WhatHiFi on testannut Acoustic Energyn passiiviset AE100-jalustakaiuttimet. Ne ovat brittiläisen valmistajan edullisen pään mallit, joiden hinta on Suomessa 369 euroa parilta.

Kaiuttimet on suunniteltu asentamaan lähelle takaseinää, mistä ne saavat toistoonsa täyteläisyyttä. Se helpottaa asettelua monessa tilassa. Elementteinä on 100 millimetrin kokoinen ja pitkäiskuinen basso/keskiääni sekä 28 millimetrin silkkidome, jonka ääni heijastuu leveälle alueelle. Tavoitteena on ollut saada paljon äänenpainetta pienestä kotelosta.

Vaikka arvioija ei pidä kaiuttimien ulkonäköä vakuuttavana, niin toistoa hän kehuu. Viimeistelyvaihtoehtoina ovat musta ja pähkinäpuu. Ulkonäöstäkin voidaan olla monta mieltä.

Erityisesti keskialueella on WhatHiFin mukaan tekstuuria, ja esimerkiksi lauluäänessä on selkeyttä ja täyteläisyyttä. Ääni on arastelematon ja melko selkeästi esillä. Tunneskaalaltaan ne yltävät niin uhkaavaan kuin huolettomaankin ilmaisuun. Toisto on myös tasapainossa basso-, keskiääni- ja diskanttitaajuuksien suhteen.

Aikatarkkuutta kehutaan, vaikka se ei ole yhtä timmi kuin Dali Spektor 2:ssa, eikä dynamiikassa ole niin paljon vaihtelua. Instrumenttien väleissä ei myöskään ole niin paljon tilaa kuin Dalissa ja Q Acousticsin 3020i:ssä.

Kaiken kaikkiaan kaiutin toistoltaan on hieman ristiriitainen hienovaraisen ja itseään korostamattoman ulkomuodon kanssa. Ne ovat kuitenkin ääneltään viihdyttävät ja arvion mukaan puolustavat paikkaansa kilpaillussa hintaluokassa.

WhatHiFin arvion voi lukea täältä.

www.acoustic-energy.co.uk

www.hifimesta.fi