Onko hdmi-kaapeleissa eroja? Kyllä on, erityisesti pitkillä matkoilla. Kokeilimme ruotsalaisen kaapelivalmistajan Supran uusia HD5-hdmi-kaapeleita, joille luvataan jopa 32 metrin matkalle täysi full hd -kuva.

Teksti: Teppo Hirvikunnas
Kuvat: Valmistaja

Hdmi (High Definition Multimedia Interface) on kuvan ja monikanavaäänen siirtämiseen suunniteltu digitaalinen näyttölaitteiden liitäntästandardi, joka julkaistiin vuonna 2002. Siihen sisältyy fyysinen liitin ja kaapeli sekä määritykset, joiden mukaan dataa siirretään laitteiden välillä. Standardi tukee yleisimpiä resoluutioita tarvittaessa aina 4k-tarkkuuteen saakka.

Koska hdmi-kaapelit siirtävät digitaalista signaalia eli niin sanotusti ykkösiä ja nollia, yleisesti väitetään, ettei hdmi-kaapeleissa ole eroja ja ettei ole väliä, millaista kaapelia käyttää. Mitä eroa kuvassa muka voi olla, sillä kuvahan näkyy tai sitten se ei näy. Mutta kyllä hdmi-kaapeleissa on eroja, ja niillä on väliä.

Signaalin laadulla on totta kai raja, jonka alittuessa digitaalinen signaali on niin korruptoitunutta, ettei siitä pystytä muodostamaan enää kuvaa. Toistossa on virheitä, se pysähtyy tai kuvaa ei näy ollenkaan. Tässäkin vaiheessa kuulee väitteitä, että jos kuva näkyy eikä pätki, niin kaapeli on riittävän hyvä.

Totta sinänsä, koska järjestelmän virheenkorjauspiirit kykenevät yleensä korjaamaan signaalin virheitä signaalin puskuroinnilla ja virheenkorjausalgoritmeilla. Korjaukset ovat silti vain laskennallisia arvioita kuvasta. Vaikka kuva näkyisikin, niin siinä voi ilmetä satunnaista pätkimistä, pikselöitymistä, värien vääristymistä ja muita virheitä. Virheenkorjauksellakin on rajansa.

Nämä erot tulevat esiin erityisesti pitkillä kaapelivedoilla, esimerkiksi av-vahvistimelta tai bluray-soittimelta kauemmaksi sijoitetulle videoprojektorille, mutta mahdollisesti jo lyhyimmilläkin etäisyyksillä.

Hdmi-kaapelissa kulkee peräti 19 johdinta, ja ne tulee myös suojata riittävän hyvin ulkoisilta häiriöiltä. Tästä syystä pitkän kaapelin läpimitta on yleensä lyhyttä suurempi. Pitkissä kaapeleissa syntyy myös aina signaalitason häviöitä. Ongelmia syntyy häviöiden lisäksi silloin, jos kuvainformaatiota ja kellosignaalia siirtävien johtimien pituudet kaapelin sisällä ovat erilaiset. Mitä pidempi kaapeli, sitä todennäköisempää pituuserot ovat. Sopivasti kaapelin sisälle kierretty kellosignaalijohdin saattaa hyvinkin olla prosentuaalisesti kuvajohdinta selvästi pidempi. Mitä suurempia tarkkuuksia ja kuvanpäivitysnopeuksia hdmi-kaapelissa siirretään, sitä alttiimpia ne ovat virheille.

Kaapeleista on kaksi mallisarjaa: HD5/S eli slim ja normaali. Slim-sarjan kaapelin paksuus on seitsemän millimetriä ja se kattaa pituudet 0,5 / 1,0 / 1,5 / 2,0 / 3,0 / 4,0 ja 5,0 metriä. Tätä pidemmät kaapelit ovat paksuudeltaan 9,5 millimetriä ja pituudeltaan 6 / 8 / 10 / 12 / 15 / 20 / 25 ja 30 metriä. Pituusvalikoima on siis laaja.

Jopa 32 metriä!

Ruotsalainen Supra esitteli ensimmäiset hdmi-kaapelinsa jo vuonna 2004, ja se on ollut siitä lähtien kova nimi erityisesti ammattilaisten parissa ja korkeatasoisissa kotiteatteri-installaatioissa.

Supran uusimmat Supra HD5 HDMI Met-S/B High Speed 4k/ethernet -kaapelit on testattu ja luokiteltu HDMI Accredited Testing -keskuksessa Yhdysvalloissa. HD5 -kaapeleille ilmoitetaan jopa 1 100 megahertsin kaistanleveys, mikä on kolme kertaa suurempi kuin HDMI High Speed -luokituksessa vaadittu 340 megahertsiä. Itse asiassa Supralle ilmoitettu TMDS- eli Transition-minimized Differential Signaling -kaistanleveys 18 gigabittiä sekunnissa oikeuttaisi jo niin sanottuun Premium High Speed -luokitukseen.

