The Informationin saamien mukaan Apple olisi pohtinut yhtiön sisäisesti, toisiko se markkinoille Google Chromecastin kaltaisen pienen mediasoittimen. Huhutun tulevan videopalvelun...
Philipsin OLED+ 903 -televisio on voittanut sekä AV Forumsin että PC-Magazinin järjestämän oled-televisioiden sokkotestin, joissa raadeissa olivat foorumin ja lehden...
Engadget kertoo, että Chromecasteihin on parhaillaan jakelussa päivitys, joka mahdollistaa videotoistoon tarkoitettun Chromecast-laitteen lisäämisen monihuonejärjestelmiin. Tähän asti kaiutinryhmiin on voinut...
Saksalainen televisiokonkari Loewe on ilmoittanut pitkäaikaisesta yhteistyöstä äänen personointiin erikoistuneen Mimi Hearing Technologiesin kanssa. Mimi Defined -ohjelmiston on tarkoitus räätälöidä...
Videon suoratoistopalvelu Netflix on testaamassa uutta edullisempaa tilausvaihtoehtoa lisäasiakkaita houkutellakseen. TechCrunchin mukaan ainoastaan mobiililaitteilla käytettävissä oleva tilausvaihtoehto on testissä ainakin...
Brittiläiseltä hifivalmistajalta Missionilta on ilmestynyt kompaktin kokoinen 5.1-kaiutinjärjestelmä, jonka avulla on mahdollista saada kotiteatteriääntä esimerkiksi olohuoneeseen edullisesti. Se sisältää aktiivisubwooferin...
MTV:n suoratoistopalvelu Katsomo on uudistunut ja muuttanut nimensä mtv:ksi. Television päivittäinen kotimainen ohjelmatarjonta tulee palveluun saataville heti vuorokauden vaihtuessa. Vuoden...
Hdmi Licensing Admistratorin eli Hdmi LA:n toimitusjohtaja Rob Tobias on kertonut hdmi 2.1:n ja 8k-televisioiden arvioidusta aikataulusta. E-arcia tukevat päivitykset...
Disneyltä on tulossa ensi vuonna oma suoratoistopalvelu. Yhtiö kertoi tulosjulkistuksensa yhteydessä, että palvelu on saamassa nimekseen Disney+. Aluksi palvelu avautuu...
LG:n UP970 on yksinkertainen ratkaisu uhd blu-ray -elokuvien toistoon – vieläpä varsin edullisella hintalapulla. Soitin on hiukan muovisesta rakenteestaan huolimatta...
Denon ja Marantz ovat esitelleet IMAX Enhancedia tukevan laiteohjelmistopäivityksen ensimmäisiin laitteisiinsa. Denonilta päivityksen saa AVR-X8500 -kotiteatterivahvistin ja Marantzilta AV8805 -kotiteatteriesivahvistin/prosessori.
Panasonic on julkistanut laiteohjelmistopäivityksen, joka tuo yhtiön tämän vuoden 4K-televisiomalleihin tuen Google Assistant -ja Amazon Alexa -puheohjauksille. Puheohjaustoiminto vaatii yhteensopivan...
Klipsch on uudistanut Reference Premiere -kaiutinmallistonsa. Nyt toiseen sukupolveensa ehtinyt mallisto sisältää nyt 16 kaiutinmallia. Diskanttielementti on kokonaan uusi. Vanhaa...
Uutisoimme elokuussa Klipschin uudistetusta Reference-kaiutinsarjasta. Äänen luvataan olevan aiempaa korkealaatuisempaa, kirkkaampaa ja vahvempaa. Uutta on tullut yksityiskohtiin, materiaaleihin ja audioteknisiin...
LG saattaa olla julkistamassa 8K OLED -televisioita ensi vuoden kesäkuussa. LG Displayn Hang Sang on kertonut Soulissa pidetyssä tapahtumassa, että...
Anker hakee joukkorahoitusta pienikokoiselle Nebula Capsule 2 -projektorille, joka tukee Android TV:tä ja Google Assistantia ja yltää hd-tarkkuuteen. Projektori on...
