Ääni ratkaisee älykaiuttimessakin!
Markkinoilla on nykyään älykkäitä kaiuttimia joka lähtöön, mutta kaikki niistä eivät useinkaan kuulosta järin hyvältä. Poikkeuksiakin on, ja tässä niistä yksi.
Viihde-elektroniikan ja uuden tekniikan erikoislehti
Markkinoilla on nykyään älykkäitä kaiuttimia joka lähtöön, mutta kaikki niistä eivät useinkaan kuulosta järin hyvältä. Poikkeuksiakin on, ja tässä niistä yksi.
KEFin LS50 on ansainnut nykyaikaisen klassikon aseman ennen muuta loistavalla äänellään. Nyt mallin Wireless-versiokin päivittyi vielä pykälää paremmaksi.
Xiaomi Mi Smart Speaker -älykaiutin maksaa vain 59 euroa. Se kuitenkin näyttää ja myös kuulostaa paljon kalliimmalta.
Vuosituhannen vaihteessa pöytäkoneiden suosion ollessa huipussaan monen kuvaputkinäytön kyljiltä löytyi pienet muovipurkit ajamassa äänentoistolaitteiston virkaa. Nyt, noin pari vuosikymmentä myöhemmin, moni asia on muuttunut, mutta näitä eräänlaisia multimediakaiuttimia on edelleen markkinoilla. Ja nehän toimivat!
Jos tila on kortilla, pieneen kaiuttimeen voi kohdistua isoja vaatimuksia. Niihin voi kuitenkin vastata PSB:n tavalla – eikä ratkaisu edes maksa mansikoita!
Xiaomin älykaiutinuutuus Mi Smart Speaker on nyt saatavilla nyt Suomessa.
Mi Smart Speaker on minimalistisesti muotoiltu ja kompakti -älykaiutin, jonka avulla voi nauttia upeasta äänentoistosta kaikkialla kotona. Pienen kokonsa ansiosta se sopii…
Hyvää äänentoistoa tavoiteltaessa ei välttämättä tarvitse alkaa remontoimaan tai sisustamaan kotia uusiksi. Huoneakustiikan ongelmista voi nimittäin päästä eroon myös oikealla kaiutinvalinnalla, ja juuri sellainen on kotimainen Genelec 8361A.
Tivoli Audio Revive -kaiutin on uusin lisäys ajattomasta muotoilusta ja teknologisista innovaatioista tunnetun audiobrändin mallistoon. Revive yhdistää Bluetooth-kaiuttimen, kännykän langattoman latausalustan ja tunnelmaa luovan valaisimen samaan…
Monessa suomalaisessa olohuoneessa huonekalut ja yleinen sisustus määrittävät ensisijaisesti sen, miten äänentoistojärjestelmä tilaan sijoitellaan. Tästä voi seurata ongelmia huoneakustiikan kanssa, mutta onneksi pulmat on usein helppo ratkaista – eikä sisustuskaan siitä kärsi!
Esittelyssä Klipsch The Fives -hyllykaiuttimet: Retrohenkiset jokapaikanhöylät. The Fives -kaiuttimet kuuluvat retrohenkisistä mutta langattomista malleista koostuvaan Heritage Wireless -mallistoon. Ne on tarkoitettu musiikin kuunteluun langallisista ja langattomista lähteistä, mutta myös television kaveriksi soundbarin sijaan.
Harman Kardon Citation sarja jatkaa erinomaisen äänenlaadun tuottamista, jossa yhdistyy edistyksellinen teknologia ja hienostunut muotoilu. Harman Kardon esittelee sarjan uusimman tulokkaan: Harman Kardon Citation 200. Tehokas, mukaansa tempaavaa…
Television ja samalla koko olohuoneen äänentoisto voidaan hoitaa helposti muutamalla sisääntulolla ja bluetooth-yhteydellä varustetuilla aktiivikaiuttimilla. Vai voidaanko? Vertailussa seitsemän kohtuuhintaista, kompaktin kokoista ja monipuolisesti varusteltua aktiivikaiutinta.
Studiomonitorit on totutusti suunniteltu ensisijaisesti ääniammattilaisten tarpeita silmällä pitäen, mutta teknisessä toteutuksessa on paljon hyvää myös peruskuuntelijan näkökulmasta. Hyvä esimerkki tästä on Focalin huokeahintainen Alpha 50.
Sony esitteli kaksi uutta soundbar -järjestelmää, HT-G700 ja HT-S20R. Uudet mallit sopivat erityisesti niille, jotka haluavat nauttia kotonaan televisio-ohjelmista ja elokuvista voimakkaan ja immersiivisen äänen kera.
HT-G700
…
Kaiuttimen varusteisiin kuuluu laadukkaan oloinen metallinen kaukosäädin, jossa on sisääntulojen valinnan ja äänenvoimakkuuden säädön lisäksi myös erilliset basso- ja diskanttisäädöt. Tämä on erittäin hyvä, ja valitettavan harvinainen ominaisuus tämän tyyppisissä aktiivikaiuttimissa.
Harman Kardonin Citation-sarjan lippulaiva, tyylikäs Tower-lattiakaiutinpari, tuo huomisen ominaisuudet ja toiminnot lähemmäksi tätä päivää. Mutta riittääkö tekninen edistyksellisyys syrjäyttämään perinteiset arvot?
Kii Audion upea Three-kaiutin sisältää dsp-tekniikkaa, omintakeisia teknisiä ratkaisuja ja harvemmin nähtyjä säätömahdollisuuksia. Myös suuntakuvio on vanha tuttu.
Bang & Olufsenin taiteellisesti kunnianhimoinen langaton kaiutinvalikoima on lisääntynyt uudella mallilla. Beosound Balance, joka on suunniteltu yhteistyössä brittiläisen Layer-suunnittelutoimiston Benjamin Hubertin kanssa, on jo itsessään kuin…
Edellisen numeron aktiivikaiuttimien vertailutestin innoittamina päätimme ottaa pikakokeiluun myös selvästi testiryhmää edullisemmat, vain 169 euron hintaiset ProCaster HA-01 -aktiivikaiuttimet. Ja nehän yllättivät todella positiivisesti!
Audiovalmistaja Sonos on ilmoittanut, että se aikoo lopettaa muutamien vanhempien laitteidensa tuen toukokuussa. Tarkempaa päivämäärää ei ole toistaiseksi ilmoitettu, mutta kyseiset laitteet ovat kaikki vähintään 10 vuotta sitten julkistettuja ja niiden valmistus on lakkautettu vähintään viisi vuotta sitten.
Lataus on käynnissä. Kun se valmistuu, löydät PDF-tiedoston selaimesi “Lataukset”-kansiosta.
OK