Marantz on harvoja legendaarisia hifimerkkejä, joka on säilyttänyt asemansa ja pystynyt myös pitäytymään perinteisen äänentoiston juurilla, vaikka musiikin kuuntelu ja käyttötavat ovat muuttuneet merkittävästi vuosikymmenten aikana. Toki niitä on muitakin, mutta Marantz on pysynyt ehkä kaikkein selvimmin omilla juurillaan. Mistä kaikki sai sitten alkunsa?

Teksti: Teppo Hirvikunnas
Kuvat ja lähteet: Marantz, wikipedia, dutchaudioclassics.nl, audiohistory.com

Marantz-yhtiön tarina alkaa 1950-luvun New Yorkissa, kun musiikkiin ja elektroniikkaan intohimoisesti suhtautunut graafinen suunnittelija Saul B. Marantz (1911–1997) päätti perustaa oman yrityksen. Tai jos ei ihan heti omaa yritystä, niin ainakin rakentaa vahvistimen, joka toistaisi sen ajan äänilevyjen ääntä paremmin.

Marantzin usko omiin kykyihinsä rakentaa markkinoita parempia hifilaitteita ei ollut tuulesta temmattu. Toisen maailmansodan loputtua sotilaspalveluksesta vapauduttuaan hän oli jo kunnostautunut äänilaitteiden itseoppineena rakentajana. Yksi hänen varhaisista projekteistaan oli muuntaa vuoden 1940 Mercury-autonsa radio edistykselliseksi kotivastaanottimeksi.

Marantz Audio Consolette

Saul Marantz oli tietoinen siitä, että levy-yhtiöillä oli käytössään erilaisia taajuuskorjauksia äänitteissään. Tämä vaihtelevuus taajuuskorjauksessa johti siihen, että sama musiikkikappale saattoi kuulostaa erilaiselta riippuen siitä, minkä levy-yhtiön äänitettä kuunneltiin. Niinpä Saul halusi kehittää laitteen, joka mahdollistaisi kuuntelijan hallitsevan ja säätävän äänentoiston eri elementtejä, kuten bassoa ja diskanttia, paremman ja yhdenmukaisemman kuuntelukokemuksen saavuttamiseksi.


Saul Marantzin uraauurtava ensimmäinen kaupallinen tuote, Audio Consolette -esivahvistin, näki päivänvalon tässä innovatiivisessa hengessä. Audio Consolette erottui tarjoamalla käyttäjilleen laajan valikoiman taajuuskäyrävaihtoehtoja, jotka vastasivat 1948 markkinoille tulleiden LP-levyjen moninaisiin taajuuskorjauksiin.

Aluksi Saul suunnitteli ja rakensi laitteita pienissä erissä kotonaan. Audio Consolette alkoi kuitenkin saada pian mainetta, ja kysyntä kasvoi. Tämä vaati rahoitusta, valmistusresursseja ja jakelukanavia. Alkuvaiheessa Marantz saattoi turvautua suoraan ystäviinsä, perheeseensä ja paikallisiin yhteisöihin sekä mahdollisesti pieniin sijoittajiin saadakseen pääoman laitteiden valmistukseen.

Valmistusprosessi itsessään oli tuohon aikaan paljon manuaalisempaa kuin nykyään, joten Marantz saattoi palkata pieniä paikallisia valmistajia tai elektroniikka-asentajia kokoamaan laitteita. Pian Marantz pystyi laajentamaan tuotantoaan ja perustamaan oman yrityksen, joka keskittyi korkealaatuisen äänentoistolaitteiston valmistukseen.

Model 1

Audio Consoletten menestys loi pohjan sarjalle aikansa ikonisia tuotteita, jotka määrittelivätkin kultaista hifi-aikakautta 1950- ja 1960-luvuilla. Jo vuonna 1954 Marantz esitteli Consoletten facelift-mallin Model 1 -esivahvistimen, jossa oli Recording Industry Association of America (RIAA) -järjestön vuonna 1954 kehittämä RIAA-korjain, mikä vakiinnutti sen alan standardiksi ja eliminoi tarpeen muille korjainpiireille.

Model 1:ssä oli myös Tape Monitor -kytkin ja jopa TV-sisääntulo.


Model 1:tä seurasi Model 7 -esivahvistin (1958), joka niitti mainetta audiofiilien keskuudessa aikanaan vertaansa vailla olevan äänenlaadun ja luotettavuuden ansiosta. Model 7 onkin haluttu vintage-laite.

