Kiinalainen elektroniikkavalmistaja TCL kertoi IFA-tapahtumassa tuovansa uusia televisiomalleja Eurooppaan. Samalla se esitteli Dolby Atmos -soundbarin, kahdet täyslangattomat kuulokkeet ja kertoi...
Philipsiltä on tulossa myyntiin lokakuussa uusi Hue Play HDMI Sync Box -lisälaite kotiteatteriin. Se yhdistää älyvalot kotiteatterikokemukseen.
Panasonic esitteli IFA-tapahtumassa läpinäkyvää OLED-televisiota. Kyseessä on tässä vaiheessa vasta prototyyppi, mutta yhtiö suunnittelee myyntivalmiin tuotteen tuomista markkinoille jo ensi...
Apple kertoi aiemmin tällä viikolla TV+-suoratoistopalvelunsa myyntiintulosta ja hinnoittelusta. Nyt yhtiö on myös listannut palvelun ominaisuuksia tukisivuilleen. Kuvapuolelta TV+ tukee...
Philips on julkistanut kaksi uutta OLED-televisiota. Ne jatkavat valmistajan yhteistyökuviota Bowers & Wilkinsin kanssa ja on varustettu Atmos-kaiuttimilla.
Samsungilta on ilmestynyt pienempi 55 tuuman 8K QLED -televisio nykyiseen Q950R-mallistoon. Ennestään tarjolla ovat olleet 65, 75, 82 ja 98...
Apple on kertonut Apple TV+ -suoratoistopalvelunsa hinnan ja julkaisuajankohdan. Se avautuu 1. marraskuuta yli sadassa maassa, ja samalla palveluun ilmestyy...
Yhdysvaltalainen Definitive Technology on esitellyt uuden Studio Slim -soundbarin. Se eroaa monista viime aikoina julkaistuista kalliimman hintaluokan soundbareista siinä, että...
LG on tuomassa 8K-televisionsa myyntiin ensimmäisissä Euroopan maissa. Suomen osalta aikataulua ja hintaa ei ole vielä tiedossa, mutta Saksassa, Ranskassa...
Perinteikäs tanskalainen hifivalmistaja Bang & Olufsen on esitellyt kaikkien aikojen ensimmäisen soundbarinsa – ellei lasketa lukuun Harmony TV:n kekseliästä kaiutinratkaisua.
Saksalainen Canton on esitellyt parin kuukauden sisällä jo toisen uuden soundbarin. Heinäkuussa esitelty Smart Soundbar 9 on saanut mallistossa yläpuolelleen...
Sveitsiläinen Geneva Lab on esitellyt uuden Cinema+ -soundbarin. Se on tarkoitettu asetettavaksi erikseen hankittavaan alumiiniseen TV-jalustaan. Täysin uusi aluevaltaus ei...
Kiinalaisvalmistajien esiinmarssi televisiomarkkinoille jatkuu. Hiljattain julkistetun Honorin älytelevision ja syyskuussa ilmestyvän OnePlus TV:n lisäksi myös Xiaomin alabrändi Redmi on esitellyt...
Googlen suositun Chromecast-suoratoistimen ensimmäiseen sukupolveen ei tule enää uusia ominaisuuksia sisältäviä päivityksiä. Tietoturva- ja virheenkorjauspäivitykset laitteelle saapuvat jatkossakin, ja laite...
Denon on esitellyt soundbar-mallistoonsa kaksi uutta premium-luokan mallia. Yhteistä niille on muun muassa HEOS-monihuonejärjestelmä runsaine verkkotoisto-ominaisuuksineen, sekä puheohjaus.
Optoma on lisännyt viime vuonna julkistettuun UHL55 4K LED -projektoriinsa rutkasti uusia älyominaisuuksia. Alexa- ja Google Assistant -puheohjauksien lisäksi tarjolla...
OnePlus TV:n ilmestymisaikataulusta on saatu tarkempaa tietoa. Yhtiön toimitusjohtaja Pete Lau on kertonut OnePlussan foorumilla, että televisio näkee päivänvalon syyskuussa,...
Disney ei ole tuomassa Disney+-suoratoistopalveluaan Suomeen vielä ensimmäisten maiden joukossa. Marraskuun 12. päivänä palvelu julkaistaan Yhdysvaltojen ja Kanadan lisäksi Alankomaissa....
YouTube-suoratoistopalvelun omistava Google on kertonut muuttavansa osan Originals-sisällöistään ilmaisiksi 24. syyskuuta. Tähän asti ne ovat olleet katsottavissa ainoastaan silloin, jos...
Denonin heinäkuussa julkistaman AVR-X3600H -viritinvahvistimen hinta ja saatavuus ovat nyt selvillä. Kyseessä ei ole valmistajan mukaan vain jatkaja AVRX3500H mallille,...
Kiinalainen kännykkävalmistaja OnePlus on kertonut lisätietoja ensimmäisestä televisiostaan, jollaisen se kertoi viime vuonna olevan tulossa. Nyt tiedossa on logo ja...
Honor on esitellyt Kiinassa Huawein kehittäjätapahtumassa Vision -ja Vision Pro -älytelevisiot. Ne ovat toistaiseksi ensimmäisiä laitteita, joissa valmistaja käyttää eilen...
Pioneer ja Onkyo ovat ilmoittaneet tuovansa laiteohjelmistopäivityksellä uusia ominaisuuksia muutamiin av-viritinvahvistimiinsa. Ne liittyvät Dolby Atmos -ja IMAX -toimintoihin.
LG Australia on kertonut eilen Twitterissä, että korealaisjätin televisiot saavat AirPlay 2 -ja HomeKit-tuen viikon sisällä. Päivitys koskee vain vuoden...
Uutisoimme aikaisemmin, että Netflix on kokeillut edullisempaa mobiilitilausmallia muutamassa maassa. Nyt Netflix on vahvistanut tuovansa sen tarjolle Intiassa. Ainoastaan mobiililaitteilla...
Canton on esitellyt 2.1-kanavaisen Smart Soundbar 9:n. Siinä on kaksi 19 millimetrin diskanttielementtiä, kaksi 50 millimetrin alumiinista keskiäänielementtiä, neljä bassoelementtiä...
Kerroimme reilu vuosi sitten JBL:n Link Bar -soundbarista. Erikoisen soundbarista tekee se, että se sisältää Android TV -käyttöjärjestelmän. Nyt se...
Denon on julkistanut uuden AV-viritinvahvistimen. Viimevuotisen AVR-X3500H:n korvaava AVR-X3600H-malli on 9.2-kanavainen. Se tukee IMAX Enhancedia, Dolby Atmosta, DTS:X:ää, eARC:ia ja...
BenQ W2700 lupaa aitoa 4k-kuvaa ja neutraalin elokuvallista värintoistoa alle 1700 eurolla. Otimme kokeiluun vastikään Suomessa myyntiin saapuneen uutuusprojektorin.
Epsonin ensimmäisen kannettava laserprojektori on saapunut kauppoihin Suomessa. EF-100W/B on valmistajan pienikokoisin projektori tähän mennessä – pisin sivu on vain...
Inner Media Group Oy
Y-Tunnus: 2758167-7
Töölönkatu 44-48 C 45
00250, Helsinki
Suomi
Päätoimittaja
Teppo Hirvikunnas
Puh. +358 50 360 1450
Verkkotoimitus
verkkotoimitus@avplus.fi
© 2026 AVPlus / Inner Media Group Oy
Käytetäänkö 1 krediitti tämän artikkelin avaamiseen?
Sinulla on 0 krediittiä käytettävissä.