HIFI2023-hifimessut ovat hifiharrastajien, musiikista nauttivien ja sitä arvostavien vuoden kohokohta. Luvassa on jälleen näyttävä kattaus maailman huippubrändejä ja laitteistoja aina ultra-highend-tasolle saakka ja ennen kaikkea nautintoa musiikista ja huippuluokan äänestä. Tässä hieman esimakua messujen annista.


Esittelyssä uusi Genelec 8381A -aktiivikaiutin

45-vuotisjuhlansa kunniaksi Genelec on julkaissut uuden SAM-sarjan monitorikaiuttimen 8381A:n, jonka Adaptive Point Source™ -toimintaperiaatteen ansiosta äänikuva on tarkka ja sen kyky tuottaa bassotaajuuksia erinomainen samalla, kun kaiutin yltää hämmästyttävän korkeaan äänenpaineeseen.

Genelec 8381A soveltuu musiikin tuotannon lisäksi yhtä lailla myös audiofiilitason musiikin kuunteluun mukautuen älykkäästi mihin tahansa akustiseen ympäristöön. Korkealuokkaisen äänentoiston ystävät voivat kokea musiikillisen elämyksen jokaisen yksityiskohdan ja vivahteet juuri sellaisena kuin tekijät ovat tarkoittaneet ne kuultavan. Laaja taajuusvaste 20–35 000 hertsiä ja kuuden kilowatin vahvistinteho, joka tuottaa huikean 126 desibelin maksimiäänenpaineen. Tämä on pakko nähdä ja ennen kaikkea kuulla!
(Genelec, osasto K 209, kongressi 2. krs. Lisätietoja genelec.com)


HA-L7A
Yamaha YH-5000SE
HA-L7A Yamaha YH-5000SE

Tule kuuntelemaan kuulokkeiden parhaimmistoa!

Mareksound esittelee Hifimessuilla enemmän kuin runsaan valikoiman erilaisia highend-kuulokkeita, kuulokevahvistimia ja oheistarvikkeita. Suomen ensiesittelyssä on esimerkiksi Yamahan uusi raskaan sarjan kuulokevahvistin HA-L7A yhdessä Yamaha YH-5000SE -huippukuulokkeiden kanssa.

Eikä tässä kaikki: Mareksoundin osastolla lisäksi Hifimanin, Focalin, Bowers & Wilkinsin, NAIMin, Chord Electronicsin, McIntoshin ja T+A:n kuulokkeita ja kuulokevahvistimia.

(Mareksound, osasto A 01/02, kongressi 2.krs. Lisätietoja mareks.fi)


Metamateriaalia ja paljon muuta

Messuilla esillä tämän vuoden EISA Awards -voittaja, uusi KEF R Meta Series, jonka diskanteissa käytetään metamateriaalista valmistettua vaimenninrakennetta. Metamateriaalia on käytetty myös uusimmissa KEF-aktiivikaiuttimissa sekä huipulla olevassa Reference-sarjassa.
(Audiokauppa, osasto K 209, kongressi 2. krs. Lisätietoja audiokauppa.fi)


MuFin raju integroitu

Audiokauppa esittelee osastollaan Musical Fidelityn uuden huippumalliston, NuVistan malleja, esimerkkinä NU-VISTA 800.2 -hybridi-integroitu. NU-VISTA 800.2:n tehoksi ilmoitetaan yli 330 wattia kanavaa kohden kahdeksaan ohmiin (500 wattia neljään ohmiin ja 1 000 wattia hetkellistä kahteen ohmiin) ja virranantokyvyksi 120 ampeeria.
(Audiokauppa, osasto K 209, kongressi 2. krs. Lisätietoja audiokauppa.fi)


Virtus M1 -monopäätteet
CocktailAudio-X45-Updated
Fischer & Fischer
Virtus M1 -monopäätteet CocktailAudio-X45-Updated Fischer & Fischer

Cocktailia, Canoria ja liuskekiveä

JT Audion ja Atarian kongressikerroksen yhteisosastolla K216a on erinomainen kattaus: Ensi kertaa Suomessa Canor Audio Reference Set, Hyperion P1 -etuaste, Virtus M1 -monopäätteet (ja paikalla tehtaan edustaja kertomassa tuotteista). Esittelyssä myös Cocktail Audion monipuoliset verkkosoitinuutuudet N25 ja X45. Ja kaiuttimina Fischer & Fischer; jo viime vuonna yleisöä suurella äänellään hämmästyttänyt pikkuruinen Klein. Suuremmista malleista messuilla ovat mukana SN270AMT ja SN470M.

