5G-puhelimista huhutaan parhaillaan kovasti ja ensimmäiset mallit saapuvat näillä näkymin Suomeen lähiaikoina. Tablettien osalta siirtyminen nopeammille taajuuksille on ollut vähäisemmän...
Totem Acousticsin KIN Play -aktiivikaiutin on rantautunut hiljattain Suomeen. Sen luvataan tarjoavan hintaansa nähden helppoa käyttöä ja laadukasta ääntä.
Muutaman satasen hintaisista soundbareista ja langattomista kaiuttimista tähän asti paremmin tunnettu brittiläisvalmistaja Orbitsound on ottanut harvinaisen suuren loikan uudella Air...
Sony on kertonut vuosikertomuksessaan suunnitelmistaan seuraavan Playstation-konsolisukupolvensa osalta. Se on ilmestymässä näillä näkymin aikaisintaan vuoden 2019 toukokuussa. Tarkkaa ilmestymisajankohtaa yhtiö...
Philips on esitellyt Espanjassa IFA Global Press Conference -tapahtumassa tulevia terveyslaitteitaan. Niiden joukossa on muun muassa kuorsaamista ehkäisevä vyö, joka...
Amazonin huhutaan valmistelevan korkearesoluutioista musiikin suoratoistopalvelua Tidalin ja Deezerin hifiversioiden tapaan. Music Business Worldwiden tietojen mukaan sen olisi tarkoitus tulla...
Google on ilmoittanut blogissaan, että Google Fit -terveyssovellus on saatavilla nyt Android-laitteiden lisäksi myös Applen iOS-mobiililaitteille. Enää palvelun käyttäminen ei...
Rega on esitellyt uuden Planar 78 -vinyylisoittimen. Erikoisen siitä tekee se, että soitin on modernin minimalistisesta ulkomuodostaan huolimatta suunniteltu pelkästään...
Ranskalainen Elipson on esitellyt Prestige Facet 34F -kaiuttimet. Kolmiteisessä lippulaivakaiuttimessa on hyödynnetty yhtiön teknisiä innovaatioita.
BenQ on julkistanut uuden version InstaShow-esitysjärjestelmästä, jolla pystyy siirtämään kuvaa ja ääntä langattomasti Mac- ja PC-tietokoneista.
Redmi on esitellyt uuden Y3 -puhelimen Intiassa. Redmi irrottautui äskettäin Xiaomista omaksi tytärbrändikseen. Se sijoittuu edulliseen hintaluokkaan, mutta tarjoaa hieman...
Bowers & Wilkins on esitellyt uuden Formation-monihuonejärjestelmän, joka tarjoaa langatonta toistoa esimerkiksi Sonosin tapaan. B&W:n tapauksessa tosin kyseessä on ylellinen...
Suomalaisten suosima puhelinvalmistaja OnePlus on ilmoittanut julkaisevansa seuraavan sukupolven OnePlus 7 -puhelimen tiistaina toukokuun 14. päivä. Tilaisuus on nimeltään Go...
Tekisikö mieli vaihtaa passiivikaiuttimet aktiivisiin? Jos omistaa jo ennestään korvaa miellyttävät passiivikaiuttimet, niin yksi vaihtoehto on hankkia yksinkertaisesti vahvistinmoduuli niiden...
Erikoinen nubia Alpha -älykello on saapumassa myyntiin Euroopassa 25. huhtikuuta yhtiön omassa verkkokaupassa. Kookkalla taipuvalla näytöllä varustettu malli oli esillä...
Huawein P30 Lite on saapumassa Suomeen. Keskihintaluokkaan sijoittuva puhelin on vaatimattomampi versio lippulaivamalleista P30 ja P30 Pro.
Genelec on julkistanut uuden Aural ID -ohjelmiston, joka auttaa mukauttamaan kuulokkeiden äänentoiston käyttäjän pään anatomian mukaiseksi. Lopputuloksena pitäisi olla alkuperäiselle...
Indieartistien musiikkia ja fanituotteita kaupitteleva Bandcamp on ilmoittanut uudesta palvelusta, jonka tarkoitus on helpottaa vinyylien julkaisemista. Uuden joukkorahoituspalvelun avulla aiempaa...
Pro-Ject on lanseerannut ensimmäisen levysoittimen uuteen T-sarjaansa. Sen on tarkoitus tarjota laadukasta vinyylitoistoa edullisessa hintaluokassa.
Onkyo on julkistanut laiteohjelmistopäivityksen, joka tuo mukanaan AirPlay 2 -ominaisuuden kymmeneen valmistajan viime vuosina lanseeraamaan laitteeseen. Mukaan mahtuu niin av-...
Huaweiltä on luultavasti tulossa jo tänä vuonna edullisempi 5G-puhelin. Tulevan mallin hinta olisi kuudensadan dollarin tietämillä, eli euroiksi muutettuna hieman...
Google on kertonut virallisessa kaupassaan julkistavansa 7. toukokuuta jotain Pixel-puhelimiin liittyvää. Todennäköisesti kyseessä on lippulaivaa edullisemman hintaluokan 3A- ja 3A...
Netflix on kertonut testaavansa kokeiluluontoisesti viikottaisia top 10 -listauksia sisällöistään. Kokeilua palvelu perustelee sillä, että ohjelmien suosio on yksi peruste...
Bose on julkistanut päivityksen, joka tuo mukanaan AirPlay 2 -tuen valmistajan kolmeen laitteeseen. Ne ovat Home Speaker 500 sekä Soundbar...
Withings on palauttanut Body Cardio -vaakoihinsa pulssiaallon etenemisnopeuden mittauksen Euroopassa. Sitä voi tarkkailla päivittäin painon, kehon rasva- ja nesteprosentin sekä...
Sonos on lisännyt One-kaiuttimeen ja Beam-soundbariin Alexa-tuen Apple Musicille. Päivityksen ansiosta siis Sonos-kaiuttimen kanssa samaan verkkoon yhdistetyllä Echo-kaiuttimella on mahdollista...
ASUS on esitellyt sivuillaan kaikessa hiljaisuudessa uuden Zenfone Live L2 -puhelimen. Siitä on kaksi versiota, jotka eroavat toisistaan järjestelmäpiirin, kameroiden...
Runsaasti palkintoja kahminut itävaltalainen hifivalmistaja Ayon Audio on julkistanut uuden S-10 Mk II -verkkosoittimen. Se perustuu putkitekniikkaan. Uudistukset eivät ole...
Honor on julkistanut Honor 20 Lite -puhelimen Malesiassa. Euroopan markkinoille se näillä näkymin julkaistaan vasta 21. toukokuuta.
Parhaiten levysoittimistaan ja pienistä Box Design -laitteistaan tunnettu Pro-Ject on esitellyt uuden CD Box RS2 T:n. Kyseessä on cd-pyöritin, joka...
Inner Media Group Oy
Y-Tunnus: 2758167-7
Töölönkatu 44-48 C 45
00250, Helsinki
Suomi
Päätoimittaja
Teppo Hirvikunnas
Puh. +358 50 360 1450
Verkkotoimitus
verkkotoimitus@avplus.fi
© 2026 AVPlus / Inner Media Group Oy
Käytetäänkö 1 krediitti tämän artikkelin avaamiseen?
Sinulla on 0 krediittiä käytettävissä.