Sony on esitellyt kaksi uutta premium-luokan Walkman-musiikkisoitinta – kukkaroystävällisempi NW-WM1AM2 ja ylellinen Signature Series NW-WM1ZM2. Ne korvaavat kuutisen vuotta markkinoilla...
Parhaiten vinyylisoittimistaan tunnettu itävaltalainen hifivalmistaja Pro-Ject on esitellyt historiansa ensimmäisen täysautomaattisista levysoittimista koostuvan malliston ja sen ensimmäisen mallin.
Japanilainen highend-valmistaja Melco on julkistanut uuden lippulaivamallin musiikkikirjastoiksi kutsumiensa laitteiden mallistoon. Valmistaja lupaa N10/2:n olevan suorituskykyisin yhtiön tähänastisista malleista.
Chord Electronics on esitellyt päivitetyn version DA-muuntimestaan Mojosta. Uusi laite kantaa yksinkertaisesti nimeä Mojo 2. Edeltäjänsä tavoin se on kooltaan...
AVPlussan numero 1/2022 (#210) on ilmestynyt. Tarjolla on tuttuun tapaan printtilehden lisäksi digitaalinen näköislehti.
Xiaomi on tuonut Suomessa myyntiin 4K-version TV Stick -mediatoistimestaan. Vuoden 2021 lopulla esitelty laite muistuttaa ulkoisesti aikaisempaa TV Stickiä, joka...
Saksalaisen hifivalmistaja Magnatin loppusyksystä 2021 julkaisema Transpuls 800A saapunut Suomeen. Se täydentää retrohenkistä Transpuls-mallistoa aktiivisella ja Bluetooth-yhteydellä varustetulla mallilla.
Jimm’s PC-Store on tuonut myyntiin uuden Streampliify-tuotemerkin, jonka valikoima kattaa striimaajille tarkoitettua välineistöä niin video- kuin audiopuolellekin. Laitteiden luvataan kattavan...
Philips on esitellyt Fidelio-mallistoonsa uusia langattomia kotiteatterilaitteita: Dolby Atmos -soundbar, subbari ja hyllykaiutin.
Sveitsiläinen oheislaitejätti Logitech on esitellyt pirtsakan väriset POP Keys -näppäimistöt ja POP Mouse -hiiret. Ne erottuvat perinteisistä tylsän harmaista ja...
Rovaniemellä toimiva Mapitare Electronics on rakentanut järeän highend-luokan Dolby Atmos -kotiteatteri-showroomin. Siinä on käytetty PMC:n ohuita Ci-sarjan asennuskaiuttimia, jotka perustuvat...
Denon on esitellyt uuden DHT-S517 -soundbarin. Se tukee Dolby Atmos -toistoa, Dolby Digitalia ja on 3.1.2-kanavainen.
Philips on julkistanut OLED807 4K -television, joka on seuraaja viimevuotiselle OLED806-televisiolle.
Televisiokonkari Nokian QLED 4K UHD Smart TV -mallisto saapuu kauppoihin Suomessa. Nykyisin valmistus ei kuitenkaan tapahdu Salossa, vaan yhtiön televisioista...
NAD on julkistanut uuden M23 Hybrid Digital -stereopäätteen. Mukana on samaa D-luokan Purifin Eigentakt -vahvistinteknologiaa kuin M33 BluOS -verkkovahvistimessa. Vähäisen...
Garmin on esitellyt kaksi veneisiin tarkoitettua Fusion-stereo- ja kaiutinsettiä. Ensimmäiseen kuuluu Fusion MS-RA60 -venestereo ja EL Series -kaiuttimet, jälkimmäiseen taas...
What HiFi? julkisti viime keväänä listauksen 17:sta kaikkien aikojen parhaasta brittikaiuttimesta. Mukana on erilaisia kaiuttimia halvoista highendiin ja pienistä suuriin.
ELAC on täydentänyt mallistonsa huipulle sijoittuvaa Concentro-kaiutinmallistoa uudella, kompaktimmalla mallilla. ELAC Concentro S503:ssa on käytetty sarjan muista malleista tuttuja elementtejä.
Japanilainen hifivalmistaja Rotel on julkistanut päivitetyn version kolmesta laitteestaan. Integroitu A12-vahvistin sekä CD-soittimista CD14 ja RCD-1572 ovat saaneet nimensä perään...
Liikenne- ja viestintävirasto (Traficom) on selvittänyt suomalaisten suoratoistopalvelujen käyttöä. Viime vuonna alle 45-vuotiaiden joukossa tapahtui merkittävä muutos: Suoratoistopalvelujen katsominen ohitti...
CD-levyjen kuolemaa on ehditty ounastella jo jokunen tovi. Suoratoisto on korvannut monissa kodeissa CD-hyllyt ja -soittimet. Enää ei ole Anttilan...
Terveyden seurantaan keskittynyt Withings esitteli harvinaisen monipuolisen Body Scan -älyvaa’an. Se punnitsee kehon painon harvinaisen tarkasti, 50 gramman tarkkuudella, mutta...
LG esitteli tämän vuoden televisiomallistonsa, joka koostuu 8K-tarkkuuteen yltävistä OLED- ja QNED Mini LED -malleista sekä enemmän perustallaajille suunnatuista 4K-tarkkuuden...
Technics on esitellyt uuden SA-C600-vastaanottimen, joka tarjoaa samassa paketissa striimausominaisuuksia ja CD-soittimen. Se täydentää syyskuussa esiteltyjä SB-C600-kaiuttimia. Kaiuttimet ovatkin ainoa...
Cambridge Audio on päivittänyt levysoitinmallistoaan kahdella uudella mallilla. Alva TT V2 ja uusi edullisempi vaihtoehto Alva ST on varustettu phono-esivahvistimella...
Kruunuradio ilmoittaa tehneensä sopimuksen Dan Clark Audion kanssa kuulokkeiden maahantuonnista. Kalifornialainen Dan Clark Audio tunnettiin perustamisestaan vuodesta 2012 vuoteen 2019...
Mark Levinson yllätti CES 2022 -kuluttajaelektroniikkatapahtumassa esittelemällä langattomat No. 5909-vastamelukuulokkeet. Vuodesta 1972 toiminut yhtiö on profiloitunut aina vahvasti highend-äänentoistoon.
Samsung esitteli ennen CES 2022 -tapahtumaa tämän vuoden uudet televisiomallinsa. Niihin kuuluu MicroLED- ja Neo QLED -paneeliin perustuvia malleja ja...
Sony esitteli CES 2022 -kuluttajaelektroniikkamessuilla kolme uutta Bravia XR OLED -televisiomallia. Niistä erityisen kiinnostava on Master Series A95K, joka on...
Samsung esitteli mukana kulkevan The Freestyle -projektorin, jolla pystyy heijastamaan valmistajan mukaan täydellisen, suorakulmaisen kuvan esimerkiksi pöytään, lattiaan, seinään ja...
Inner Media Group Oy
Y-Tunnus: 2758167-7
Töölönkatu 44-48 C 45
00250, Helsinki
Suomi
Päätoimittaja
Teppo Hirvikunnas
Puh. +358 50 360 1450
Verkkotoimitus
verkkotoimitus@avplus.fi
© 2026 AVPlus / Inner Media Group Oy
Käytetäänkö 1 krediitti tämän artikkelin avaamiseen?
Sinulla on 0 krediittiä käytettävissä.