Kulujen tasaaminen on etenkin matemaattisesti vähemmän orientoituneelle tuskaa. Splid-sovelluksella voi jakaa helposti yhteisiä kuluja, eikä matikkapäätä tarvitse rasittaa enempää kuin...
Honor esitteli Kiinassa uudet Honor 9X -ja Honor 9X Pro -älypuhelimet. Puhelimet täydentävät valmistajan keskihintaluokan valikoimaa. Niissä on muun muassa...
ARC-huonekorjaussovellus eli Anthem Room Correction päivitetty kolmanteen sukupolveensa. Uudistettu versio tottelee nimeä ARC Genesis ja on toistaiseksi monipuolisin.
AVPlus on saavuttanut lyhyessä ajassa laajan ja vakiintuneen lukijakunnan. Lehdellä ja verkkosivuilla on kuukaudessa parhaimmillaan yli 50.000 lukijaa. Myös viime...
Moni on kesähelteiden aikaan hankkinut kotiinsa siirrettävän ilmastointilaitteen. Elektroniikkajätti Sony vie aikoo viedä siirrettävyyden uudelle tasolle. Yhtiö nimittäin on keräämässä...
Australialaisen Royal Melbourne Institute of Technologyn taiteilijat ja tutkijat ovat kehittäneet virtuaalitodellisuuteen perustuvan Inter-Dream-työkalun helpottamaan nukkumista.
Motorola esitteli uuden älypuhelimen budjettihintaluokan E-sarjaan. Uusi Moto E6 ei tarjoaa hintaluokassaan varsin perusominaisuuksia.
Kokeilimme aikoinaan Toppik -"ihmeainetta", jonka luvataan tuovan lisää hiuksia päähän purkista sirottamalla. Ja ihme todella tapahtui, kuten jutussa julkaistusta videostakin...
Kokeilimme aikoinaan TV-Shopissa myynnissä ollutta ilmanviilentäjää, jonka tietenkin luvattiin TV-Shopille tyypilliseen tapaan olevan suorastaan käsittämätön tuote. No laite kyllä toimi...
Sony on esitellyt uuden version RX100-kamerastaan, joka on perinteisesti tarjonnut kehittyneitä kuvausominaisuuksia pienikokoisessa kompaktikamerassa. RX100 VII tarjoaa tälläkin kertaa kärkiluokan...
Samsungin helmikuussa esittelemä taittonäyttöinen Galaxy Fold on tulossa kauppoihin ensimmäisissä maissa syyskuussa. Sen oli tarkoitus ilmestyä jo huhti-toukokuussa, mutta testivaiheessa...
Kanadalainen Simaudio on esitellyt uuden integroidun vahvistimen ja striimavan da-muuntimen. Valmistaja lupaa molempien laitteiden ylittävän suorituskyvyltään muut saman hintaluokan laitteet.
Googlen Stadia Controller -peliohjaimesta on saatu lisätietoja. Siinä ei tule olemaan vielä julkaisuvaiheessa bluetooth-yhteyttä äänelle, joten kuulokkeita käyttävät joutuvat tyytymään...
HMD Global on esitellyt uudet Nokia 220 4G -ja Nokia 105 -peruspuhelimet. Molempien vahvuus älypuhelimiin verrattuna on pitkä akunkesto.
RHA on esitellyt täyslangattomista TrueConnect-kuulokkeista kaksi uutta värivaihtoehtoa. Viime syksynä julkistettu musta Carbon Black -väri sai rinnalleen valkoisen Cloud Whiten...
Honor on julkistanut Kiinassa Honor Band 5 -aktiivisuusrannekkeen. Kuten ennakkokuvista jo saattoi päätellä, rannekkeen ominaisuuksiin kuuluu myös happisaturaation mittaus, joka...
LG Australia on kertonut eilen Twitterissä, että korealaisjätin televisiot saavat AirPlay 2 -ja HomeKit-tuen viikon sisällä. Päivitys koskee vain vuoden...
Huawein taittonäyttöisestä Mate X -puhelimesta on paljastunut kattavasti lisää tietoja kiinalaisesta TENAA-tietokannasta. Yleensä päätyminen kyseiseen tietokantaan ennakoi myös pikaista julkistamista.
Asus on ehtinyt julkistamaan ensimmäisenä valmistajana puhelimen juuri esitellyllä Qualcomm Snapdragon 855+ -järjestelmäpiirillä varustetun puhelimen. Tavalliseen 855-malliin verrattuna sen grafiikkasuorituskyky...
IK Multimedian NAMM 2019 -tapahtumassa esittelemät iLoud MTM -lähikenttämonitorit ovat tulossa myyntiin Suomessa. Ne ovat jatkokehitellyt ja suuremmat versiot iLoud...
KEF on lisännyt keskihintaluokan Q-sarjan kaiuttimiinsa uuden viimeistelyvaihtoehdon. Pähkinäpuinen viimeistely tuo mukanaan hieman ylellisemmän vaihtoehdon ennestään saatavilla on olleiden mustan...
Sharkoon on esitellyt Skiller-sarjaansa ensimmäisen langattoman pelihiiren. Skiller SGM3:ssa on optinen ATG-4090-anturi, jonka tarkkuus on 600–6 000 DPI. Tieto siirtyy...
Google on tuomassa pian ilmestyvässä Android Q -käyttöjärjestelmässään uusia ominaisuuksia kuulokkeiden käyttöä helpottamaan. Yhtiö esittelee sitä Android-kehittäjäblogissaan.
Audio Pro on esitellyt uuden BT5-kaiuttimen. Se on edullisempi ja pelkällä bluetooth-yhteydellä ja aux-liitännällä varustettu vaihtoehto yhtiön wi-fi-yhteydellä ja monihuonetoistolla...
Uutisoimme aikaisemmin, että Netflix on kokeillut edullisempaa mobiilitilausmallia muutamassa maassa. Nyt Netflix on vahvistanut tuovansa sen tarjolle Intiassa. Ainoastaan mobiililaitteilla...
TEAC on julkistanut AP-505-päätevahvistimen Reference 505 -sarjansa täydennykseksi. Se on muiden 505-sarjalaisten tavoin kompaktin kokoinen.
Tanskalainen Libratone on esitellyt uudet täyslangattomat TRACK Air+ -kuulokkeet urheilukäyttöön. Ne on varustettu aktiivisella vastamelutoiminnolla, joka mukautuu automaattisesti ympäristöön. Tarjolla...
Withingsiltä on ilmestynyt kaksi verenpainemittaria – BPM Connect ja BPM Core. Niistä ensimmäinen on uusi versio ennestään tutusta mallista ja...
Canton on esitellyt 2.1-kanavaisen Smart Soundbar 9:n. Siinä on kaksi 19 millimetrin diskanttielementtiä, kaksi 50 millimetrin alumiinista keskiäänielementtiä, neljä bassoelementtiä...
Xiaomilta on ilmestynyt uusi Mi A3 -älypuhelin. Se vastaa tekniikaltaan hiljattain ilmestynyttä Mi CC9 -mallia, mutta Android One -ohjelmaan kuuluvana...
Inner Media Group Oy
Y-Tunnus: 2758167-7
Töölönkatu 44-48 C 45
00250, Helsinki
Suomi
Päätoimittaja
Teppo Hirvikunnas
Puh. +358 50 360 1450
Verkkotoimitus
verkkotoimitus@avplus.fi
© 2026 AVPlus / Inner Media Group Oy
Käytetäänkö 1 krediitti tämän artikkelin avaamiseen?
Sinulla on 0 krediittiä käytettävissä.