Supra lupaa HD5 -kaapelin toistavan täyden resoluution 4k-signaalia nopeudella 24/30 kuvaa sekunnissa aina 20 metriin saakka ja Full hd -kuvaa (1080p@24/31Hz) jopa 32 metriin saakka ilman välivahvistusta eli passiivisesti.

Supran liittimen suojakuori on purettavissa siten, että jäljelle jää vain liitinpinnit sisältävä liittimen keskiosa. Näin johto voidaan pujottaa asennusputkeen, ja liitin kootaan takaisin kaapeliin asennuksen jälkeen. Kaapeleita on saatavana myös kulmaliittimillä Liittimet ovat normaalisti suorat (MET-S), mutta lisävarusteena on saatavissa myös erikseen kulmaliittimet (MET-B)

Kaksi paksuutta, paljon pituuksia ja purettavat liitinmallit

Kaapeleista on kaksi mallisarjaa: HD5/S eli slim ja normaali. Slim-sarjan kaapelin paksuus on seitsemän millimetriä ja se kattaa pituudet 0,5 / 1,0 / 1,5 / 2,0 / 3,0 / 4,0 ja 5,0 metriä. Tätä pidemmät kaapelit ovat paksuudeltaan 9,5 millimetriä ja pituudeltaan 6 / 8 / 10 / 12 / 15 / 20 / 25 ja 30 metriä.

Supran HD5-kaapeleiden erikoisuus on myös purettava liitin. Paksu hdmi-liitin on mahdoton pujottaa normaaliin asennusputkeen. Supran liittimen suojakuori on purettavissa siten, että jäljelle jää vain liitinpinnit sisältävä liittimen keskiosa. Näin johto voidaan pujottaa asennusputkeen, ja liitin kootaan takaisin kaapeliin asennuksen jälkeen.

Liittimet ovat normaalisti suorat (MET-S), mutta lisävarusteena on saatavissa myös kulmaliittimet (MET-B)

HDMI-kaapeli sisältää useita johtoja. Supran rakenne yksinkertainen mutta laadukas.

YHTEENVETO

Markkinoiden parhaita?

Supran hdmi-kaapelit ovat niin teknisesti kuin rakenteellisestikin huippuluokkaa mutta ilman turhaa koristelua. Niiden avulla 4k-kuva siirtyy pidemmänkin matkan täydellä resoluutiolla ja korkealla kuvataajuudella – myös laajan dynamiikan hdr-kuvalla. Mallistossa on laaja valikoima eri pituuksia aina 0,5 metristä 30 metriin, myös kulmaliittimin. Ja irrotettavat liittimet myös helpottavat asennusta. Lisäksi kaapeleissa siirtyy tarvittaessa myös verkkoyhteys.
Halpoja Supran HD5-hdmi-kaapelit eivät ole, mutta eivät nyt erityisen kalliitakaan, ja laadusta kannattaa tässä tapauksessa mielestämme maksaa. Varsinkin, jos kyseessä on vähänkään korkealuokkaisempi kotiteatterikokonaisuus.

+ Yleinen laatu
+ Laaja valikoima pituuksia
+ Liittimien purettava rakenne
- Hinta varauksin


Supra HD5

Maahantuoja: Simex Oy

Lisätietoja: Supra

Hinnat: 49–369 €

Tekniset tiedot:

Versio: 2.0 High Speed
Suurin signaalin kaistanleveys: 1 100 MHz
TMDS-kaistanleveys : 18 Gbit/s
Värisyvyys: 48 bit (16 bit/värikanava)
Suurin kuvaresoluutio / kaapelin pituus: 4096x2160@60Hz +HDR / 8 metriä, 4096x2160@60Hz / 10 metriä, 4096x2160@24/30Hz: 20 metriä, 1080p@24/30Hz: 30 metriä
Muut ominaisuudet: Deep Color, x.v.Color, Auto Lip Sync, Dolby TrueHD, DT-HD Master Audio, 3D over HDMI, ARC-kanava, Ethernet-kanava
Pituudet:
Slim-sarja (paksuus 7 mm ): 0,5 / 1,0 / 1,5 / 2,0 / 3,0 / 4,0 / 5,0 metriä
Normaali-sarja (paksuus 9,5 mm): 6 / 8 / 10 / 12 / 15 / 20 / 25 / 30 metriä