Trusted Reviews on listannut seitsemän kiehtovinta kamerapuhelinta Barcelonassa tällä viikolla pidetyillä Mobile World Congress -messuilla. Tällä kertaa juuri kamerapuolella olikin tarjolla mukavasti uutta – taittonäyttöjen ohella.
Sony ei Xperia 1 -puhelimessaan pullistellut kennon resoluutiolla, sillä se jää 12 megapikseliin, mutta esitteli kuitenkin ensimmäisen kolmoiskameralla varustetun mallinsa. Megapikselien sijaan on panostettu valovoimaan ja kennon pikselikokoon, jotka molemmat ovat avuksi hämäräkuvauksessa.
Huomattavin parannus kuitenkin liittyy ominaisuuteen, jonka helposti ohittaa ominaisuuslistaa silmäillessään. Puhelimessa on nimittäin ensimmäisenä älypuhelimena Sonyn peilittömistä kameroista tuttu Eye AF -tarkennus, joka pitää tarkennuksen lukittuna silmässä – kamerapuhelimen tapauksessa tarjolla on tosin vain tarkennus lähimmän henkilön silmiin. Videopuolella taas tarjolla on CineAlta Venice -kameran värinhallinnan esivalintoja 21:9-kuvasuhteen 4k hdr -formaatissa käytettäväksi.
Nokia PureView 9 on odotetusti mukana listauksessa viidellä kamerallaan, joista kahdessa rgb-värikenno ja kolmessa monokromikenno. Kaikki kamerat ottavat värikuvauksessa kuvan yhtä aikaa. Mustavalkokennojen etu on se, että ne keräävät huomattavasti värillistä paremmin valoa. Lisäksi puhelimessa on syvyysdataa keräävä ToF-kenno.
Niidenkin tarjoama megapikselimäärä on 12, mutta yhteensä kuvadataa on käsittelyssä kerrallaan 60 megapikselin verran. Dynamiikkaa luvataan huomattavasti enemmän kuin älypuhelimissa yleensä, eli kirkkaimman ja pimeimmän kohdan välille mahtuu runsaammin sävyjä. Koska ToF-kenno tallentaa jopa 1 200 eri tasoa, sillä on mahdollista valita eri tarkennuspisteitä jälkikäteen.
Oppo esitteli prototyyppiasteella olevaa 10-kertaista häviötönä zoomia. Se perustuu hybridizoomin ja periskooppimaisen optisen zoomin yhdistelmään. Puhelimessa on laajakulmalinssi 48 megapikselin kennolla sekä telekamera 160 millimetrin polttovälillä. Jälkimmäisen suuri polttoväli on saavutettu periskooppityyppisellä linssijärjestelmällä, jossa heijastetaan peilin kautta valoa poikittain sijaitsevalle sensorille. Zoomaus näiden kahden ääripään välillä tehdään kuitenkin digitaalisesti. Oppon puhelimia ei ole myynnissä Suomessa, mutta on mahdollista, että samaa tekniikkaa nähtäisiin saman konsernin OnePlus-puhelimissa.
Xiaomi Mi 9 taas nojaa erityisesti pikseleihin, joita on kolmoiskameran pääkameran kennossa 48 miljoonaa. Ultralaajakulma taas tarjoaa 16 megapikseliä ja telekamera 12 megapikseliä. Erityistä siinä on, että se tarjoaa paljon megapikseleitä edullisessa hintaluokassa. Tosin myös samalla 48 megapikselin kennolla varustettu Honor View 20 liikkuu suunnilleen samoissa hinnoissa, mutta sisältää vain kaksoiskameran.
Suuri megapikselimäärä tarkoittaa yleensä pienempiä pikseleitä mikä taas tarkoittaa heikompia hämäräkuvausominaisuuksia. Xiaomi Mi 9 kuitenkin Honorin tavoin yhdistää oletuksena neljä pikseliä yhdeksi tarjotakseen 12 megapikselin kuvan. Jos valoa kuitenkin on tarjolla, 48 megapikseliä antaa mahdollisuuden rajata kuvaa reilustikin.
Huawei Mate X:n silmiinpistävin ominaisuus on tietysti sen taittonäyttö, mutta Trusted Reviews havaitsee, että se antaa myös uudenlaisia mahdollisuuksia valokuvauskäyttöön. Kuvattava nimittäin pystyy näkemään näytöstä oma kuvansa. Tarkkoja tietoja itse kameratekniikasta ei ole, mutta se on valmistettu yhdessä Leican kanssa ja kameroita on kolme kappaletta.
Huawei on suhtautunut kameratekniikkaan jo pitkään kunnianhimoisesti. Maaliskuun 26. päivä on luvassa uusi P30. Viime vuonna esitelty P20 Pro pitää edelleen kärkisijaa DxOMark -sivuston listauksessa valmistajan toisen kärkimallin Mate 20 Pron ja uusimpana myös Samsung S10 Plussan kanssa. Voi olla, että Mate X:nkin kamerasta paljastuu P30:n julkaisun yhteydessä jotain merkittävää. Huhuissa on ollut esimerkiksi optinen zoom.
LG:n G8 ThinQ -puhelimessa huomionarvoisinta on syvyyden tunnistava ToF-kamera, joka tarjoaa kolmiulotteisen kasvojentunnistuksen lisäksi uuden käsitunnistuksen. Se toimii infrapunalla ja tunnistaa käyttäjän käden verisuonten avulla. Kamera antaa myös mahdollisuuden hallita puhelinta eleillä esimerkiksi autolla ajaessa. Syvyyskamerasta voi olla mahdollisesti apua myös selfieiden kuvaamisessa ja editoinnissa. Tekniikka ei ehkä vielä ole päässyt täysiin oikeuksiinsa, mutta kiinnostava se on yhtä kaikki ja saattaa osoittautua olennaisemmaksi tulevaisuudessa.
ZTE Blade V10:ssä on myös panostettu selfie-kameraan, jonka resoluutio on peräti 32 megapikseliä. Se on varsin mojovasti kutakuinkin 200 euron hintaluokkaan sijoittuvalle puhelimelle. Vähäisessä valossa kameralla on mahdollista yhdistää Xiaomin tapaan neljä pikseliä yhdeksi, jolloin tuloksena on kahdeksan megapikselin kuva. Smart Selfie -tekoäly avittaa myös kameran säädöissä hämärässä valossa. Takanakin on lupaavasti 16 megapikselin kamera f/1,8-aukolla ja viiden megapikselin syvyyssensori.
Trusted Reviewsin artikkeli löytyy täältä.
Kommentit