McIntosh MTi100 tarjoaa kaikille jotain, kuten kaikki yhdessä -laitteen pitääkin, mutta tekee sen tasolla, johon kilpailijat eivät ole uskaltaneet.
Teksti: Kari Nevalainen
Kuvat: Teppo Hirvikunnas & Valmistaja
Kuunteluarvio: Teppo Hirvikunnas
Tuskin osasi Frank McIntosh odottaa sellaista menestystä kuin firmalla on ollut 70-vuotisen taipaleensa aikana silloin, kun se tarjosi hifin maailmalle ensimmäisen 50-wattisen päätevahvistimensa tai edes silloin, kun se vuonna 1969 pääsi miehittämään Woodstockin päälavan ääniseinän omilla vahvistimillaan. Nykyään McIntosh on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä hifialan suurimmista valmistajista laitteilla, joilla on hyvä maine esimerkillisen valmistuslaadun ja suorituskyvyn ansiosta.
Niin menestynyt kuin tämä legendaarinen amerikkalaisvalmistaja onkin, on silläkin ollut vuosikymmenten varrella omat vastoinkäymisensä, kun kiihkeää kautta on seurannut vaisumpi kausi matalalla profiililla ennen kuin on taas näkynyt valoa tunnelin päässä. Aivan viime vuosina McIntosh näyttää saaneen merkillisen piristysruiskeen, kun lyhyen ajan sisällä se on saattanut markkinoille tukun toinen toistaan hienompia uutuuksia niin, ettei kokeneempikaan hifitoimittaja pysy enää perässä. On hulppea putkietunen C2700, on hybridi integroitu vahvistin MA352, järeä päätevahvistin MC462, highend-tason esivahvistin C53, upea 150-wattinen putki-integroitu MC3152, MAC7200-av-vahvistin, MA5300- integroitu vahvistin ja pari langatonta kaiutinta kaupan päälle.
Integroitu levysoitin
Yksi hämmentävistä uutuuksista on McIntosh MTi100, manuaalinen hihnavetoinen levysoitin alumiinisella levylautasella ja Sumiko Olympia -äänirasiaa kantavalla äänivarrella. Paitsi että MTi100 ei ole levysoitin. Se on myös da-muunnin, bluetooth-soitin, kuulokevahvistin, riaa-esivahvistin, putkitoiminen esivahvistin, päätevahvistin ja keskusyksikkö muille digitaaliselle tai analogiselle äänilähteille. Toisin sanoen, kaiuttimia lukuun ottamatta, se tarjoaa lähes kaiken, mitä musiikkia toistavalta hifilaitteelta nykyään tarvitaan. McIntosh itse kutsuu laitetta integroiduksi levysoittimeksi.
“Lähes”-varaus tulee siitä, että MTi100:ssa ei ole sisäänrakennettua verkkosoitinta. Markkinatilanteen ja laitteen lähes 9 000 euron hinnan huomioiden jotkut voisivat pitää asiaa jonkinlaisena kauneusvirheenä.
McIntosh MTi100: Aivan omassa luokassaan
McIntosh MTi100 -levysoitinta on vaikea verrata mihinkään markkinoilla olevaan levysoittimeen, koska vaikka se päältä katsoen on suunniteltu lp-levyjen toistamiseen, se on paljon muutakin. Joitakin samanlaisia levysoittimella varustettuja kaikki yhdessä -laitteita on olemassa, mutta yhtä ylellisiä hybridimalleja samalla suorituskyvyllä ja ominaisuuksien yhdistelmällä ei noin vain löydy. MTi100 on siinä määrin ainutlaatuinen ja harvinainen tuote, että sen summittainen vertaaminen johonkin karkeasti samantyyppiseen laitteeseen tuottaisi vain järjestelmällisen edun MTi100:lle.
MTi100 on kuitenkin suunniteltu vinyylilevyjen kuuntelu edellä niin, että sen voisi hyvinkin kuvitella houkuttelevan niitä vinyylilevyjen omistajia, jotka etsivät laadukasta mutta pienikokoista ja monipuolista sekä helposti asennettavaa äänentoistoratkaisua ilman erillislaitekokoonpanojen kaapelihässäkkää ja muuta päänvaivaa.
Kuten useimmat huippuluokan soittimet ja vahvistimet, myös McIntosh MTi100 hyötyy siitä, että oheen tulevat laitteet ovat mahdollisimman korkeatasoisia, koska näin järjestelmän tarjoamat mahdollisuudet tulevat täysimääräisesti hyödynnetyksi. Tämä koskee kuulokkeita, cd-soitinta (McIntoshin omista valikoimista löytyy esimerkiksi McIntosh MCD600- tai MCD350-sacd/cd-soitin) ja muuta elektroniikkaa, mutta ennen kaikkea kaiuttimia. Kun MTi100:n kaveriksi löytyy tarpeeksi korkealaatuiset kaiuttimet, pääsee tämän integroidun levysoittimen luonnostaan selkeä ja tasainen ulosanti oikeuksiinsa. Tarjolla on silloin tuntikausia musiikillista nautintoa äänilähteestä riippumatta.
HYVÄÄ & HUONOA
Helppo asennettava
Valmistuksen laatu
Putkitoiminen esivahvistin
Digitaaliset ja analogiset tulot
Äänenlaatu
Ei pölykantta
Ei suoratoisto-ominaisuuksia
Keskivertokuluttajan tavoittamattomissa
McIntosh MTi100
Hinta 8 890 €
Edustaja Simex Oy (simex.fi)
Lisätiedot mcintoshlabs.com
Äänirasia
Tyyppi mm (Sumiko Olympia)
Antotaso 4 mV / 1kHz
Kuormaimpedanssi 47k Ohm
Taajuusvaste 12–30 000 Hz
Kanavaerotus 30 dB @ 1 kHz
Komplianssi 12 x 10-6 cm/dyne
Suositeltu neulavoima 2,0 g
Kokonaismassa 6,5 g
Neulaprofiili elliptinen
Naulavarsi alumiini
Äänivarsi
Ripustus lateraali laakeriripustus
Varsiputki vaimennettu alumiiniputki
Vastapaino konsentrinen
Levysoitin
Pyörimisnopeudet 33,3 ja 45 rpm
Moottori ac synkroninen
Signaali-kohinasuhde 35–40 dB
Huojunta ja jyrinä 0,1%
Liitännät
Analoginen tulo 1 x stereo rca
Päätevahvistintulo 1 x stereo rca
Digitaaliset tulot 1 x koaks., 1 x optinen
Langaton tulo Bluetooth 4.2
Esivahvistin ulostulo 1 x stereo rca
Subwoofer-ulostulo 1 x rca
Vahvistin
Vahvistintehot 50 W / 8 Ohm, 80 W / 4 Ohm
Harmoninen kokonaissärö 0,5% (päätevahvistin), 0,2% (esivahvistin)
Taajuusvaste (+0,-0,7 dB): 20–20 000 Hz
Signaali-kohinasuhde (mm) 75dB
Signaali-kohinasuhde (linja) 90dB
Vaimennuskerroin 8 Ohm: >200, 4 Ohm: >100
Max. antojännite 9V balansoimaton
Mitat (L x K x S) 48,9 x 17,15 x 35,6 cm
Juttu on lyhennelmä artikkelista, joka on julkaistu alunperin AVPlus-lehdessä 7/2020 (nro.200).
Kommentit