Saksalainen luksustelevisioiden valmistaja Loewe on joutunut keskeyttämään toimintansa rahavaikeuksien vuoksi. Yhtiön toimitusjohtaja Ralf Vogt on kertonut Der Spiegelille, että maksukyvyttömyyden...
Sony on päivittänyt lippulaivaluokan 4k blu-ray -soittimen. UBP-X1100ES on jatkokehitelty versio kaksi vuotta sitten ilmestyneestä UBP-X1000ES-mallista. Se on saanut kaivatun...
Epsonin muhkea EH-TW9400W on 4k-skaalaava videoprojektori, jolle kuvan voi siirtää myös langattomasti mukana tulevalla WirelessHD Transmitterillä. Istahdimme leffaluolaan ja tutustuimme...
Panasonic tuo vuoden 2019 oled-televisioihinsa Netflix Calibrated -tilan. Aikaisemmin Netflixin oma kalibrointitila on ollut saatavilla vain Sonyn televisioissa, mutta se...
Nykyään jopa reilusti alle 1 500 eurolla saa av-viritinvahvistimen, joka riittää oikeaan kotiteatteriin mutta myös musiikin kuunteluun. Aina ei siis...
Jos alle tonnilla saa tämän näköisen täydellisen ja järeän 5.0-kaiutinjärjestelmän, niin mitä sitten? Saahan niitä vieläkin halvemmalla, mutta ei kyllä...
Tutkimusyhtiö IHS Markitin raportti ennustaa, että micro-led-tekniikka olisi tulossa suositummaksi lähivuosina. Kasvua ennustetaan tämän vuoden alle tuhannesta toimituksesta 1,5 miljoonaan...
Marantz on esitellyt kaksi uutta AV-viritinvahvistinta – 7.2-kanavaisen SR5014:n ja 9.2-kanavaisen SR6014:n. SR5014:n ilmoitetaan tarjoavan 100 watin antotehon kanavaa kohden....
Elokuvien ja tv-sarjojen suoratoistopalvelu Netflix on nostanut hintojaan Suomessa 20. kesäkuuta. Hinnat nousivat samalla 18 muussa maassa.
Yamaha on esitellyt kaksi uutta budjettiluokan soundbaria. Niistä YAS-209 on varustettu erillisellä subwoofer-yksiköllä, kun taas YAS-109-mallissa on integroidut subbarielementit.
Emotiva on esitellyt lippulaivaluokan 16-kanavaisen RMC-1-prosessorin. Prosessorissa on 16 balansoitua kanavaa. Se tukee ääniformaateista Dolby Atmosta 9.1.6-kanavaisena ja DTS:X:ää 7.1.4-kanavaisena.
Tanskalainen Dali on julkaissut langattoman Katch-kaiuttimensa kaveriksi Katch One -soundbarin. Valmistaja lupaa sen tarjoavan riittävää äänenpainetta isokokoiseenkin huoneeseen. Persoonallisina yksityiskohtina...
LG on kertonut tuovansa tämän vuoden televisioihinsa vuoden puolivälin tienoilla uusia ominaisuuksia. Päivityslistalla on Amazon Alexa -puheohjaus. Omppulaitteiden ystäville on...
Denon on esitellyt uudet versiot suosituista ja kohtuulliseen hintaluokkaan sijoittuvista kotiteatterivahvistimistaan. Sekä AVR-X1600H että AVR-X2600H ovat 7.2-kanavaisia. Ne tukevat eARC:tä...
Uusi Edge-laitesarja nostaa Cambridge Audion uudelle tasolle, mutta yltääkö muutos pintaa syvemmälle? Kokeilimme Edge W -vahvistimen ja Edge NQ -striimerin.
Sony on julkistanut hinnat viime tammikuussa CES 2019 -messuilla esittelemilleen ZF9 8k -televisioille. Ne sijoittuvat valmistajan televisiovalikoiman kirkkaimpaan kärkeen ja...
Marantz on julkistanut uudet NR1510- ja NR1710 -av-viritinvahvistimet. Molemmat ovat ohuita ja siten vähemmän tilaa vieviä malleja. Ne korvaavat viimevuotiset...
Siitä lähtien kun taulutelevisioita on ollut markkinoilla, moni on varmasti miettinyt, että olisipa upeaa, jos televisio voisi oikeasti olla kuin...
Yamaha Bar 400 ja LG SK8 ovat ominaisuuksiltaan ja ulkonäöltään melko samankaltaiset soundbarit, mutta onko kalliimpi Yamaha automaattisesti parempi? Otimme...
Samsung on julkaissut 13.5. televisioihinsa päivityksen, joka tuo mukanaan Apple TV -sovelluksen ja AirPlay 2 -tuen. Se tulee saataville kaikkiin...
Mobiililaitteistaan paremmin tunnettu Huawei on huhujen mukaan kehittämässä televisiota, kertoo Nikkei-julkaisu. Mahdollisesti jo tänä vuonna päivänvalon näkevässä televisiossa yhdistyy tämän...
Videon suoratoistopalvelu Netflix on kertonut blogissaan, että se on parantanut palvelunsa äänenlaatua. Yhtiön studiolaatuiseksi mainostama ääni on saatavilla, kun sisältöä...
Kirjoitimme 30.4 Samsungin esittelemästä, pystysuuntaan asennettavasta Sero-televisiosta. Uutiseen oli lipsahtanut hintavirhe. Television hinta Etelä-Koreassa on 1,89 miljoonaa wonia, ei 18,9...
Euroopan suurin viihde-elektoniikan messutapahtuma IFA järjestetään jälleen syyskuun alussa Berliinissä. Kävimme messuja edeltävässä IFA Press Conference -tapahtumassa kuulostemassa tulevia trendejä...
Kiitos kännykkäkameroiden, yhä useampi video on nykyisin kuvattu pystysuunnassa. Silti Samsungin pop-up-kaupassaan esittelemä television konseptimalli on pienoinen yllätys. Soulissa esillä...
Netflix on kertonut testaavansa kokeiluluontoisesti viikottaisia top 10 -listauksia sisällöistään. Kokeilua palvelu perustelee sillä, että ohjelmien suosio on yksi peruste...
Televisiovalmistajat tunnetusti mielellään kilpailevat laitteiden koolla ja tarkkuudella. Trendi on ollut nähtävissä viime vuosina etenkin alan messuilla. Sony on pystyttänyt...
Disney on ilmoittanut avaavansa Disney+-suoratoistopalvelunsa 12. marraskuuta. Se tulee sisältämään Disney-klassikoiden lisäksi Pixarin, Marvelin ja National Geographicin sisältöä. Osa on...
Bang & Olufsen on esitellyt Milanon Design-viikolla Beovision Harmonyn, joka yhdistää television ja kaiutinjärjestelmän samaan pakettiin.
Videon suoratoistopalvelu Netflix korottaa tilaushintojaan Yhdysvalloissa toukokuusta alkaen. Korkeammat hinnat ovat olleet uusilla tilaajilla käytössä jo aikaisemmin, mutta toukokuussa korotus...
Inner Media Group Oy
Y-Tunnus: 2758167-7
Töölönkatu 44-48 C 45
00250, Helsinki
Suomi
Päätoimittaja
Teppo Hirvikunnas
Puh. +358 50 360 1450
Verkkotoimitus
verkkotoimitus@avplus.fi
© 2026 AVPlus / Inner Media Group Oy
Käytetäänkö 1 krediitti tämän artikkelin avaamiseen?
Sinulla on 0 krediittiä käytettävissä.