Päätevahvistimet

Saul Marantzin tiimiin liittyi pian sähköinsinööri Sidney Smith, joka oli keskeinen hahmo yhtiön ensimmäisten päätevahvistimien kehityksessä. Hän vastasi muun muassa Model 2 -päätevahvistimen (1956) suunnittelusta. Siinä käytetiin EL34-putkia ultralineaarisessa (push-pull-) konfiguraatiossa.

Vaikka jotkin lähteet mainitsevat Smithin yksinomaisesta keskittymisestä päätevahvistimiin samalla kun Saul keskittyi esivahvistimiin, niin totuus on, että Sidney Smith oli tiiviisti mukana monien tuotteiden kehityksessä.

Vaikka Saul Marantz oli lahjakas suunnittelija, hänen koulutuksensa oli kuitenkin graafisessa suunnittelussa. Sähkötekniikan ymmärrys oli pääosin itse opiskeltua.

Marantzin 1950-luvun tuotteet olivat vielä monofonisia putkilaitteita. Ne loivat pohjan stereon ja myöhemmin transistoriteknologian tuleville innovaatioille.

Pian julkaistiin myös Model 9 -monopäätevahvistin (1960), joka on tunnettu erityisesti sen poikkeuksellisesta äänenlaadusta, tehosta ja muotoilusta. Sen suunnittelussa ja toteutuksessa ei tehty kompromisseja: laite hyödynsi parhaita saatavilla olevia komponentteja ja putkiteknologiaa, joka tuolloin oli äänenlaadun kannalta ehdoton valinta. Model 9:n teho oli 70 wattia per kanava kahdeksan ohmin kuormalla, mikä oli tuohon aikaan paljon.

Model 9:ää pidetään edelleen yhtenä kauneimmista ja halutuimmista vintage-vahvistimista hifikeräilijöiden ja audiofiilien keskuudessa. Model 9:ssä oli myös putkien bias-säätö ja -mittari, jonka avulla käyttäjä voi helposti kompensoida putkien ominaisuuksia.

Liekö totta, mutta kerrotaan, että hieman muokattuja versioita Model 9 -versiosta olisi käytetty jopa NASA:n avaruusohjelmassa.

Radiot

1960-luvulle tultaessa tiimiin liittyi Richard Sequerra ja tuotevalikoimaa laajennettiin uuden sukupolven radiovastaanottimilla, jotka oli suunnattu Yhdysvalloissa juuri aloitettuihin FM-lähetyksiin. Ensimmäinen viritin oli Marantz 10B (1964). Model 10B:n vastaanotto-ominaisuudet olivat poikkeuksellisen hyvät, mikä mahdollisti erinomaisen FM-signaalin vastaanoton ja toiston myös heikommissa olosuhteissa.
Model 10B -virittimessä oli ainutlaatuinen Stereoscope-näyttö, joka antoi eräänlaisen oskilloskoopin avulla visuaalisen informaation signaalin laadusta ja stereotoiston erottelusta. Model 10B:tä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista virittimistä, ja se on edelleen suosittu keräilykohde. Alla kuva virittimen sisältä. “Hieman” on enemmän tavaraa kuin nykyään.

Tässä Youtube-videoklippi Marantz Model 10B:n räkkiversiosta:

Stereona

Vahvistimet olivat pitkään monofonisia. Stereotoiston yleistyessä ja tekniikan kehittyessä molemmat kanavat oli järkevä pakata samoihin kuoriin.

Marantzin ensimmäinen stereovahvistin oli Model 7C -esivahvistin, joka julkaistiin 1950-luvun lopulla. Vaikka Model 7C oli esivahvistin eikä pääte- tai integroitu vahvistin, se oli merkittävä tuote Marantzin historiassa, koska se edusti yrityksen ensimmäistä askelta stereoäänentoistoon.

Model 7C oli suunniteltu käytettäväksi yhdessä Marantz Model 1 -monofonisen päätevahvistimen kanssa, jolloin kuluttajat saattoivat luoda stereoäänijärjestelmän yhdistämällä kaksi Model 1 -vahvistinta Model 7C:n kanssa.

Marantzin ensimmäinen stereopäätevahvistin oli Marantz Model 8. Se lanseerattiin 1960-luvun alussa.
Huomaa omat liittimet eri kaiutinimpedansseille.