Saksalaisen Fischer & Fischerin kaiuttimet valmistetaan yli 500 miljoonaa vuotta vanhasta liuskekivestä, jota louhitaan vain muutaman kilometrin päässä itse kaiutintehtaasta.

Järkähtämätön liuskekivi on kaiutinmateriaalina erinomainen. Kerroksittaisen rakenteensa ansiosta se on resonoimatonta, joten äänienergia ei karkaa kotelon kautta ympäriinsä huoneeseen vaan siirtyy kaiutinelementtien kautta suoraan kuuntelupaikalle. Tuloksena on hämmästyttävä dynamiikka ja tarkkuus. Fischer & Fischerin kaiuttimet ovat myös sisustuselementti: kaunis ja aina yksilöllinen kivipinta on elävä ja helppohoitoinen. Kaiuttimet ovat saatavina myös hiottuina ja millä tahansa RAL-värisävyllä maalattuina.

(JT Audio & Ataria, osasto K 216a, kongressi 2. krs. Lisätietoja: jt-audio.fi ja ataria.fi)


Epson EH-TW7000
DreamVision-Eos-1
Formovie-Theater-21
Eversolo-DMP-A6
Cabasse The Pearl Keshi
Epson EH-TW7000 DreamVision-Eos-1 Formovie-Theater-21 Eversolo-DMP-A6 Cabasse The Pearl Keshi

Projektoreita ja kotiteatterin asiantuntemusta

Ideaalin osastolla A11b esillä projekoreita, kotiteatterilaitteita, äänentoistoa ja ennen kaikkea kotiteatterin asiantuntemusta. Ideaalilla on yli 22 vuoden kokemus eri tasoisten ja kokoisten järjestelmien suunnittelusta ja toteutuksesta. Yrityksen henkilöstöllä Home Acoustic Alliance, THX Level 2 Home Theater Professional, SMT Acoustic Tuner ja Image Science Foundation Level 2 Calibrator– sertifikaatit.

Ideaalin osastolla niin kalliimmat kuin edullisemman budjettin laitteet: Dreamvisionin huippuprojektorit, Eposonin kohtuuhintaiset UHD-Pro 4k projektorit ja Formovie Theater UST 4K-ultralähiprojektoti, jossa laservalolähde ja Bowers&Wilkins Dolby Atmos -äänentoisto. Helposti jopa 150″ kotiteatteri! Ja messuilla tottakai projektoreista myös kovia messutarjouksia.Lisäksi Cabassen upeat kaiuttimet ja Eversolo verkkosoittimet
(Ideaali, osasto A11b, kongressi 2. krs. Lisätietoja: ideaali.fi)


Ihan kuin livekonsertissa!

Hifistudion osastolla soimassa uuden tanskalaismerkin Vestlydin todella mielenkiintoiset kaiuttimet. Vestlydit jakavat varmasti mielipiteitä niin olemuksellaan kuin äänellään. Rouhea lookki on toisaalta viimeistelty ja omalla tavallaan ajattoman tyylikäs.

Vestlydit on suunniteltu soimaan dynaamisesti ja kovaa. Silti neutraalisti. Niiden herkkyys on 95 dB / 1W ja tehonkestoksi ilmoitetaan 500 wattia. Koaksiaalielementin varustetut kaiuttimet pystyvät tuottamaan lähes 130 desibelin äänenvoimakkuuden. Soivat tarvittaessa kovaa myös pienemmällä putkivahvistimella. Vestlydin herkkyys, voima, dynamiikka ja erottelukyky luovat aidon livetunnelman. Soimassa sekä 12- että 15-tuumaiset mallit.
(Hifistudio, osasto K 210, kongressi 2. krs. Lisätietoja: hifistudio.fi)


