Hot Wheels ja Apple ovat kehittäneet yhdessä älykkään Hot Wheels -autoradan. Uudet älypikkuautot sisältävät nfc-tunnistimen, jotka yhdessä Applen iPhonen ja...
Suomalainen Jollan Sailfish OS -käyttöjärjestelmä on noussut yhdeksi mahdolliseksi ratkaisuksi Huawein Android-pulmiin. Venäläinen The Bell kertoo, että Huawei selvittäisi myös...
Sony on ilmoittanut, että se harkitsee sulkevansa Britannian Enfieldissä sijaitsevan cd- ja blu-ray-jakelukeskuksensa. Sony DADC on toiminut Enfieldissä 80-luvun alkupuolelta...
MajorHiFi on testannut JBL:n Live 650BTNC -vastamelukuulokkeet. Kyseessä on tammikuussa CES 2019 -tapahtumassa esittelyn Live-sarjan kärkimalli. Kuulokkeet ovat korvan ympäröivää...
Corsair on esitellyt uudet Nightsword RGB - ja M55 RGB Pro -pelihiiret. Niistä ensimmäinen on varustettu järeämmällä anturilla ja on...
Xiaomi on esitellyt uuden Mi 9T -puhelimen. Se sijoittuu keskihintaluokkaan ja on käytännössä sama puhelin kuin toukokuussa julkaistu Redmi K20....
Grado on esitellyt uudet White Headphone -kuulokkeet. Ne tekevät kunniaa Beatlesin White Albumille ja samalla John Gradon rakastamalle 60-luvun rockmusiikille.
YouTube- käyttäjä ghettofunk13 on tehnyt videon jo klassikoksi muodostuneesta vinyylilevyn puhdistuskikasta. Hän levittää Miles Davisin Miles Ahead -levyn pinnalle puuliimaa,...
Xiaomin terveyslaitebrändi Huami on esitellyt uuden Amazfit Verge 2 -älykellon Kiinassa. Siinä on Apple Watchista tuttuina ominaisuuksina mukana ekg-sydänsähkökäyrän mittaus...
HTC esitteli keskihintaluokkaan uuden U19e-puhelimen. Hintaluokassaan harvinaisina ominaisuuksina siinä on iiristunnistus, Hi-Fi-kaiuttimet ja erikoinen läpikuultava takapinta.
SVS on esitellyt langattoman 2.1-kanavaisen musiikkijärjestelmän, joka perustuu Prime Wireless -kaiuttimiin ja SB-1000-aktiivisubwooferiin. Kaiuttimet on varustettu DTS Play-Fi -verkkotoistoalustalla, jonka...
Emotiva on esitellyt lippulaivaluokan 16-kanavaisen RMC-1-prosessorin. Prosessorissa on 16 balansoitua kanavaa. Se tukee ääniformaateista Dolby Atmosta 9.1.6-kanavaisena ja DTS:X:ää 7.1.4-kanavaisena.
Suomessa suunnitelluista KAARI-plasmasytyttimistä on ilmestynyt toinen sukupolvi. Ensimmäisen sukupolven sytyttimiä on sytyttimien markkinoinnista vastaavan Jani Tuomisen mukaan myyty runsaassa vuodessa...
Xiaomi julkisti Kiinassa uuden Mi Band 4 -aktiivisuusrannekkeen. Se tarjoaa viimevuotisesta Mi Band 3:sta poiketen amoled näytön 0,95 tuuman koossa...
Kaiuttimia on rakennettu kotikonstein iät ajat, mutta harvalle on tullut mieleen kyhätä kotipajassaan bluetoothilla ja akulla toimivaa boombox-kaiutinta.
Cambridge Audio jatkaa uusien alueiden valloitustaan. Viime vuonna esitellyn Edge-highend-malliston ja aptX HD -vinyylisoittimen jälkeen yhtiö on esitellyt ensimmäiset täyslangattomat...