Saul Marantz myy merkin

Marantz siirtyi Superscopen omistukseen 1960-luvun lopulla. Tämä mahdollisti Marantzin laajentumisen kansainvälisille markkinoille ja toi lisäresursseja tuotekehitykseen sekä tuotantoon, mutta se myös merkitsi muutoksia yrityksen johtamisessa ja strategisissa suunnitelmissa. Saul Marantz vetäytyi yrityksen aktiivisesta johtamisesta.

Superscope oli tunnettu kannettavista nauhureistaan (muiden muassa Sonyn jakelija), mutta tällä ei sinänsä ollut mitään tekemistä Marantzin oston kanssa.

1960-luvulle tultaessa Superscope laajensi toimintaansa ja alkoi etsiä uusia mahdollisuuksia audioelektroniikan alalla, mikä johti lopulta Marantzin yrityksen ostoon. Superscopen strategiana oli hyödyntää Marantzin mainetta innovatiivisena hifilaitteiden valmistajana ja laajentaa sen tuotevalikoimaa ja markkinaosuutta. Ja sitä tehtiinkin. Mallisto laajeni nopeasti.

1960-luvun lopulle tultaessa myös transistorit alkoivat syrjäyttää elektroniikassa perinteisen tyhjöputkitekniikan. Tämä merkitsi myös uutta aikakautta Marantzille.

Tärkein tuote tämän siirtymäkauden aikana oli Model 18 -vastaanotin, yhteistyöprojekti, joka sisälsi Saul Marantzin kosmeettisen suunnittelun, Sid Smithin äänipiirit ja Dick Sequerran virittimen.


Model 15 (1968) oli yksi Marantzin ensimmäisistä transistorivahvistimista. 1970-luvun alussa alkoi myös integroitujen vahvistimien aikakausi. Siis esi- ja päätevahvistin samoissa kuorissa.


Marantz Model 1060 on yksi merkin ensimmäisistä integroiduista transistorivahvistimista. Model 1060 tarjosi 30 wattia per kanava kahdeksan ohmin kuormalla, mikä oli tuohon aikaan varsin kunnioitettava teho kotikäyttöön.

Model 18 oli oikeastaan viimeinen aito” Saul Marantzin tuote.

Superscopen uusi johto halusi laajentaa liiketoimintaa enemmän markkinointikeskeiseksi, ja tämä aiheutti kitkaa yrityksen sisällä. Tämä ei ollut yllätys ottaen huomioon erot Marantz-yhtiön alun visionääri-/yrittäjähenkisyyden ja uusien omistajien jyrkän pragmatismin ja kustannustehokkuuden välillä.

Saul Marantzille tarjottiin seremoniallista President Emeritus -asemaa syksyllä 1967, ja hän erosi saman vuoden joulukuussa. Hänen viimeinen projektinsa oli uuden suunnittelutiimin hankkiminen jatkamaan tuotekehitystä.

Marantz kasvoi merkittävästi seuraavina vuosina. Vuonna 1966 Superscope alkoi tutkia yhteistyömahdollisuuksia useiden japanilaisten valmistajien kanssa – tavoitteenaan tietenkin kustannustehokkuus ja varmaan myös Japanin-markkinat.

Lopputuloksena alkoi yhteistyö Japanilaisen Standard Radio Corporation -yhtiön kanssa. Superscope osti lopulta yhtiöstä enemmistön, ja Marantzin tuotanto alkoi siirtyä pääosin Japaniin.

Näin merkki siis muuttui yhä enemmän japanilaiseksi.

Tosin USA:n tuotantolaitoksesta Kaliforniasta tuli edelleen hieman paremman pään laitteita. Muun muassa Model 30- ja 32-vahvistimet, joista Model 30 on edelleen käytössä mallinimenä.


Marantz Model 30 (1970) -integroitu vahvistin yhdisti esivahvistimen ja päätevahvistimen yhdeksi tehokkaaksi ja käyttäjäystävälliseksi laitteeksi. Vahvistimessa oli useita sisääntuloja eri äänilähteille sekä monipuoliset säätömahdollisuudet äänenvärin, balanssin ja äänenvoimakkuuden hallintaan. Sen muotoilu oli tyylikäs ja funktionaalinen käsittäen myös Marantzille aikanaan tyyplliset liukusäätimet.
Model 30:n suunnittelussa korostettiin sekä äänenlaatua että toiminnallisuutta.