Vaativampaan kotiteatteriin

Ensiesittelyssä Marantz AV10 + AMP10, referenssitason kotiteatterijärjestelmä. Marantz AV-10 on referenssitason 15.4-kanavainen balansoitu prosessori, jossa on Dolby ATMOS, DTS:X Pro, Auro 3D, IMAX Enhanced, 8K Ultra HD sekä HEOS-striimaus. Modernit ominaisuudet yhdistyvät Marantzin vuosikymmenien osaamiseen perinteisessä äänentoistossa. Marantz AMP 10 on 16-kanavainen 200 watin lippulaivapäätevahvistin heille, jotka haluavat tinkimättömintä äänenlaatua kotiteatteriinsa.
(Masimo Consumer, osasto K 216b, kongressi 2. krs. Lisätietoja bwgroup.fi)


Messuilta täydennystä kokoelmaan

Realgames & vinyylmusic.fi tuovat jälleen messuille satamäärin uusia ja käytettyjä vinyylilevyjä sekä  cd-levyjä, ja valikoimaa täydennetään messujen aikana. Vinylmusic.fi-myymälässä Lauttasaaressa on tarjolla tuhansia uusia ja käytettyjä vinyyliäänilevyjä, tuhansia cd-levyjä sekä myös käytettyjä ja kunnostettuja jukebokseja.
(Osasto A03/04, kongressi 2. krs. Lisätietoja vinylmusic.fi)


Kokoaan suuremmat 3D-tulostetut kaiuttimet

Suomalainen Boijs Audio esittelee messuilla tuttujen Eight-, Five-, Three-mallien lisäksi uuden Half Threen. Kyseessä on todella kompakti, vain 22 senttimetriä korkea pikkukaiutin, jonka luvataan tarjoavan koostaan huolimatta uskomattoman syvän bassotoiston ja kokoaan paljon suuremman äänen. Kaiuttimen kotelot on tehty omalla 3d-tulostimella. Kaiuttimesta on tulossa kahta eri versiota, aktiivinen (699 euroa) ja passiivinen (599 euroa). Diskantissa käytetään Boijs Audion omaa aallonohjainta, joka luo saumattoman toiston basson ja diskantin välille. Bassojen viritys on toteutettu Boijs Audion omaan suunnitteluun perustuvalla putkella, joka vähentää merkittävästi sivuääniä ja mahdollistaa matalamman virityksen samalla pituudella. Aktiivisessa mallissa on muun muassa mahdollisuus langattomaan striimaukseen (WiFi, Airplay, Spotify Connect, Bluetooth 5.0, DLNA, UPnP), sekä langalliseen (RJ45). Langaton ohjaus tapahtuu 4STREAM-mobiilisovelluksella. Näitä kannattaa ehdottomasti käydä kuuntelemassa.
(Bojis Audio, osasto H 305, hotelli 3. krs. Lisätietoja: boijs.fi)


Optimoitu täydellisyyteen

Bowers & Wilkinsin 800-sarja on yksi yhtiön tunnetuimmista ja arvostetuimmista kaiutinsarjoista. Nyt sarjasta on julkaistu upeat 801- ja 805 Signature -mallit. B&W 801 D4 Signature on optimoitu versio B&W:n edistyneimmästä lattiakaiuttimesta. Siinä yhdistyvät huolellisesti kehitetty teknologia, taitavasti suunniteltu muotoilu ja uniikit viimeistelyt, jotka vievät suorituskyvyn huipulle. B&W 805 D4 Signature on jalustaversio. Nyt sekä 801 D4 että 805 D4 ovat kuunneltavissa messujen isossa kabinetissa K 216b.

Ensiesittelyssä on myös uusi Bowers & Wilkins 600 S3 -sarja: kohtuuhintainen mutta arvostettu ja testeissä menestynyt 600-sarja on saavuttanut 25 vuoden merkkipaalun – B&W juhlii sitä 600 Series Anniversary Edition -mallistolla. Lisäksi osastolla kuunneltavissa Bowers & Wilkinsin koko kuulokevalikoima.
(Masimo Consumer, osasto K 216b, kongressi 2. krs. Lisätietoja: bwgroup.fi)


Akustiikka.com Diffan
Akustiikka.com Bassan60
Akustiikka.com Diffan Akustiikka.com Bassan60

