Suomessakin pari vuotta vaikuttanut Polk Audio on julkistanut uuden Legend Series -kaiutinsarjan mallistonsa huipulle. Kaiuttimien suunnitteluun on käytetty aikaa kolme vuotta ja niiden luvataan olevan valmistajan tähän mennessä parhaan kuuloiset kaiuttimet. Sarjaan kuuluvat L100-, ja L200-jalustakaiuttimet, L400-keskikaiutin, L600- ja L800-lattiakaiuttimet ja niiden päälle asennettava Dolby Atmos -kaiutin L900.

Kaiuttimissa on uudet kaiutinelementit. Lisäksi mukana on yhtiön takavuosien teknologiaa, kuten tuuman kokoinen Pinnacle Ring Radiator -diskanttielementti, jonka luvataan tarjoavan raikasta ylätaajuuksien toistoa ja samalla selvästi parempaa dispersiota.

Keskiäänistä huolehtii Turbine Cone -elementti, jonka luvataan puolestaan tarjoavan parannetun vaimennuksen ja vähäisempien resonanssien ansiosta eläväisempää toistoa. Myös refleksiportti on uusi, ja sen luvataan tarjoavan tiukempaa, äänekkäämpää ja puhtaampaa bassontoistoa.

Kärkeen sijoittuvassa L800-mallissa on käytetty Polkin 80-luvun alussa kehittämää Stereo Dimensional Array (SDA) -teknologiaa, jota ei ole nähty kaiuttimissa 20 vuoteen. Nyt se on tarjolla uutena SDA-PRO True Stereo -versiona. 15 asteen kulmassa olevat baffelit osoittavat kohti kuuntelupistettä ja erottavat stereokanavat toisistaan.

Ring Radiator -diskantteja kaiuttimessa on kaksi. Niiden lisäksi on neljä 5,25 tuuman basso/keskiäänistä ja kaksi 10 tuuman bassoelementtiä. Toiston luvataan yltävän 32 hertsistä 38 kilohertsiin (- 3 dB).

Värivaihtoehdot ovat pähkinäpuu ja mustasaarni. Saapuminen ja hinnat eivät ole Suomen osalta tiedossa.

www.polkaudio.com

www.simex.fi