Hifisteille on luvassa ensi viikonloppuna mielenkiintoista ohjelmaa. Hifitalo järjestää lauantaina 15.6. yhdistetyn outletin ja autohifipäivän kello 10.00 – 14.00. Paikan...
Samsung on esitellyt uuden Xcover 4s -älypuhelimen. Siinä on panostettu ennen kaikkea kestävyyteen, sillä se on saanut MIL-STD 810G -sertifikaatin....
Monitor Audio on hankkinut brittiläisen hifi-telineitä vastaavan yhtiön Blokin. Blok on ollut markkinoilla vuodesta 2003 alkaen. Yhtiön mukaan Blok on...
Microsoft esitteli eilisessä E3-messujen esityksessään ensimmäisiä tietoja tulevista Xbox-pelikonsoleista. Tehoa myllyssä luvataan olevan neljä kertaa nykyisen Xbox One X -sukupolven...
Xbox Game Pass PC Games -palvelun hinta tulee olemaan Yhdysvalloissa 4,99 dollaria, mutta beta-testaajat pääsevät kokeilemaan sitä dollarilla kuukaudessa. Toistaiseksi...
Referenssiluokan huonekorjausohjelmistostaan tuttu Dirac Research on esitellyt Dirac 3D Audion. Se on ohjelmisto, jonka luvataan tarjoavan digitaalisen signaaliprosessoinnin voimin 360...
Wireless Speaker and Audio Association eli WiSA on myöntänyt sertifikaatin System Audion langattomille SA Legend 60 Silverback -ja SA Legend...
iFi Audio on esitellyt uudistetun version kehutusta ja palkitusta lippulaiva-dacistaan. Uusi Pro iDSD 4.4mm sisältää 2,5 millimetrin balansoidun kuulokelähdön sijaan...
Elisa ilmoittaa tuovansa 14.6 eSIM-liittymät valikoimiinsa sekä kuluttaja-asiakkaille mobiililaitteisiin että yrityksille teollisiin IoT-laitteisiin. Aluksi eSIM ei tule vielä yritysasiakkaiden saataville...
Samsung esitteli viime vuonna ensimmäistä kertaa tulevaa Galaxy Home -älykaiutintaan. Toimitusjohtaja Hyun-suk Kim on tarkentanut kaiuttimen aikataulua The Korean Herald...
Googlen Stadia-pelipalvelusta paljastettiin tarkempaa tietoa Stadia Connect -tilaisuudessa. Palvelu on tulossa ensimmäisten maiden joukossa Suomeen, kun se aloittaa toimintansa marraskuussa.
JBL Pro on esitellyt aktiiviset ja pienikokoiset lähikenttämonitorit työpöydälle. One Series 104 on tarkoitettu sisällöntuotantoon, podcasteihin, videoiden äänityöskentelyyn sekä muuhun...
Tanskalainen Dali on julkaissut langattoman Katch-kaiuttimensa kaveriksi Katch One -soundbarin. Valmistaja lupaa sen tarjoavan riittävää äänenpainetta isokokoiseenkin huoneeseen. Persoonallisina yksityiskohtina...
IKEA on paljastanut taas lisätietoa syksyllä markkinoille tulevasta SYMFONISK-kaiuttimistaan. Sonoksen kanssa suunniteltujen kaiuttimien kaveriksi saataville tulee myös kaukosäädin, jolla voi...
Inner Media Group Oy
Y-Tunnus: 2758167-7
Töölönkatu 44-48 C 45
00250, Helsinki
Suomi
Päätoimittaja
Teppo Hirvikunnas
Puh. +358 50 360 1450
Verkkotoimitus
verkkotoimitus@avplus.fi
© 2026 AVPlus / Inner Media Group Oy
Käytetäänkö 1 krediitti tämän artikkelin avaamiseen?
Sinulla on 0 krediittiä käytettävissä.