The Information -julkaisu on saanut lisätietoa taannoin uutisoimastamme Applen omia alkuperäissisältöjä tarjoavasta tv-palvelusta. Sen mukaan palvelu olisi saapumassa yli sataan...
Martin Loganin tuore Cadence-soundbar tarjoaa yhdeksän kanavaa automaattisella huonekorjauksella, rutkasti liitäntämahdollisuuksia sekä langatonta vapautta. Totesimme, että Cadencen leffaäänentoisto on luokkansa...
Sony on ilmoittanut, että muutama sen laitteista saa eARC-ominaisuuden päivityksen välityksellä. Päivittämisen jälkeen laitteet toimivat yhteistyössä eARC-yhteensopivien televisioiden kanssa ja...
Optoma on esitellyt edullisen ja kannettavan 4k-projektorin. UHL55 tukee hdr-toistoa kahden hdmi-liitäntänsä ja yhden usb-liitännän kautta. Uusimman led-teknologian avulla projektorin...
Pioneer, Onkyo ja Integra ovat julkistaneet päivityksen, joka tuo osaan laitteista uusia ominaisuuksia. Niitä ovat Amazon Music -ja Prime Music...
JVC:ltä on ilmestynyt uusi 4k-projektorimallisto. Siihen kuuluu myös maailman ensimmäinen 8k-materiaalia toistava malli. Niissä on käytössä patentoitu 4K D-ILA-tekniikka. DLA-NX9...
CNBC:n mukaan Apple saattaa olla kehittämässä uutta videopalvelua, joka sisältää alkuperäissisältöä ja kolmannen osapuolen palveluja. Applen omaa tuotantoa oleva sisältö...
Google on odotetusti esitellyt uuden sukupolven suositusta Chromecast-mediatoistimestaan. Nopeutta on Googlen mukaan tullut 15 prosenttia lisää. Wi-Fi-taajuuksia on nyt käytössä...
Samsung on ilmoittanut aloittaneensa yhteistyön musiikin suoratoistopalvelu Tidalin kanssa. Tizen 3.0 -ohjelmistolla varustettuihin Samsung-televisioihin on kohta saatavilla räätälöity kotinäkymä, jossa...
Netflix harkitsee Bloombergin mukaan tuovansa palveluunsa lähiaikoina interaktiivisia elokuvia ja sarjoja. Huhun mukaan suositun Black Mirror -sarjan joulukuussa ilmestyvällä viidennellä...
Uusi versio Googlen suositusta mediatoistimesta Chromecastista on bongattu myynnissä yhdysvaltalaisessa Best Buyssa. Sitä ei ole vielä julkaistu, mutta huhuja päivityksestä...
Urheiluautot ja hifi ovat erottamattomia, vaikka ei ehkä heti uskoisi. Taannoin uutisoimme Pirellin F1-renkaasta inspiroituneista kaiuttimista. Porsche Designilla on myös...
Pioneer on esitellyt uuden lippulaivamallin blu-ray-soittimen. UDP-LX800 sijoittuu viime kuussa esitellyn UDP-LX500-soittimen yläpuolelle ja toimii samalla myös korkeatasoisena sacd-soittimena, jossa...
Apple TV 4K:hon tulee Dolby Atmos -päivitys. Yhtiö kertoi sen saapumisesta kesäkuussa pidetyssä WWDC-tapahtumassa, kun se ilmoitti laitteen tvOS 12...
Inner Media Group Oy
Y-Tunnus: 2758167-7
Töölönkatu 44-48 C 45
00250, Helsinki
Suomi
Päätoimittaja
Teppo Hirvikunnas
Puh. +358 50 360 1450
Verkkotoimitus
verkkotoimitus@avplus.fi
© 2026 AVPlus / Inner Media Group Oy
Käytetäänkö 1 krediitti tämän artikkelin avaamiseen?
Sinulla on 0 krediittiä käytettävissä.