Akustoitu vs. Akustoimaton

Akustiikka.comilla on esittelyssä kaksi vierekkäistä huonetta. Toinen on “normi” huone ja toinen huone on akustoitu Suomessa valmistetuilla DIFFAN H- ja DIFFAN X -uutuusdiffuusoreilla sekä BASSAN 60- ja BASSAN 120 -bassoansoilla. Kummassakin huoneessa soi sama setti: Revival Audio Sprint4 -kaiuttimet, Innuos Pulse ja Atoll IN200 Signature.
(Akustiikka.com ja Soundfactor osastot H 307 ja H 309, hotelli 3. krs. Lisätietoja: akustiikka.com)


Superortoperspekta

Alunperin legendaarisen audioinsinööri Tapio Köykän 1960-luvulla kehittämä Ortoperspekta toi tilaäänen kaksikanavaiseen toistoon ajatuksena saada konserttisalin tilantuntu kuunteluhuoneeseen. Nyt messuilla kuunneltavana on 2020-luvun kehitysversio Superortoperspekta.
(Hifiharrastajat Ry, osasto H 407, hotelli 4. krs.)


Vielä salaisuus?

Hopia Audio on uusi kotimainen kaiutinvalmistaja, joka tuo messuille ensiesittelyyn massiivisen ja eksoottisen Hopia Audio 15:n, aktiivisen open baffle -highend-kaiuttimen. Tämä on myös ihan pakko nähdä ja kuulla.
(Hopia Audio, osasto H 501, hotelli 5. krs.)


Hifihuoneessa paljon hifiä
Hifihuoneessa paljon hifiä (1)
Hifihuoneessa paljon hifiä (2)
Hifihuoneessa paljon hifiä (3)
Hifihuoneessa paljon hifiä Hifihuoneessa paljon hifiä (1) Hifihuoneessa paljon hifiä (2) Hifihuoneessa paljon hifiä (3)

Hifihuoneessa paljon hifiä

Marten Parker Duo – Hifimaailman testiraadin ihastuttaneet kaiuttimet, Sonus faberin Homage-sarjan uutuudet Serafino G2 ja Amati G5, massiivipuinen Maxima Amator sekä Aster-kaiuttimet sisälle ja ulos, italialaiset Unison Research S6- ja Triode25-putkivahvistimet, Nordost-kaapelit sekä muun muassa uudet QRT-sarjan virtapuhdistimet.

Ja tuttuun tapaan levykauppa: laatuvinyylejä, muiden muassa Stockfisch, Speakers Corner Records, Fone, Marten Recordings, Opus3 sekä hyvä valikoima cd/sacd-äänitteitä.
(Hifihuone, osasto K 213, kongressi 2. krs. Lisätietoja hifihuone.fi)


Popori WR2 XL - Fiilis2
Schetl-Bridgeway
Transrotor Tourbillon FMD (1)
Popori WR2 XL - Fiilis2 Schetl-Bridgeway Transrotor Tourbillon FMD (1)

Ehkä messujen eksoottisinta antia

Stars & Stripesin osastolla on jälleen runsaasti ihmeteltävää: Suomen-ensiesittely isoille elektrostaattisille Popori WR2 XL -kaiuttimille, samoin Schetl-3-tie-kaiuttimille, joissa käytetään uutta Under-Excited Transmission Line (UETL) -innovaatiota. Esillä on myös eräs parhaista integroiduista vahvistimista hintaan katsomatta, uutuusmalli tsekkiläinen Sroll, sekä levysoittimien Rolls Royce, Transrotor. Näitä kannattaa tulla katsomaan ja kuuntelemaan jo vaikka ihan Rovaniemeltä saakka.
(Stars&Stripes, osasto K 214, kongressi 2. krs. Lisätietoja: starsandstripes.fi)


MBL N51-white
MBL N31-white
MBL-126-white
MBL N51-white MBL N31-white MBL-126-white

Highend-pornoa korville, silmille ja sielulle

MR Hifi esittelee kabinetissa K 218 uuden edustuksensa ylimpään luokkaan, saksalaisen MBL:n. Osastolla soimassa keskimmäisen Noble-sarjan täysi MBL-kattaus, johon kuuluu MBL 126 -kaiuttimet, MBL N51 -integroitu vahvistin sekä MBL N31 -cd-/dac/verkkosoitin. Koko setti on valittu väritykseltään valkoiseksi – tämä tulee olemaan todellista highend-pornoa sekä korville, silmille että myös sielulle.

