Tietotekniikan ja viihde-elektroniikan vuoden 2023 myyntiluvuissa näkyy paluu normaaliin pandemian aiheuttamien muutosten jälkeen. Tärkeät kampanjat, eli Black Friday ja joulukauppa, eivät aikaansaaneet odotettua vaikutusta myyntiin.

Vuoden 2023 lukemat viihde-elektroniikan puolella laskivat. Kappaleissa myynti laski 8,5 prosenttia, mutta keskihintojen 5,3 prosentin nousun ansiosta myynnin arvo laski vain 3,5 prosenttia. Kodin tietotekniikkakaan ei yltänyt edellisen vuoden lukuihin, vaikka viimeisellä vuosineljänneksellä kappalemääräinen myynti nousi.

”Koronavuosien hyvä myynti vaikuttaa edelleen lukujen taustalla. Vertailuluvut ovat korkeita, sillä ihmiset sijoittivat kodin elektroniikkaan ja tietotekniikkaan. Nyt on palattu normaaliin”, kertoo Markus Nummisalo, ETKO ry:n puheenjohtaja.


Viihde-elektroniikan myynti laski vuonna 2023
Viihde-elektroniikan päätuotealueet ovat televisio ja äänentoistolaitteet. Vuoden 2023 luvut viihde-elektroniikan kokonaismyyntiä tarkasteltaessa laskivat, vaikka äänentoistolaitteet kasvoivat.

Televisioiden myynti laski vuonna 2023. Vain suuret, vähintään 75 tuumaiset televisiot kasvattivat myyntiään vuositasolla. Loppuvuoden sesongit, eli joulukauppa ja Black Friday kiihdyttivät kuitenkin myös 65 tuumaiset televisiot kasvuun neljännessä kvartaalissa.

Vuositasolla äänentoistolaitteiden myynti kasvoi 2 %. Positiivisia lukuja edistivät erityisesti bluetooth-kaiuttimien, älykaiuttimien sekä kuulokkeiden myynti. Äänentoistolaitteissa voidaan havaita kausikohtaisia myyntipiikkejä – kesällä myydään bluetooth-kaiuttumia ja loppuvuodesta kalliimpia audiotuotteita.


Puhelimien ja oheislaitteiden myynnin arvo kasvoi hiukan ja keskihinnat nousivat vuonna 2023
Koko vuoden myynnit huomioiden puhelimien ja oheislaitteiden myynnin arvo kasvoi 0,3 %. Erityisesti puettava elektroniikka, kuten älykellot, edistivät segmentin kasvua.

Viimeisellä vuosineljänneksellä puhelimien ja oheislaitteiden sekä kappalemääräinen myynti että arvo kuitenkin kääntyivät laskuun, vaikka keskihinnat nousivat peräti 9,7 %. Myös pitkään kasvua tehneiden 5G-puhelimien myynti laski.

Tiedot käyvät ilmi GfK:n ja ETKO ry:n tilastoista.