Viritinvahvistimet

Radion ja intergroidun vahvistimen yhdistelmät eli viritinvahvistimet alkoivat yleistyä pikkuhiljaa myös hifilaitteissa. Marantzin ensimmäinen viritinvahvistin oli jo edellä mainittu Marantz Model 18, joka esiteltiin 1968. Siinä oli myös Marantzin erikoinen oskilloskooppi-tyyppinen viritysmittari.


Viritinvahvistimien suosio kasvoi ja tehot nousivat. 1970-luvun puolivälissä esiteltiin 2 x 125 wattia antava Marantz 2500. Kaikkein tehokkain malli oli Model 2600, joka lanseerattiin 1970-luvun lopulla. Se tarjosi uskomattomat 300 wattia kanavaa kohden kahdeksaan ohmiin ja 400 wattia neljään ohmiin, mikä teki siitä yhden aikansa markkinoiden tehokkaimmista vastaanottimista.


Marantz “hairahtui” myös 1970-luvun quadrofonia-kokeiluun, jonka tuloksena syntyi Marantz 4400 Quadradial -vastaanotin. Se tarjosi nelikanavaääntä toiston syvemmän kuuntelukokemuksen saavuttamiseksi. Ja takana liittimiä riitti. Quodrofonia ei saannut koskaan suurta suosiota.

Levysoittimet

Marantz ei ole ollut koskaan erityisen tunnettu levysoittimistaan, mutta yritystä tälläkin rintamalla on ollut.


Mainittakoon vaikka 1960-luvun huippumoderni Marantz SLT-12 lineaariäänivarrella. Luultavasti ensimmäisiä kuluttajakäyttöön suunnattuja käsin tehtyjä malleja.

Tässä videoklippi soittimen toiminnasta:


Seuraavan kerran näimme Marantzin levysoittimia vasta 1970-luvun puolivälissä. Upea Marantz 6300 oli varustettu suoravetomekanismilla, joka tarjoaa tarkan toistonopeuden, ja sen rakenteessa on käytetty korkealaatuisia materiaaleja. Levysoittimessa oli s-varsi, säädettävät jalat, nopeuden hienosäätö ja stroboskooppi nopeuden tarkkailuun. Lisäksi siinä on automaattinen paluutoiminto. Kyse on siis puoliautomaattisoittimesta.

Myös kaiuttimia

Superscopen alla Marantz-brändin laajentaminen ei pysähtynyt elektroniikkaan. Mukaan mallistoon piti saada myös kaiuttimia. Näyttää siltä, että ensimmäiset Marantz-kaiuttimet julkaistiin Japanin kotimarkkinoille. Taustalla oli Mitsubishi Electric Corporationin kanssa tehty jakelusopimus.

Ensimmäiset Marantz-kaiuttimet olivat kuitenkin suunniteltu Yhdysvalloissa. Marantz Imperial Six tuli markkinoille 1970-luvun alussa. Imperial Seven oli suunniteltu kilpailemaan JBL L100:n kanssa, ja siinä oli tutun näköinen suurella timanttikuviolla leikattu vaahtomuovinen etusuoja. Kaiuttimissa oli Vari-Q-tekniikka, joka ilmeisesti tarkoitti käytännössä refkeksiputkien tulppia, joilla pystyi säätämään refleksiviritystä.

Imperial-kaiuttimien jälkeen, 1970-luvun lopulla esiteltiin myös HD-mallisto. Muun muassa HD-88 ja hieman myöhemmin HD-880:t, jotka olivat ajalleen tyypilliset valtavat kaapit. Ilmeisesti HD-880 on suunnitellut JBL:ltä Marantzille siirtynyt insinööri Edmond May. Metrin korkeat kaiuttimet olivat 4-tiet superdiskanteilla ja 12 tuuman bassoilla. Tuohon aikaan ei ymmärretty symmetrisen stereoparin merkitystä.


Kaiutinmallisto oli laaja vielä 1980-luvulle saakka. Kuvassa massiviset Marantz Ls-17a:t, joissa elementtejä riitti.

Ja tottakai myös Marantz oli mukana autohifissä. Siinä oli mukana aikoinaan kaikki merkit. Mallistossa soittimia, “booster”-taajuuskorjain-yhdistelmiä ja kaiuttimia. Tämä oli itse asiassa jo sitä aikaa, kun Marantz oli myös kotilaitteiden osalta kaikkein kauimpana juuristaan eli oikeasta hifistä. Mallisto oli yhä enenevässä määrin edullisempia ja massamarkkinoille tarkoitettuja tuotteita. No ei ehkä kaikkein halvinta, mutta volyymitavaraa kuitenkin.