K218-osaston toinen setti sisältää Wilson Audion uuden Sabrina X -kaiutinparin sekä Suomen-ensi-illan Naimin uudelle highend-luokan Classic 300 -sarjalle, johon kuuluu NAP350-monopäätteet, NSS333-etunen/verkkosoitin/dac sekä NPX300-virtalähde.
(Mr Hifi, osasto K 218, kongressi 2. krs. Lisätietoja: mrhifi.fi)

Hotellihuoneessa H 609 MR Hifi esittelee PMC:n uuden, huikeaa nostatusta maailmalla saavuttaneen Prodigy-sarjan. Soimassa molemmat uutuudet: Prodigy1 sekä Prodigy5. Laitteistona toimii Naimin uusi Classic 200 -sarja, johon kuuluu NAP250-päätevahvistin sekä NSC222-etunen/verkkosoitin/dac.
(Mr Hifi, osasto H 609, hotelli 6. krs. Lisätietoja: mrhifi.fi)


Masterpiece from Italy

Mapitare Electronics tarjoaa erityisen sielukasta, voimallista ja dynaamista musiikin toistoa suoraan Italiasta. Osastolla K 217 ensimmäistä kertaa Suomessa Rosso Fiorentinon lähes 2-metrinen ja 170-kiloinen mestariteos Florentia.

Setityksen lähteenä toimii Aqua – Acoustic Quality Formula xHD R2R -muuntojärjestelmä, johon syötetään musiikkia saman valmistajan LinQ HQPlayer -verkkosoittimesta. Cd-levyjä ei unohdeta kokonaan, sillä esillä on myös Aqua LA DIVA M2 -cd-pyöritin, jonka kanssa Formula xHD DAC muodostaa majesteettisen cd-soittimen. Vastaavaa saa etsiä.

Vahvistuksesta pitää huolta Norma Audio REVO SC-2 LN, etuvahvistin, johon kytketään saman valmistajan järeimmät REVO PA 160MR -monopäätevahvistimet. Laitteistot kasataan uuteen upeaan Bassocontinuo Revolution AEON X -hiilikuituräkkiin, joka tutkitusti antaa parhaan ympäristön hifilaitteistoille.
(Mapitare Electronics, osasto K 217, kongressi 2. krs. Lisätietoja: mapitare-electronics.fi)


Gradientilta uutta ja Quadia

Tässäkin numerossa testattu Gradientin uusi jalustakaiutin BS-1 on testattavissa messuilla hotellin 6. kerroksen sviitissä ihan omin korvin. Ja tietenkin myös Gradient Revolution R-5 -lippulaivat sekä muotovalio Gradient 1.4. Legendaarinen Quad on myös palannut Gradientin edustukseen. Osastolla onkin kattavasti esillä Quadin elektroniikkaa, esimerkiksi Quad Vena II Play ja Quad Artera Solus Play.
(Gradient, osasto H 601, hotelli 6. krs. Lisätietoja: gradient.fi)


7000 euron kaiutinkaapelit

Messuilla tottakai myös eksoottisia signali- ja kaiutinkaapeleita. Uskoi niiden välisiin eroihin tai ei. No eihän se mikään uskon asia ole: Joko erilaisten kaapeleiden välillä kuulee eroja tai ei.

Hifistudion osastolla kuunneltavina mm 7000 euron hintaiset Atlas Cablen uudet  Arran Grun -kaiutinkaapelit. Arran Grun -kaiutinkaapeli on skontlantilaisen Atlaksen OCC-huippukaiutinkaapeli, joka edustaa Atlaksen taidonnäytettä kaapelisuunnittelussa ja valmistusosaamisessa. Arran Speaker Grunissa käytetään korkealuokkaista “6N” (99,99997% puhtaus) pitkänomaisen kiteisen kuparin materiaalia, joka on valmistettu OCC (Ohno Continuous Casting) -prosessilla. Kuusi kiinteää OCC-kuparilankaa on huolellisesti sijoitettu asteittain muodostuvaan eristekerrokseen, jossa on ilmavälit, puuvillakierukka ja jännityksen hallitsema PTFE-kääre. Tämä rakenteeseen lisätty SSG (super stabilised geometry) -kerros pitää kaapelin symmetrian vakiona sen koko pituudelta.
(Hifistudio, osasto K 210, kongressi 2. krs. Lisätietoja: hifistudio.fi)


Lisätietoja messuista Hifimessut.fi