Pioneerilta on ilmestynyt täyslangattomat SE-E8TW-nappikuulokkeet fitness-käyttöön. Ne ovat esillä CES 2019 -tapahtumassa. Yhdysvalloissa kuulokkeet maksavat 150 dollaria ja tulevat myyntiin...
Pro-Jectin pikkuruisista erillislaitteista koostuva sarja laajeni hiljattain mainiolla kapineella, joka toimii näppäränä äänen siltana ja istuu kuin nakutettu Pre Box...
Audio Technicalta on tulossa CES 2019 -messuilla erinäisiä uutuuksia. Tiedossa on Sound and Visionin mukaan ainakin uusi levysoitinmallisto, kolmet audiofiilitasoiset...
Klipsch on julkaisemassa soundbareja ja ensimmäiset täyslangattomat kuulokkeensa CES 2019 -kuluttajaelektroniikkamessuilla. Lisäksi Klipschin osastolla tulee olemaan esillä ainakin tuore The...
Sonos saattaa olla julkaisemassa lähiaikoina uuden kaiuttimen. Ainakin Yhdysvaltojen viestintäviranomaisen FCC:n sivuilla julkaistiin joulukuun 31. päivä tietoja uudesta kaiuttimesta, joka...
Digital Music News on listannut, minkä verran eri suoratoistopalvelut maksavat tällä hetkellä kappaleiden toistokerroista. Niiden perusteella voi päätellä ainakin sen,...
Hifimpien äänitiedostojen ystävillä on ollut viime aikoina hankaluuksia Windows 10 -käyttöjärjestelmää käyttävien tietokoneiden kanssa. Esimerkisi mp3-tiedostoja laadukkaampaa äänenlaatua tarjoavat häviöttömät...
WhatHiFi on testannut Bowers & Wilkinsin 606 -kaiuttimet. Kyseessä on uudistuneen 600-sarjan kookkaampi jalustakaiutinmalli, jonka suositushinta Suomessa on 700 euroa...
SamMobile-sivuston lähteiden mukaan Samsungilta olisi tulossa syksyllä esiteltyä Galaxy Homea edullisempi ja pienempi älykaiutin. On mahdollista, että pienempi älykaiutin olisi...
WhatHiFi on testannut Dynaudion Xeo 10 -kaiuttimet. Hieman halvan tuntuisesta koteloratkaisusta huolimatta ääni on WhatHiFin mukaan fantastinen. Kaiuttimet ovat moneen...
Jos hakusessa on pienikokoinen radio vaikkapa yöpöydälle tai keittiöön, on taiwanilaisen Sangeanin WR-7 kompakteimmasta päästä. Pienuudestaan huolimatta laitteessa on 35...
JBL Charge 4 tarjoaa PCMagin mukaan hintaan ja kokoon nähden loistavaa äänenlaatua, joten se saa myös toimituksen valinta -statuksen. Hyvää...
PCMag on testannut Plantronicsin BackBeat Go 810 -vastamelukuulokkeet. Ne edustavat huomattavasti edullisempaa 150 euron hintaluokkaa suosituimpiin Sonyn ja Bosen malleihin...
Dirac on julkistamassa CES 2019 -messuilla uuden Bass Management Modulen Live-huonekorjausohjelmistoonsa. Sen avulla pystyy hallitsemaan useamman subwooferin järjestelmiä. Järjestelmän luvataan...
Tascam on julkistanut TH-07 -tarkkailukuulokkeet. Niiden luvataan pääsevän äänenlaadultaan korkeatasoisten lähikenttämonitorien tasolle. Bassoa kuvataan täyteläiseksi mutta luonnolliseksi, keskialueen taajuustoistoa tasaiseksi...
Emotiva on julkaissut edulliset ja minikokoiset Airmotiv T-Zero -tornikaiuttimet. T-Zerot on tarkoitettu niin stereo- kuin surround-järjestelmiinkin etu- tai takakaiuttimiksi. Sopiva...