Marantzin upea midikokoinen (36 cm leveä) etu- ja päätevahvistimen yhdistelmä Model 3200 ja Mode 140 1970-luvun lopulta. Näiden hinnat liikkuvat tänä päivänä jopa yli 1000 eurossa.


1980-luvun mallisto oli hyvin aikakautensa näköistä aina taajuuskorjaimia myöten. Kuvassa Marantz PM-150 -vahvistin ja ST150-viritin.

Ken Ishiwatan aikakausi

Ken Ishiwata oli legendaarinen äänisuunnittelija ja brändilähettiläs, joka työskenteli Marantzille yli 40 vuoden ajan. Hän syntyi Japanissa, mutta muutti myöhemmin Eurooppaan, missä hän liittyi Marantzin tiimiin vuonna 1978.

Ken Ishiwata tunnettiin kyvystään parantaa jo valmiiksi korkeatasoisten audiokomponenttien suorituskykyä, mikä teki hänestä yhden alan arvostetuimmista hahmoista.

Ken Ishiwatan panos Marantzille ja koko audioalalle oli merkittävä. Hän keskittyi erityisesti tuotteiden äänen hienosäätöön ja toi markkinoille useita erikoisversioita Marantzin suosituista laitteista, jotka tunnettiin nimellä Signature Series.

Nämä mallit, kuten esimerkiksi CD-soitin CD-63SE ja vahvistin PM-66SE, saivat kriitikoilta ja kuluttajilta kiitosta niiden poikkeuksellisesta äänenlaadusta.

Ken Ishiwata kuoli 2019, mutta hänen työnsä ja perintönsä elävät edelleen niissä lukuisissa audiokomponenteissa, jotka hän suunnitteli tai paransi, ja hänen filosofiansa korkealaatuisen äänen tavoittelusta inspiroi yhä sekä audioalan ammattilaisia että harrastajia.

Digitaalinen aika

Musiikin digitaalisen aikakausi alkoi 1980-luvun alussa. CD-levyn (Compact Disc) esittely merkitsi merkittävää käännekohtaa äänentoistossa. CD:n myötä musiikin tallentaminen, jakelu ja kulutus muuttuivat perustavanlaatuisesti, tarjoten kuuntelijoille aiempaa korkeamman äänenlaadun ja paremman käyttökokemuksen.


Marantzin CD-aikakausi alkoi 1980-luvun alussa, kun yritys esitteli ensimmäisen CD-soittimensa, CD-63:n. Tämä merkitsi Marantzin siirtymistä digitaalisen äänen maailmaan. CD-63 kehitettiin yhteistyössä Philipsin kanssa, joka oli CD-teknologian edelläkävijä. Itse asiassa CD-63 oli Marantzin versio Philips CD100 -soittimesta.


Alkupään malleista mainittakoon myös CD-73, todella harvinainen klassikko. Ja jos kiinnostaa, niin CD-73-soittimesta löytyy dutchaudioclassics.nl-sivustolta mielenkiintoinen testi vuodelta 1984. Testiin pääset klikkaamalla tästä linkistä.


CD-94 esiteltiin 1980-luvun loppupuolella, ja se oli huippuluokan CD-soitin, joka tarjosi erinomaisen äänenlaadun. CD-94 käytti Philipsin TDA1541A DAC -piiriä, joka on edelleen arvostettu sen lämpimän ja yksityiskohtaisen äänentoiston vuoksi.


Mainittakoon myös 1990-luvun lopulla esitelty CD-17. Se oli keskihintainen CD-soitin, joka tarjosi erinomaista äänenlaatua ja kestävää rakennetta. Se oli suunnattu jo hifisteille ja vakavammille musiikinkuuntelijoille, jotka etsivät laatua kuitenkin kohtuullisessa hintaluokassa.

Philipsin alle

Marantzin ja Philipsin strateginen yhteistyö johti siihen, että Philipsistä tuli Marantzin pääomistaja. Yhteistyön tavoitteena oli hyödyntää molempien yritysten vahvuuksia: Philipsin teknologista osaamista ja tuotantovalmiuksia sekä Marantzin vahvaa brändi-identiteettiä ja asiantuntemusta hifialalla.

