Muutama vuosi sitten räätälöityvillä kuulokkeilla yllättänyt Nura on esitellyt täyslangattomat Nura True -vastamelukuulokkeet. Kuten valmistajan aikaisemmat Nuraphone- ja Loop-kuulokkeet, myös Truet mukautuvat automaattisesti käyttäjänsä kuulon mukaan. Myös vastamelutoiminto Transparency-tiloineen ovat aikaisemmista malleista tuttuja.

Australialainen Nura on perustettu vuonna 2016. Ideana on hyödyntää kuulotutkimusta ja sovittaa kuulokkeiden taajuusvaste kuuntelijan kuulon mukaan. Ensimmäiset kuulokkeet yhtiö kehitti onnistuneen joukkorahoituksen turvin. Nämä meidänkin testaamamme Nuraphone-kuulokkeet olivat designiltaan erikoiset. Sankakuulokkeiden keskellä sijaitsevat korvakäytävään asetettavat ulokkeet, jotka hoitivat mittauksen. Totesimme tekniikan toimivaksi, mutta design vaati totuttelua. Nappikuulokkeissa tekniikka on kenties helpommin omaksuttavassa muodossa.

Kaikissa Nuran kuulokkeissa käytetään samaista automaattista kuulotestiä, joka perustuu otoakustiseen emissioon. Siinä korvakäytävään syötetään ääntä ja mitataan, millaisena se heijastuu takaisin. Tämän perusteella pystytään laskemaan henkilökohtainen kuuloprofiili. Se tallennetaan kuulokkeisiin, minkä jälkeen räätälöidyn profiilin voi kytkeä päälle tai pois. Kuulotestiä ohjastetaan sovelluksella, ja myös kuulokkeiden kosketustoimintoja voi viilata sen kautta.

Halkaisijaltaan 25 millimetrin kokoiset Nura Truet eivät ole luokassaan pienimmästä päästä, mutta se tarjoaa tehokkaampaa passiivista melunvaimennusta sekä tilaa suuremmille dynaamisille elementeille ja elektroniikalle. Ääni liikahtelee langattomasti Bluetooth 5 -yhteyden voimin, ja se on varustettu Bluetooth QuickSwitchillä ja parempaa äänenlaatua tarjoavalla aptX-koodekilla.

Kuunteluaikaa luvataan kuulokkeiden oman akun voimin kuusi tuntia ja USB-C:llä varustetun latauskotelon voimin 24 tuntia. Kuulokkeet ovat IPX4-tasoisesti roiskevedenkestävät.

Hintaa kuulokkeilla on valmistajan sivuilla 229,99 €.

www.nuraphone.com