PCMag on kokeillut Skullcandyn langattomat Riff Wireless -kuulokkeet. Kaikkiaan ne ovat arvion mukaan mutkattomat budjettikuulokkeet, jotka tarjoavat basson ystävälle kelpo...
Spotify ja Wixen Music Publishing ovat ilmoittaneet sopineensa oikeusriitansa, jonka vuoksi suoratoistopalvelua uhkasi jopa 1,6 miljardin dollarin vahingonkorvaukset. Yhtiöt eivät...
Tuki Roon-musiikinhallintaohjelmistolle löytyy yhä useammista laitteista. Viimeisimpänä TEAC on julkistanut uuden ohjelmistopäivityksen, jonka lataamalla NT-505 -verkkotoistin/daciin saa Roon-tuen.
Iisalmelainen Genelec on valmistanut laatukaiuttimia jo 40 vuotta, ja nykyään heidän nerokkaan huonekorjausteknologiansa ansiosta minkä tahansa kuuntelutilan vaikutukset saa entistä...
Kiinalainen SoundMagic on esitellyt uudet budjettiluokan E11D-nappikuulokkeet. Ne ovat E11C-kuulokkeiden usb-c-liitännällä varustettu versio ja samalla valmistajan ensimmäiset digitaaliset in-earit. Esimerkiksi...
Ranskalainen startup-yritys Studio-Duroy on kehittänyt puettavan henkilökohtaisen subbarin BassMen. Mukana kulkevan laitteen voi yhdistää äänilähteeseen bluetoothin tai johdon avulla. Se...
Forbes on testanut HMD Globalin Nokia True Wireless -nappikuulokkeet. Kaikkiaan kuulokkeet ovat arvion mukaan onnistuneet – mukavat, nopeasti latautuvat, kohtuullisen...
WhatHiFi on testannut Sennheiserin Momentum True Wirelessit. Kaiken kaikkiaan kyseessä on WhatHiFin mukaan tyylikkäät ja äänentoistoltaan laadukkaat kuulokkeet, joissa on...
Youtube kertoo blogissaan, että se on lisännyt Youtube Music -palveluunsa viisi erilaista top-listaa. Lisäksi ominaisuuksiin on Youtube Musicin versiosta 2.59...
Pioneer ja Onkyo ovat ilmoittaneet tuovansa 18. joulukuuta joihinkin laitteisiinsa laiteohjelmiston päivityksen. Päivitys tuo mukanaan mqa-toiston ja tuen Tidalin Masters...
Skullcandy on esitellyt täyslangattomat Push-nappikuulokkeet, jotka ovat valmistajan ensimmäiset lajissaan. Niiden luvataan tarjoavan 12 tuntia langatonta toistoa, josta puolet tarjoaa...
Kuulokkeet toistavat usein eri musiikkityylejä vaihtelevalla menestyksellä. Harvassa ovat ne mallit, jotka ovat hyviä kaikessa – saati parhaita. Mutta entä...
Tanskalainen Tangent on julkistanut parannellun version pienestä Ampster Bluetooth -vahvistimestaan. Se on saanut samalla rinnalleen ulkoisesti yhteensopivan cd-soittimen ja fm-virittimen,...
Pro-Ject on julkistanut kaksi äänirasiaa – Pick-IT S2 ja Pick-IT DS2. Molemmat ovat Pro-Jectin suunnittelemia, mutta ne valmistetaan Ortofonin tehtailla...
Inner Media Group Oy
Y-Tunnus: 2758167-7
Töölönkatu 44-48 C 45
00250, Helsinki
Suomi
Päätoimittaja
Teppo Hirvikunnas
Puh. +358 50 360 1450
Verkkotoimitus
verkkotoimitus@avplus.fi
© 2026 AVPlus / Inner Media Group Oy
Käytetäänkö 1 krediitti tämän artikkelin avaamiseen?
Sinulla on 0 krediittiä käytettävissä.