelmä artikkelista, joka on julkaistu alunperin AVPlus-lehdessä 1/2022 (nro.210).