Tämä yhteistyö mahdollisti Marantzin laajentumisen uusiin markkinoihin ja teknologioihin, mukaan lukien CD-soittimien kehitys ja valmistus, jossa Philipsillä oli johtava asema. Vaikka Philips omisti merkittävän osan Marantzista, Marantz säilytti oman brändi-identiteettinsä ja jatkoi innovatiivisten hifituotteiden kehittämistä ja valmistamista. Marantz alkoi myös keskittymään yhä enemmän highend-tason laitteisiin.

Vuonna 2001 Marantz Japan Inc., joka oli ollut koko ajan oma yhtiönsä, osti kaikki oikeudet Marantz-nimeen, mikä merkitsi Philipsin ja Marantzin välisen yhteistyön päättymistä. Tämä siirto antoi Marantzille täyden kontrollin brändinsä suunnasta ja tulevaisuudesta.

Ja edelleen yritykseltä toiselle

Vuonna 2002 Marantz Japan ja Denon yhdistyivät muodostaakseen yhtiön nimeltä D&M Holdings, johon myöhemmin liittyivät myös Boston Acoustics ja Polk Audio.

Vuonna 2008 Philips myi jäljellä olevan osuutensa D&M Holdingsista päättäen näin 28 vuotta kestäneen suhteen Philipsin ja Marantzin välillä. Tämä myynti merkitsi uuden aikakauden alkua Marantzille, joka jatkoi kehittymistään itsenäisesti ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

Vuonna 2014 Marantz Professional siirtyi inMusic Brandsin omistukseen, mikä laajensi Marantzin toimintaa ammattikäyttöön tarkoitettujen audiotuotteiden alueelle. Tämä kauppa vahvisti Marantzin asemaa audiomaailmassa sekä kuluttaja- että ammattilaissegmenteissä.

Vuonna 2017 Sound United LLC osti D+M Groupin, johon Marantz ja Denon kuuluivat.
Tämä yrityskauppa yhdisti useita johtavia audiobrändejä Sound Unitedin alle.

Vuonna 2022 Yhdysvaltalainen Masimo Corporation (terveysteknologia- ja kulutuselektroniikkayritys) hankki Sound United LLC:n, mikä toi Marantzin ja muut D+M Groupin brändit osaksi Masimon kasvavaa merkkiportfoliota.

Tämä kauppa kuvastaa alalla pitkään vallinnutta ja yhä jatkuvaa ilmiötä, missä isot, jopa puhtaasti sijoitusyhtiöt, ostavat vanhoja brändejä itselleen.

Tämä herättää huolta brändien identiteetin katoamisesta, tuotteiden muuttumisesta toistensa kaltaisiksi, kuluttajien valinnanvaran kaventumisesta ja innovaation hidastumisesta, kun suuret toimijat saavat yhä enemmän valtaa ja kykyä hallita markkinoita.

Toisaalta tämä avaa mahdollisesti markkinoita uusille merkeille.

Vaikka Marantz on kokenut merkittäviä muutoksia, laajentumisia ja uudelleenjärjestelyjä, on se kyennyt säilyttämään ainakin jossain määrin omanlaisensa designin ja identiteetin, vaikka sisällä paljon yhteistä tekniikkaa Denoninkin kanssa onkin.

Marantz on kuitenkin edelleen yksi korkealuokkaisen äänentoiston johtavista nimistä.

Marantzin tuotteiden suunnittelussa näkyy selkeä pyrkimys yhdistää perinteinen äänenlaatu uusimpiin teknologisiin innovaatioihin. Yhtiö on esimerkiksi integroinut tuotteisiinsa Heos-monihuonejärjestelmän, joka mahdollistaa langattoman musiikin suoratoiston useassa huoneessa ja tukee korkearesoluutioisia ääniformaatteja, mikä kertoo yrityksen halusta vastata digitaalisen aikakauden tarpeisiin.

Analysoitaessa Marantzin asemaa markkinoilla on tärkeää huomioida, kuinka yritys on sopeutunut kuluttajakäyttäytymisen muutoksiin. Vaikka Marantz on säilyttänyt tietyt perinteiset elementit, kuten keskittymisen äänenlaatuun, se on myös osoittanut joustavuutta integroimalla tuotteisiinsa moderneja teknologioita.


Yrityksen tuotevalikoima kattaa nykyään laajan kirjon audiovarusteita, mukaan lukien stereovahvistimet, AV-viritinvahvistimet ja verkkosoittimet, jotka on suunnattu sekä perinteisen että digitaalisen musiikin kuuntelun markkinoille.

Katso tästä Marantzin “Tribute to Music” -video merkin historiasta: